Urallaan useista vaikeista loukkaantumisista kärsinyt savonlinnalaispuolustaja Anssi Virkki, 23, sai ensimmäisessä harjoitusottelussa aivotärähdyksen ja useita murtumia kasvon luihin. Virkki leikataan tällä viikolla Kuopiossa.
Loukkaantumiseen johtanut tilanne on edelleenkin hämärän peitossa. Joidenkin näkemysten mukaan jukuripelaajan käsi nousi Virkin kasvoihin tultuaan taklaustilanteeseen myöhässä.
– Todennäköisesti isku tuli kyynärpäästä. Millään muulla ei oikein tuollaista jälkeä pysty syntymään, kertoo SaPKon joukkueenjohtaja Pekka Linden Kiekko-Itä-Savolle.
Lindenin mukaan ottelutallenne on toimitettu eteenpäin sanktioista päättäville.
– Linja rangaistusten suhteen pitäisi vetää nyt ennen kautta eikä vasta joulukuussa, jatkaa Linden.
Lähde: http://kiekko.ita-savo.fi