Hämeenlinnan Pallokerhon toimitusjohtaja Risto Korpelan mukaan seura ei ole myymässä pelaajiaan kassakriisin vuoksi. Korpela suivaantui asiasta Ilta-Sanomien toimittajalle, joka uutisoi torstaina HPK:n olevan valmis kauppaamaan kärkipelaajiaan seuran talouden parantamiseksi.
Korpelan suivaantumisesta kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.
− En kohta vastaa enää yhteenkään toimittajien esittämään kyselyyn. Totesin toimittajalle, että yleisöä on käynyt odotettua vähemmän, niin kuin muillakin liigapaikkakunnilla, mutta nyt ollaan taas menossa parempaan suuntaan. Mistään kassakriisistä ei puhuttu sanaakaan, kommentoi Korpela Hämeen Sanomien haastattelussa.
− Sen jälkeen toimittaja kysyi, onko HPK:n pelaajia myytävänä? Tähän vastasin, että totta kai kun kyseessä on ammattilaisurheilu, kaikki on mahdollista, mutta tällä hetkellä meillä ei ole taloudellista pakkoa ryhtyä toimenpiteisiin. Eli nyt on kyllä toimittaja kirjoittanut ihan omia näkemyksiään. Varsinkin otsikointi antaa kovasti väärän kuvan asiasta, jatkoi Korpela.
Korpela vakuutti haastattelussa Kerhon pyrkivän parhaaseen mahdolliseen urheilulliseen tulokseen.
− Eihän pelaajien myymisessä olisi nyt mitään järkeä. Totta kai menemme tässä tilanteessa täysin purjein eteenpäin, Korpela vakuutti Hämeen Sanomille.