Lammassaari ja Vainiola ovat vakiinnuttaneet paikkansa Lukon pelaavassa kokoonpanossa tällä kaudella, joten jatkosopimukset eivät tulleet yllätyksenä. Lammassaari on merkkauttanut tällä kaudella 42 ottelussa tehot 6+1. Vainiolan saalis 43 ottelusta on 0+4.
Honkaheimo otti tuntumaa liigakiekkoon jo kaudella 2003-04, jolloin hän oli kokoonpanossa kuuden ottelun verran. Yhteensä hänellä on kolmen kauden aikana kertynyt liigaotteluita 68. Pistetilasto näyttää toistaiseksi lukemaa 0+4. Honkaheimon vahvuudet ovatkin nimenomaan täsmällisessä puolustustyöskentelyssä.