Yrjölä paikkaamaan KooKoon maalivahtivajetta

LIIGA / Uutinen
Yrjölä on pelannut urallaan Kiekko-Vantaassakin.
Kuva © Timo Savela
Loukkaantumisista kärsivä KooKoo on tehnyt viikon mittaisen lainasopimuksen maalivahti Lassi Yrjölän kanssa.

KooKoon ykkösvahti Leland Irving joutui sivuun jo aiemmin ja edellisviikon otteluissa itseään loukkasi myös Samu Perhonen. Irvingiä tuuraamaan tulleen Niko Hovisen rinnalle kouvolalaisjoukkue hankki lainalle Mestis-joukkue Peliittojen Lassi Yrjölän.

Tamperelaislähtöinen Yrjölä on torjunut kuluvalla kaudella 12 ottelua Mestiksessä torjuntaprosentilla 88,7. Hän on pelannut myös neljä ottelua Suomi-sarjaa Kooveessa.

− Tällä lainalla varmistamme, että meillä on riittävästi maalivahteja myös viikonlopun junioripeleihin, kommentoi KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.

− Edustusjoukkueesta on kolme maalivahtia sivussa. Lisäksi A-nuorten kolmesta maalivahdista kaksi on loukkaantunut ja yksi armeijassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle