Pelicansin harjoitusrinkiin NHL-kokemusta - Rämö palaa Lahteen

LIIGA / Uutinen
Rämö torjui viime kaudet Calgaryssä.
Kuva © Getty Images
Viime kaudet NHL:ssä pelannut maalivahti Karri Rämö liittyy Lahden Pelicansin harjoitusvahvuuteen.

Karri Rämö on kuluvalla kaudella pelannut kolme AHL-ottelua Toronto Marliesin maalilla. Tällä hetkellä hän kuntouttaa alaraajavammaansa Lahdessa.

− Ensisijainen tavoite on päästä nyt täyteen kuntoon ja sen jälkeen katsotaan tarkemmin jatkoa. Sain mahdollisuuden päästä kuntouttamaan itseäni tuttuun ympäristöön, tuttujen ihmisten kanssa, joten tämä oli minulle todella hyvä juttu, Rämö totesi.

Kiekkoreippaan kasvatti on pelannut urallaan kaikkiaan kuusi kautta NHL:ssä, neljä KHL:ssä sekä kaksi kotoisessa Liigassa. Hän on ollut mukana myös kolmissa MM-kisoissa. Keväällä 2008 hän voitti MM-pronssia.

» Lähetä palautetta toimitukselle