Esa Tikkasesta nuorisoleijonien neuvonantaja

MAAJOUKKUE / Uutinen
Viisinkertaisesta Stanley Cup -voittajasta Esa Tikkasesta tulee Suomen nuorisomaajoukkueiden neuvonantaja.

Tikkasen tehtävänä on toimia maajoukkuevalmennuksen apuna viestittämällä näkemyksiään pelaajien edesottamuksista kotimaan leiritapahtumissa ja turnauksissa. Lisäksi hän osallistuu tarvittaessa joukkueiden jääharjoituksiin.

- Valmentajat valmentavat ja Esan tehtävänä on lähinnä kertoa näkemyksiään ja mielipiteitään pelaajien tekemisistä valmentajille. Uskomme, että "Tiki" persoonallisella ja intohimoisella olemuksellaan voi auttaa pelaajia myös hieman rennompaan, mutta samalla tavoitteelliseen ja määrätietoiseen suoritukseen, kertoo Jääkiekkoliiton valmennuspäällikkö Kari Savolainen.

Keväällä 2002 peliuransa päättänyt Tikkanen on valmentanut Koreassa ja Norjassa. Viime kaudella hän toimi alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin valmistautuneen ns. alle 19-vuotiaiden maajoukkueen valmennusryhmässä neljän ottelun valmistautumisjakson aikana. Tämänkertainen pesti kestää kauden 2007-2008 ajan.

Ensimmäisen kerran Tikkanen on mukana jo 30.8-2.9. kun alle 16- ja alle 17-vuotiaiden maajoukkueiden hyökkääjien ja maalivahtien yhteisleiri järjestetään Vierumäellä.

- Maajoukkue on aina ollut minulle kunnia-asia ja lähden ylpeänä mukaan kehittämään suomalaista nuorisokiekkoilua, Tikkanen kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle