Nuorten MM: Suomi voitti Tshekin selvästi

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen nuorten maajoukkue oppi kerrasta, että MM-kisoihin ei voi tulla pelailemaan. Tshekkiä vastaan joukkue teki töitä selvästi vastustajaansa enemmän ja työnteko palkittiin 6-2-voitolla.

Suomen ja Tshekin välisen ottelun ratkaisijaksi nousi Suomen ykköskentällinen. Vaikka Tshekki välillä hallitsikin peliä, Suomen erinomainen puolustuspeli ja kaksi kolmen maalin pyrähdystä riittivät voittoon.

haastattelu

Aaltonen vauhdilla sisään pikkuleijoniin
[lue lisää]

Ottelun lopullinen ratkaisu tapahtui kolmannen erän alkupuoliskolla. Suomen ykkösylivoimakentällinen pyöritti peliä tyylikkäästi. Perttu Lindgren tarjoili laukaisupaikan ensin Timo Seppäselle, jonka laukaus suuntautui kuitenkin ohi. Kiekko kierrätettiin takaisin Lindgrenille, jonka tarkasta syötöstä Teemu Laakso laukoi Suomen 4-2-johtoon.

Tasan puoli minuuttia myöhemmin Suomen kapteeni Leo Komarov paukautti lämärin ohi Jakub Kovarin, ja peli oli sillä selvä. Lopussa Jonas Enlund kaunisteli vielä numeroita alivoimamaalillaan.

- Se ilahdutti, että pelasimme kolme hyvää erää, eikä pelissä ollut sen suurempia suvantovaiheita, kiitteli Suomen päävalmentaja Jarmo Tolvanen.

- Se on merkillistä, että kun lähdetään pelaamaan huolellisen puolustuksen kautta, pystytään kuitenkin tekemään kuusi maalia.

Tshekin päävalmentaja Vladimir Bednar oli pöllämystynyt joukkueensa esityksestä.

- On vaikea arvioida peliä, jonka joukkue häviää 6-2. Kuusi maalia on selvästi liikaa, Bednar tiivisti.

Alivoima pitää Suomen pelissä

Tshekki hallitsi ottelun avauserää selvästi, vaikka Suomi laukoi tilastojen mukaan siinäkin enemmän. Suomi hankkiutui jatkuvasti vaikeuksiin omalla alueellaan ja joutui rikkomaan. Vain hyvä alivoimapeli piti lukemat pikkuleijonien kannalta siedettävinä.

- Ensimmäisessä erässä erityisesti oli liikaa jäähyjä. Tunne oli todella kova, kun lähdettiin otteluun. Kaikilla oli paljon hampaankolossa Valko-Venäjä-pelistä. Liika lataus kostautui turhina jäähyinä, vaikka sitä painotettiin, että niin ei saisi käydä, Tolvanen harmitteli.

Erän ainoa maali syntyi Tshekin 5-3-ylivoiman seurauksena. Tshekkiviisikko pyöritti peliä Suomen päädyssä lähes kaksi minuuttia, eikä nelikoksi muuttunut suomalaiskentällinen päässyt vaihtoon. Lopulta Tomas Svoboda tarjoili maalin eteen Vladimir Sobotkalle, joka käänsi kiekon rystyltä ohi Tuukka Raskin.

Suomi loi erän harvat paikkansa nopeilla vastaiskuilla. Parhaat paikat osuivat Mikko Lehtoselle ja Miika Lahdelle, mutta kumpikaan ei pystynyt ohittamaan Ondrej Pavelecia.

Erän lopussa Timo Seppänen tarjoili vielä Tshekille läpiajon. Kiekko pomppi hyökkäysalueen kulmasta Seppästä kohti. Puolustaja kuitenkin konttasi siniviivalla, ja Svoboda karkasi kohti Suomen maalia. Tuukka Rask peitti kuitenkin tyylikkäästi, eikä tsekkihyökkääjä saanut kunnollista laukausta aikaiseksi.

- Ensimmäinen erä oli kuin kopio Venäjä-pelistä, kuvaili Bednar.

- Meillä oli neljä ylivoimaa, mutta pystyimme tekemään vain yhden maalin. Käännekohta oli läpiajo erän lopussa.

Tshekki jälleen unessa toiseen erään

Tshekki hävisi turnauksen ensimmäisen ottelunsa Venäjää vastaan surkeaan toisen erän alkuun. Joukkue ei näyttänyt oppineen ratkaisusta mitään, sillä joukkue tuli taas erätauolta täysin unessa. Suomi sai omat hyökkäyksensä käyntiin tyylikkäästi ja pyöritti peliä hyökkäysalueella sujuvasti. Neljässä minuutissa valkopaidat takoivat kolme maalia.

Tasoitusmaali syntyi jo 20 sekunnin pelin jälkeen, kun Oskar Osala lähetti pienestä kulmasta rannelaukauksen kohti Pavelecin maalia. Tshekkivahdin näkökenttää peitti oma puolustaja, eikä Pavelec ehtinyt reagoida laukaukseen.

- Kyllä se sinne meni mihin yritinkin. Huomasin, että pakki skriinasi maalivahtia, eikä hän tainnut nähdä laukausta ollenkaan, kertasi Osala osumaansa.

Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin Suomi siirtyi jo johtoon. Suomen nelosketjun kulmapeli pyöri hienosti ja veti Tshekin kentällisen syvälle omalle alueelleen, joten Teemu Laaksolle jäi tilaa siniviivan tuntumaan. Rannelaukaus pomppasi Pavelecin taakse maalinedusruuhkasta.

Kun Mikko Lehtonen vei Suomen 3-1-johtoon, Tshekin päävalmentaja Vladimir Bednar päätti herätellä joukkuettaan vaihtamalla maalivahtia. Peli tasaantuikin erän edetessä. Kahdeksannella minuutilla Tsekki pääsi kaventamaan b-pistealoituksen jälkeen. Jaroslav Barton laukoi kohti Suomen maalia, ja Tomas Kana ohjasi kiekon ohi Raskin.

Erän loppupuoliskolla Suomi sortui jälleen virheisiin omassa päässään ja joutui jäähyvaikeuksiin. Uhrautuvainen alivoimapeli piti kuitenkin Tshekin ilman lisämaaleja.

- Se ei riitä, että neliössä seistään ja ollaan olevinaan. Juju on se, että peitetään laukaisulinjat ja siinä onnistuimme selvästi paremmin kuin edellisessä ottelussa.

Tshekin ylivoimapelissä oli huomionarvoista, että parhaimmillaan maskia oli tekemässä kolmekin pelaajaa. Ratkaisuja haettiin siis pohjoisamerikkalaiseen tapaan, mikä onkin ymmärrettävää, kun suurin osa joukkueen pelaajista tulee Kanadan juniorisarjoista.

Suomi menee eteenpäin, Tshekki jäämässä lähtökuoppiin

Suomi nousi voittonsa myötä jakamaan B-lohkon kärkipaikkaa Sveitsin, Valko-Venäjän ja Venäjän kanssa. Tshekki on vielä nollilla, mutta sillä on jäljellä ottelut Sveitsiä ja Valko-Venäjää vastaan. Kurittomasti pelannut ryhmä on kuitenkin varmasti vaikeuksissa kummankin kanssa, mikäli se ei löydä pikaisesti yhteistä säveltä.

Suomelle suurinumeroinen voitto voi osoittautua yllättävän tärkeäksi, sillä lohko on erittäin tasainen, ja jatkopaikka voi ratketa maalieroon. Ilahduttavaa oli myös, että onnistumiset jakaantuivat laajalle rintamalle, vaikka ykköskentällinen tekikin puolet joukkueen maaleista.

Suomen hyökkääjät pelasivat järjestään erinomaisesti. Puolustajista Tommi Leinonen ja Mikael Kurki olivat ajoittain vaikeuksissa taitavien tsekkihyökkääjien kanssa.

Tuukka Rask pelasi erinomaisen ottelun, vaikka työllistikin omia puolustajiaan turhan paljon. Kovemmin maalia kohti pelaavia joukkueita vastaan torjunnat on syytä saada suunnattua sivuun, ei oman maalin eteen. Tshekki oli molempien maalien edessä heikko.

Tshekin ryhmä oli varsin tasapaksu. Taitavat yksilöt erottuivat ajoittain, mutta kukaan ei pystynyt pitämään tasoaan läpi pelin. Vladimir Bednarilla onkin kova työ tehtävänään, mikäli hän aikoo johtaa joukkueensa vielä mitalipeleihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle