Kärpät teki jälleen hyvää tulosta

LIIGA / Uutinen
Oulun Kärpät Oy teki päättyneellä tilikaudella hyvää tulosta. Yhtiön liikevaihto kasvoi uuteen ennätykseen ja taloudellista voittoa ennen veroja ja satunnaiseriä tuli yli 800 000 euron edestä.

Oululaisseuran liikevaihto kasvoi edellisen tilikauden 6 822 363,11 eurosta 7 593 095,05 euroon.

Päättyneen tilikauden voitto oli puolestaan 835 643,32 euroa, kun se edellisenä tilikautena oli peräti 1 043 738,33 euroa. Yhtiön hallitus on tyytyväinen tulokseen ja yhteistyöhön yritysten kanssa. Pienentynyttä voittoa selitettiin esimerkiksi lyhyillä pudotuspelisarjoilla.

Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuoden 2007 osingonjaon määrä on 0,49 euroa osakkeelta. Summa nousee yhteensä 185 572,80 euroon, mikä on 30 % tilikauden voitosta verojen jälkeen.

Velaton yhtiö kulkee luottavaisena kohti tulevaisuutta. Tavoitteekseen se on asettanut seuran kansainvälistymisen sekä sijoittumisen neljän parhaan joukkoon SM-liigassa. Kärpät aikoo jatkaa tulevaisuudessakin panostamista omiin nuoriin ja seuran A-nuoret säilyvät yhtenä painopisteenä. Seura on ostanut myös osuuden tsekkiläisestä juniorijoukkueesta KLH Vajgar Jindrichuv Hradecesta. Sen myötä kansainvälistymistä pyritään tekemään myös junioritasolla.

- Kansainvälistyminen tulee osaksi urheilua sen kaikilla tasoilla, myös seuratoiminnassa. Tämän strategisen kumppanuuden kautta Kärpät saa haltuunsa tsekkiläistä tietotaitoa ja voimme ryhtyä konkreettisesti vaihtamaan osaamista, Kärppien hallituksen puheenjohtaja Seppo Arponen kommentoi.

Edellisenä ja tulevana tilikautena Kärpät investoi voimakkaasti harjoitushallin rakentamiseen. Yhdessä Oulun kaupungin kanssa Kärpät rakentaa harjoitustilojen lisäksi itselleen toimistotiloja sekä parantaa jääpalloilun ystäville tarkoitettuja katsomo-olosuhteita. Investointien myötä yhtiön taloudellinen tulos noudattelee tulevina vuosina entistä linjaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle