NHL: Kiprusoff ja Koivu ratkaisivat

NHL / Uutinen
Minnesota Wild kohenteli asemiaan sarjan tyvipäässä. Mikko Koivu ampui voittomaalin ja syötti kaksi, kun Toronto Maple Leafs kaatui 5-2. Miikka Kiprusoff torjui puolestaan kaikki 25 laukausta, kun Calgary Flames otti 1-0-voiton Montreal Canadiensistä Jarome Iginlan osuman turvin.

Voitto oli vahvoja otteitaan jatkavalle Flamesille neljäs peräkkäinen. Ottelun ainoaksi jäänyt maali syntyi jo noin viisi minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa. Iginla suojasi laidassa kiekkoa ja syötti laitaan luistelevalle Olli Jokiselle siirtyen itse keskemmälle.

Jokinen syötti takaisin ja kapteeni laukoi kaaren takaa ranteella kiekon ohi Jaroslav Halakin. Maskia slovakkivahdin eteen teki Rene Bourque. Iginla on ampunut maalin neljässä peräkkäisessä kamppailussa.

- Ollin syötössä ei ollut paljon tilaa saada se perille, mutta hyvät syöttäjät tekevät tuollaisia, Iginla kehui Jokista.

Nollan pitäneelle Kiprusoffilla oli välillä tuuriakin. Toisessa erässä läpiajossa olleella Scott Gomezilla oli nimittäin tyhjä maali edessään, ennen kuin peliväline karkasi hänen lavastaan. Päätöserässä suomalaisvahti joutui nokikkain entisen joukkuekaverinsa Mike Cammallerin kanssa, mutta piti jalkojen välinsä kiinni.

Canadiens hävisi jo viidennen kerran viimeisen seitsemän ottelun aikana.

Koivu ja Bäckström loistivat, kun Wild voitti vaihteeksi vieraissa

Mikko Koivu keräsi tililleen tehot 1+2, kun Minnesota Wild otti toisen vierasvoittonsa Torontossa. Toisaalta vastassa olikin vain yhden kerran kotonaan voittanut Maple Leafs, joka on tosin saanut peliään auki viime otteluissa.

Martin Havlatin ja Andrei Ponikarovskyn tehtyä avauserän maalit ottelu oli tasan 1-1 toiseen erään lähdettäessä. Ottelun ratkaisu nähtiin siinä, kun Wild takoi kolme osumaa. Ensin Marek Zidlicky laukoi ylivoimalla kiekon ohi Jonas Gustavssonin.

3-1-maalista vastasi jo erän loppupuolella Koivu, joka napautti Antti Miettisen syötön verkkoon torontolaispakkien keskeltä maalin edestä. Vain 26 sekuntia ehti kulua, kun Koivu syötti viivassa Greg Zanonille, jonka ranne upposi maskin takaa ohi Gustavssonin.

Ottelun parhaana palkittiin 37 kertaa kiekon tielle venynyt Niklas Bäckström, joka joutui päätöserän lopulla antautumaan vielä Phil Kesselille.

Toronton tapaan heikosti kotikaukalossa esiintynyt St. Louis Blues sai viime yönä hanansa auki ottelussa Vancouver Canucksia vastaan. Tai oikeastaan yksi ketju sai ne auki, kun Andy McDonaldin, Brad Boyesin ja David Perronin yhdistelmä vastasi viidestä joukkueen kuudesta maalista. Perron ampui uransa ensimmäisen hattutempun. Blues nousi yhden ottelun vähemmän pelanneena neljän pisteen päähän pudotuspeliviivasta.

Avainpelaajien loukkaantumisista kärsivien joukkueiden kohtaamisessa Boston Bruins vei pidemmän korren ja aiheutti kolmannen peräkkäisen tappion Pittsburgh Penguinsille.

Yön kierroksen tulokset

Montreal-Calgary 0-1

Toronto-Minnesota 2-5

Boston-Pittsburgh 3-0

Ottawa-Edmonton 4-3 rl

San Jose-Nashville 4-3

» Lähetä palautetta toimitukselle