Blake Parlett vahvistamaan Tapparan takalinjoja

LIIGA / Uutinen
Parlett (oik.) on pelannut yli 300 AHL-ottelua.
Kuva © Getty Images
Tappara on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Blake Parlettin kanssa.

Blake Parlett siirtyy Tapparaan KHL-joukkue Medvescak Zagrebista, jossa hän kiekkoili toista kauttaan. Kuluvalla kaudella 27-vuotias puolustaja iski kroatialaisjoukkueen takalinjoilla 54 ottelussa tehot 1+8 ja kulutti jäähypenkkiä 116 minuutin edestä.

Oikealta laukova puolustaja valittiin kertaalleen lokakuussa KHL:n viikon puolustajaksi. Hän oli myös voittamassa joulukuussa pelattua Spengler Cupia Kanadan riveissä.

Kanadan ja Kroatian passit omistava Parlett pelasi ennen KHL:ään siirtymistään AHL:ssä yhteensä 311 ottelun verran.

» Lähetä palautetta toimitukselle