Ilveksen toimistolla oli iloiset ja helpottuneet tunnelmat yhtiökokouksen päätyttyä. Kimmo Leinonen oli onnellinen neuvottelujen tuloksesta.
− Ilves on siirtynyt varsin positiiviseen aikaan. Yhtiökokous on päättänyt tänään niistä toimista, joita toivottiinkin uuden ryhmän taholta. Ilmassa on positiivisia merkkejä.
Leinonen painotti, että Vincent Manngard on luopunut kaikesta omistuksestaan Ilveksen suhteen. Manngard ei ollut paikalla yhtiökokouksessa.
− Kauppasumma oli yksi euro, jos ymmärsin oikein.
Seuraavaksi vuorossa on osakeanti, jonka ensimmäinen vaihe on suunniteltu jatkuvaksi maaliskuun 3. päivään asti.
Seuran hallituksen muodostavat Risto Jalo, Jukka Hirsimäki ja Petri Hietanen. Hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran jo huomenna.
Leinonen itse on apuna kulisseissa.
− Olen jäänyt neljä vuotta sitten eläkkeelle, enkä ajatellut ottaa uutta roolia tässä touhussa.