Lars Helminen vahvistaa JYPin puolustusta

LIIGA / Uutinen
JYP on tehnyt vuoden sopimuksen yhdysvaltalaisen puolustajan Lars Helmisen kanssa.

ECHL:ssä pelannut Helminen voitti viime kaudella sarjan mestaruuden Idaho Steelheadsissa, jossa hänen seurakaverinaan oli muun muuassa jo aiemmin keväällä JYPiin palannut Tuomas Mikkonen. Pudotuspeleissä Helminen oli joukkueen tehokkain puolustaja tekemällä 22 ottelussa 16 pistettä. Ennen ECHL:ää 22-vuotias amerikkalainen pelasi neljä kautta NCAA-yliopistosarjaa Michigan Techin joukkueessa.

- Hän on nuori pelaaja, jonka ura on nosteessa ja jonka kehityskäyrä suuntautuu vahvasti ylöspäin. Hän valitsi AHL:n sijasta Euroopan ja SM-liigan ja on lupa odottaa, että Helminen kehittyy täällä koko ajan yhä paremmaksi pelaajaksi, arvioi JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppänen.

Helminen on oikealta laukova suhteellisen pienikokoinen puolustaja (170 cm/82 kg), jonka vahvuudet ovat luistelussa ja kiekollisessa pelissä.

Helmisen suvun juuret ovat Suomessa ja hän tulee kiekkoperheestä, jossa kiekkoa pelaavat toisessa polvessa niin veljet kuin siskot. Tunnetuin Helminen on Larsin isoveli Dwight, joka on pelannut hyökkääjänä USA:n
nuorten maajoukkueissa ja kolme viimeistä kautta AHL:ssä.

» Lähetä palautetta toimitukselle