Jani Nikko, Ilves

LIIGA / Uutinen

Laihian lahja jääkiekolle, Ilveksen ärhäkkä puolustaja Jani Nikko, on kokenut urallaan monenlaisia käänteitä. Kokemusta löytyy Suomesta kolmesta seurasta - Ilves, HPK, HIFK ja jälleen Ilves - ja Ruotsissakin Nikko on ehtinyt yhden kauden pelata HV71:n riveissä. Viime kausina näihin käänteisiin ovat kuuluneet myös negatiiviset käänteet loukkaantumisten merkeissä. Uran kohokohta lienee toistaiseksi mestaruus IFK:n riveissä, tosin mestaruus ei varmaankaan maistunut niin makealta kuin mahdollista Nikon ollessa suurimman osan kautta loukkaantumisen takia sivussa. Aktiivinen ja kiekollisesti lahjakas puolustuspeli ovat olleet Nikon tavaramerkkejä, ja nyt hän oli Ilveksen pakiston parhaimmistoa niin hyökkäyksessä kuin omassa päädyssä - kaikenkaikkiaan ura on tällä kaudella ollut hienosti nousujohteinen. Nikko on myös viime viikon pelaajan Fredrik Norrenan tavoin esimerkki sivistyneestä kiekkoilijasta - hänellä ovat tradenomin opinnot meneillään ja vapaa-aika kuluu lukien.

Ensimmäisessä ja nyt jo legendaariseksi muodostuneessa ennätyspitkässä puolivälieräkohtaamisessa IFK:ta vastaan Nikko teki ylivoimalla ratkaisevan maalin peräti runsaan 124 peliminuutin jälkeen. Tämä saattoi olla jopa koko ottelusarjan käännekohta, sillä ottelu asetti kummankin joukkueen kestävyystestiin, josta Ilves sitten selvisi paremmin. Nikko valittiin ansaitusti ottelun parhaaksi pelaajaksi. Seuraavan ottelun Ilves hävisi kotonaan, mutta Nikko oli taas vireessä, pitäen tamperelaisten toivoa yllä tehdessään 2-3-kavennuksen pelin lopussa Ilveksen pelatessa ilman maalivahtia. Liigatähtien jaossa Nikko oli taas kärjen tuntumassa kahdella tähdellä.

Nikko jatkoi hyviä pelejään, kunnes epäonninen tapaus toisessa semifinaaliottelussa Tapparaa vastaan lopetti hänen kautensa - Tapparan Miska Kangasniemen taklaus aiheutti Nikolle kauden toisen aivotärähdyksen. Jääkiekko on täynnä epämiellyttäviä muistoja siitä, mitä aivotärähdyksistä voi seurata: Pat Lafontaine joutui lopettamaan toistuneiden aivotärähdysten takia, ja viime aikojen tunnetuin tapaus on Eric Lindros. Jos Nikko tervehtyy hyvin, toivomme hänelle hyvää uranjatkoa, mutta jos toisin käy, lienee järkevin ratkaisu ripustaa hokkarit naulaan. Tuskin kukaan jääkiekon ystävä kuitenkaan toivoo tähän päädyttävän.

Bubbling under, eli muut ehdokkaat:
Ari Ahonen, HIFK. Piti yksinään pystyssä välillä aneemisesti pelannutta petolaumaa ja suurin yksittäinen tekijä HIFK:n venyttäessä ottelusarjan peräti viiteen pitkään otteluun. Ei kuitenkaan yksin pystynyt ratkaisemaan sarjaa. Hyvät otteet noteerattiin rapakon takana, ja Ahosen varannut New Jersey Devils teki heti kauden päätyttyä sopimuksen maalivahtilupauksensa kanssa.
Markus Korhonen, Kärpät. Jo toisena viikkona "Karhu" on tällä listalla. Nollapeli ratkaisevassa ottelussa Jokereita vastaan vei Kärpät välieriin TPS:ää vastaan. Korhonenkin on onnellinen uuden sopimuksen tekijä, ja jatkaa seuraavat kaksi kautta Oulussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle