Porilaislähtöinen Jussi Rynnäs pelaa seuraavat kaksi kautta Oulussa kertoo sanomalehti Kaleva verkkosivuillaan. Rynnäs ei saanut haluamaansa yksisuuntaista NHL-sopimusta, joten maalivahti päätti lähteä hakemaan uutta nostetta uralleen Oulusta.
- Kaksi NHL-seuraa oli minusta kiinnostunut, mutta en saanut haluamaani yksisuuntaista sopimustarjousta. Siltä näyttää, että pelaan ensi kaudella Kärpissä, Rynnäs sanoi Kalevan haastattelussa.
Rynnäs on pelannut kolme viime kautta Pohjois-Amerikassa Toronto Maple Leafsin organisaatiossa. Vyölle kertyi vain kolme NHL-peliä, sillä Rynnäs pelasi suurimman osan Pohjois-Amerikan ajastaan AHL-joukkue Toronto Marliesin riveissä.