Onko Janis Straupesta sateentekijäksi?

Muut Sarjat / Haastattelu
Heinolan Kiekko sai ensimmäisen latvialaispelaajansa, kun yllättäen loukkaantuneelle Matti Huillalle alettiin etsiä korvaajaa. Valmennuksen tuttu pelaaja-agentti löysi markkinoilta lahjakkaan latvialaistaiturin ja asiat etenivät muutamassa päivässä siihen, että mies oli mukana HeKin aamutreeneissä. Sorvatussa yksivuotisessa sopimuksessa on syyskuun mittainen koeaika, mutta näyttöjen perusteella koeaika tulee olemaan lähinnä pelkkä muodollisuus.

HeKin valmennuksesta vastaavan Janne Sinkkosen ei tarvinnut kauaa partaansa raapia, kun jo latvialainen lahjakkuus Janis Straupe oli täyttänyt loukkaantuneen Matti Huillan paikan joukkueen ykkös-sentterinä. Huillan varaan oli rakennettu paljon, joten myös latvialaisen suhteen odotukset ovat kovat. Huillan odotetaan toipuvan pelikuntoon muutaman kuukauden pakkolevon jälkeen.

Straupe pelasi viime kauden Venäjän pääsarja KHL:ssa pelaavan Dinamo Riian kakkosjoukkueessa Dinamo Juniors Riiassa Valko-Venäjän Extraliigaa. Pisteitä 49 ottelussa kertyi yhteensä 39 (15+24) kappaletta. KHL-pelejäkin on vyöllä kahdeksan ottelun verran kaudelta 2008–2009 Dinamon paidasta.

Lahjakkaaksi tiedettyä 21-vuotiasta hyökkääjää on vertailtu toiseen Mestiksessä pelaavaan latvialaistähteen Roberts Jekimovsiin, joka teki viime kaudella kovaa jälkeä Jokipoikien hyökkäyksessä. Liikoja paineita Straupeen ei kuitenkaan haluta heinolalaisvalmennuksesta kohdistaa.

– Hän on hyvin liikkuva rightin kaveri ja hyvä aloittaja. Jo ensimmäinen harjoituspeli Pelicansia vastaan antoi positiivisia signaaleja, mutta mennään rauhassa, eikä luoda turhia paineita, Sinkkonen korostaa maltillisen etenemisen merkitystä.

Ylimääräisten paineiden luomista halutaan varmasti välttää, sillä Heinolassa on tullut tutuksi viime vuosina ykköshyökkääjäksi hankittujen vahvistusten floppaaminen. Paineen alla ovat sortuneet niin Timo Ruuska kuin viime kaudella pelannut Jesse Uronenkin, joka tosin löysi maalijyvänsä kevään korvilla.

Straupe on ehtinyt olla joukkueen mukana vasta reilun viikon päivät, joten totuttautuminen uuteen joukkueeseen ja kaupunkiin on vielä meneillään.

– Minut otettiin joukkueeseen vastaan ystävällisemmin kuin oletinkaan. Heinola on kiva ja rauhallinen kaupunki, joka tarjoaa hyvät puitteet harjoitteluun. Tarvitsen aikaa, että löydän ketjukaverit jäällä ja he minut, Straupe painottaa.

Kiekkokulttuureissa eroja

Straupe löytää selvät erot itäeurooppalaisen ja suomalaisen jääkiekkokulttuurin väliltä.

– Valko-Venäjällä ja KHL-peleissä enemmänkin syöteltiin ja pyrittiin hallitsemaan kiekollisena peliä. Maalipaikkoja etsittiin viimeiseen asti. Suomessa peli on fyysisempää ja suoraviivaisempaa, Straupe sanoo.

– Myös valmennus ja harjoittelu on erilaista, mutta siihen tulee tottua. En ole aiemmin nähnyt yhtään Mestis-peliä, mutta olen kuullut paljon hyvää Suomen kiekkoilusta ja Mestiksen tasosta.

Latvialaisen parhaat avut löytyvät eittämättä kiekolliselta puolelta. Straupe löytää kuitenkin vielä kehitettävää itsestään. Henkilökohtaisena tavoitteena on pääästä Riian KHL-joukkueen edustusmiehistöön ja nousta mukaan maajoukkuerinkiin.

– Osaan pelata joukkueelle, enkä vain itselleni. Syöttöpelaaminen on vahvuuteni. Luistella voisin vielä paremmin ja laukausta täytyy kehittää. Lisäksi tietenkin fyysisyyttä on saatava lisää, latvialaishyökkääjä kertoo.

– Tähtäimeni on viedä joukkue playoffeihin. Sitoudun täysin joukkueen tekemisiin ja tavoitteisiin. Toivon mukaan saisin kutsun maajoukkueleirille. Tavoitteena on murtautua Riikan KHL-joukkueeseen, Straupe unelmoi.

Straupe on ehtinyt jo lyhyessä ajassa tehdä vaikutuksen valmentajaan ja faneihin. Kuitenkin vasta tosipelien alkaessa nähdään, onko latvialaisesta vastuullisen roolin täyttäjäksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle