Mikkelin Jukurit nappasi itselleen uutta ilmettä sekä puolustukseen että hyökkäykseen. Mikkeliläisten vahvuuteen on liittynyt jo aikaisemmin tällä kaudella joukkueen riveissä pelannut puolustaja Samuli Piipponen loppukauden kattavalla sopimuksella. Myös Ilveksen hyökkääjä Teemu Huhtala matkaa Mikkeliin.
SaiPan pakkikalustoon kuuluva Piipponen loukkaantui alkukesän harjoitusotteluissa ja toivuttuaan puolustaja on pelannut A-nuorten SM-liigaa kuuden ottelun verran ennen siirtymistään Jukureihin.
21-vuotiaalla Huhtalalla on puolestaan tällä kaudella takanaan 34 liigaottelua Ilveksen riveissä, joissa hän on kerännyt tehopisteet 4+4. Tämän lisäksi Huhtala on pelannut yhdeksän Mestis-ottelua Lempäälän Kisan paidassa.
Mikkelin Jukurit ilmoitti tänään myös puolustaja Kalle Maalahden lähdöstä joukkueen riveistä. Maalahti siirtyy Mikkelistä Turkuun TUTOn puolustukseen. 21-vuotias SaiPan sopimuspelaaja on tällä kaudella pelannut myös SaiPan paidassa seitsemän ottelua tehopistein 2+0. Ennen Turkuun siirtymistään Maalahti ehti edustaa Jukureita 19 ottelun verran.