NHL: Iginla pilasi Lehtisen paluuottelun

NHL / Uutinen
Viime aikoina loukkaantumisista kärsinyt Jere Lehtinen palasi vihdoin tervehtyneenä kaukaloon, kun suomalaisen seura Dallas Stars kohtasi Calgary Flamesin. Paluuottelu päättyi kuitenkin vierailijoiden voittoon.

Erilaisista pikkuvammoista alkukaudesta kärsinyt Lehtinen oli harjoitellut jo pidempään täysimittaisesti joukkueen kanssa, mutta torstain vastaisena yönä oli paluun aika. Lehtisellä oli aiemmin tältä kaudelta vyöllään kaksi ottelua.

Ottelussa Dallas-Calgary Lehtinen sai peliaikaa 19 vaihtoa, joiden aikana mies viiletti jäällä vajaat 13 minuuttia. Ylivoima-aikaa suomalaisikoni ei saanut. Mike Ribeiron sekä Brenden Morrow’n kanssa kakkosvitjassa pelannut Lehtinen ei kerännyt ottelussa tehopisteitä ja tehotilasto näytti lopulta -1 lukemaa. Parhaiten Lehtinen oli esillä toisessa erässä, kun mies taklasi Calgaryn puolustaja Dion Phaneufin näyttävästi lähestulkoon Starsin vaihtoaitioon. Phaneuf loukkasi itseään lievästi tilanteessa.

Ottelu oli alusta lähtien pääosin kotijoukkue Starsin hallintaa. Joukkue vyörytti hyökkäyksiä jatkuvalla syötöllä kohti Calgaryn maalivahti Curtis McElhinneyn maalia. Hieman yllättäen startin otteluun saanut Flamesin kakkosvahti pelasi kuitenkin lähes unelmapelin. Mies torjui erinomaisesti, muun muassa Mike Modanon, Jamie Bennin, Tom Wandellin sekä Lehtisen hyvät maalintekopaikat. Kermana kakun päällä McElhinney torjui Morrow’n toisen erän rangaistuslaukauksen patjallaan. Koko ottelun laukaukset menivät Starsille lukemin 40-23.

Avauserä oli jäähyjen värittämä. Vierasjoukkue Calgary sai neljä kaksiminuuttista ja Dallas kaksi. Maaleja ei kumpaankaan päähän tullut ja McElhinney sekä Stars-vahti Marty Turco pitivät veräjänsä puhtaina.

Toinen erä näytti pitkään menevän läpi myöskin maalittomana, mutta Flames-kapteeni Jarome Iginla rikkoi kuparisen. Kun erää oli jäljellä noin neljä minuuttia, karkasi mies Dallasin pitkän painostuksen päätteeksi puolittaiseen läpiajoon ja päätti hyökkäyksen väkevään rannelaukaukseen, jolle Turco ei mahtanut mitään. Toiselle erätauolle lähdettiin siis vierailijoiden 1-0 johtolukemissa.

Päätöserän ensimmäinen puolisko oli Stars-juhlaa ja joukkue sai vihdoin murrettua McElhinneyn torjunnan. Ensin huimaa kautta pelaava 24-vuotias James Neal laukoi vastustamattomasti pienestä kulmasta kiekon ohi Flames-maalivahdin. Neljä minuuttia tästä ja Stars meni johtoon – maalintekijänä Loui Eriksson, jolle erinomaisen syötön tarjoili Brad Richards. Molemmissa Dallasin maaleissa toisena syöttäjänä hääri Karlis Skrastins.

Ottelu näytti menevän jo vahvasti Dallasille, mutta kun peliaikaa oli kellossa jäljellä enää 49 sekuntia, tuli Flames vielä tasoihin. Daymond Langkov sai kiekon hieman yllättäen itselleen Stars-maalin edessä ja siirsi rauhallisesti kiekon ohi hölmistyneen Turcon. Näin seurasi jatkoaika, jossa nähtiin myös ottelun ratkaisu.

Stars-puolustaja Nicklas Grossman sai jatkoajan aluksi hieman kyseenalaisen kaksiminuuttisen pelin viivyttämisestä, ja Calgaryn ylivoima ratkaisi ottelun. Illan sankariksi nousikin McElhinneyn sijasta kapteeni-Iginla, jonka hurja lyöntilaukaus painui verkkoon kun jatkoerää oli pelattu puolitoista minuuttia. Erinomaisen maskin maaliin tarjoili Iginlan seuratoveri Olli Jokinen, joka sai osumasta myös syöttöpisteen. Näin ottelu päättyi vierailijoille 3-2 jatkoajan jälkeen eikä kumpikaan joukkue jäänyt pisteittä.

Calgaryn päävalmenjata Brent Sutter suitsutti Iginlan panosta ottelun jälkeen

- Jarome oli erinomainen. Ei ainoastaan kahden maalin vuoksi, vaan hän pelasi todella kokonaisvaltaisen ottelun.

Ottelun sankari oli myös ottelun jälkeen tyytyväinen.

- Olemme puhuneet työnteon merkityksestä joukkueen kanssa ja tänä iltana panoksemme oli mielestäni todella hyvällä tasolla. Tämä oli selkeästi askel oikeaan suuntaan, sanoi Iginla ottelun päätyttyä.

Yön otteluiden tulokset

Dallas – Calgary 2-3 ja.

Buffalo – NY Islanders 3-0

New Jersey – Washington 3-2

Columbus – San Jose 2-3 rl

Florida – Carolina 3-0

Colorado – Phoenix 4-1

» Lähetä palautetta toimitukselle