EHT: Suomi kaatui taistellen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomi ja Venäjä kohtasivat Euro Hockey Tourin Tshekin tunauksessa. Värikkäiden vaiheiden ja muutamien tuomarivirheiden jälkeen Venäjä nappasi 4-2-voiton.

Suomi meni avauserän viidennellä minuutilla 1-0-johtoon Mikko Mäenpään maalilla. Mäenpää sai kiekon Niko Kapasen aloitusvoiton jälkeen ja niittasi kiekon siniviivalta kovalla laukauksella Venäjän maaliin. Venäjä onnistui tasoittamaan ottelun erän puolivälin jälkeen ylivoimalla.

Toisessa erässä maalinteon aloitti Venäjä. Sami Lepistö menetti kiekon hyökkäykseen lähdettäessä ja lopulta Danis Zaripov onnistui sutimaan kiekon Suomen maaliin. Leijonat nousivat tasoihin seitsemän minuuttia myöhemmin, kun Anssi Salmela pamautti ylivoimalla kovan laukauksen siniviivan tuntumasta.

Vain parisen minuuttia edellisestä Venäjä meni jälleen ottelussa johtoon Zaripovin maalilla. Tilannetta edelsi Zaripovin taholta puhdas kampitus, jonka kohteena oli Jarkko Immonen. Tshekkiläistuomari ei kuitenkaan tulkinnut tilannetta jäähyn arvoiseksi.

Kolmannen erän loppupuolella nähtiin pienet ”tanssit”. Tilanne lähti käyntiin Tuomo Ruudun taklauksesta, jonka kohteena oli Jevgeni Birjukov. Ruutu sai tilanteesta pelirangaistuksen, vaikka kädet pysyivätkin taklattaessa alhaalla.


Tuomo Ruudun taklaus aiheutti turpakäräjät.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Venäläisistä pelirangaistuksen sai Jevgeni Artjuhin, joka pääsi mättämään useampaakin leijonapelaajaa. Tuomareiden heikkoa suoritusta kuvaa se, että Artjuhin ohjattiin ensiksi jäähyaitioon, vaikka mies työnsi häntä rauhoittamaan tulleita linjatuomareita.

Suomi haki ottelun lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, mutta lopulta Venäjä pääsi iskemään kiekon tyhjään maaliin ja otti voiton maalein 4-2.

Iltaottelussa Ruotsi kaatoi Tshekin maalein 4-2. Näin ollen EHT:n voitto meni Venäjälle, kakkossija Ruotsiin, kolmossija Suomeen, Tshekin jäädessä jumboksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle