Brad Thiessen ei jatka HIFK:ssa

LIIGA / Uutinen
Thiessenin pelit HIFK:ssa ovat tältä erää pelattu.
Kuva © Anette Naroma - http://anskun.net
HIFK on irtisanonut kanadalaismaalivahtinsa Brad Thiessenin sopimuksen yhteisymmärryksessä.

Brad Thiessen pelasi Liigassa kahdeksan peliä torjuntaprosentilla 88,31. HIFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas toteaa Thiessenin halunneen lähteä peliajan perään.

− Thiessen hankittiin meille ykkösmaalivahdiksi. Oman kasvattimme Ville Husson kehittyminen on kuitenkin edennyt erittäin nopeasti ja hän on pelannut valtaosan viime viikkojen otteluistamme. Brad haluaa päästä pelaamaan ja siksi tulimme hänen kanssaan yhdessä siihen tulokseen, että on järkevämpää jatkaa eri suuntiin.

− Haluan kiittää Bradia erittäin ammattimaisesta asenteesta. Hän on koko syksyn ajan paiskinut hommia esimerkillisesti, vaikka peliaikaa on tullut otteluissa niukasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle