Jukurit niskan päällä

MESTIS / Artikkeli
Jukurit on ollut Mestis-aikanaan paha vastus kaikille joukkueille, kuten kolme peräkkäistä mestaruuttakin todistaa. KooKoolle se on kuitenkin ollut vielä muitakin haastavampi vastus. Materiaalissa tai kenttätapahtumissa ei ole aina ollut kovinkaan suurta eroa, mutta silti ne ottelut joissa kouvolalaiset ovat pisteille yltäneet on helppo laskea yhden käden sormin.

Jukurit ja KooKoo kohtasivat runkosarjassa neljän tasaisen ottelun merkeissä. Kaksikon kohtaamisia voi kutsua tasaisiksi siitäkin huolimatta, että voitot kirjattiin Jukureille puhtaasti 4-0. Mikkeli on aina ollut KooKoolle paha paikka pelata. Erityisen paha se oli viime joulukuun alussa, kun kouvolalaisten bussiin jäi tilaa pallopeleille. Puolet miehistään tuolloin sairastuvalle menettänyt kukkolauma nousi vielä ottelun lopussa taistelemaan upeasti pisteistä, vaikka lopulliseksi tulokseksi jäikin Jukureiden 4-3-voitto.

KooKoo ei saanut kummassakaan kotiottelussaan tehtyä kuin yhden maalin. Lokakuussa Antti Laakson rankkarimaali takasi ansaitun 1-3-vierasvoiton mikkeliläisille. Tammikuussa KooKoon tappiolukema jäi maalin pienemmäksi. Nyt kotijoukkue oli pelissä hallitseva osapuoli, mutta kaksi toisen erän karkeaa virhettä veivät pisteet kovan loppurutistuksen tavoittamattomiin. Viimeksi joukkueet kohtasivat pari viikkoa sitten. Tuolloin KooKoo johti peliä ensimmäisen erän jälkeen Joose Lipposen ylivoimaosumalla, mutta Jukureiden kokenut kaarti käänsi loppulukemiksi 3-1.

Jukurivahti Mikko Strömbergin otteet ailahtelivat runkosarjassa toisinaan suurestikin, mutta KooKoota vastaan mies oli kuin muuri. Strömbergia kohti lauottiin 128 vetoa, joista sisään meni vain kuusi. Vantaalta täksi kaudeksi Mikkeliin siirtyneen Strömbergin torjuntaprosentti kouvolalaisia vastaan oli siis yli 95,3. Huonosti ei onnistunut KooKoon kassari Jaakko Suomalainenkaan. Koko runkosarjan paras veskari sai kohdata 120 jukurilaukausta. Sarvipäät löysivät rei'än maalivahdista yksitoista kertaa. Näissäkin peleissä Suomalainen toki torjui yli 90% varmuudella.

Kenttäpelaajista tehokkaimmat olivat forssalaisista vähitellen perusjukureiksi muuttuneet Antti Laakso ja Petri Lehtonen, jota kumpikin iskivät kaksi maalia ja syöttivät kolme. Laakso pääsi pisteille jokaisessa neljästä pelistä. Lasse Kanervan ja puolustaja Esa Saksisen tehot KooKoota vastaan olivat 1+2. Kouvolalaiset eivät juurikaan pisteillä juhlineet: 1+1 Joose Lipposelle, Veli-Pekka Nutikalle ja Jari Raattamalle.

KooKoon voitot harvassa

Pudotuspeleissä joukkueiden tie risteää toistamiseen. Toissa keväällä KooKoo yllätti kaikki ylätmällä aina finaaliin asti. Loppuottelusarja tosin olikin sitten jo varsin yksipuolista näytöstä; Jukurit voitti toisen mestaruutensa suoraan voitoin 3-0. Jossiteltavaa ei jäänyt, sillä kaikki pelit päättyivät mikkeliläisille maalein 5-1.

Tämä kausi mukaanlukien joukkueet ovat kohdanneet toisensa Mestiksen runkosarjassa nyt kuusitoista kertaa. Historia ei tunne KooKoolle juurikaan armoa. KooKoo on voittanut Mikkelissä vain kerran: joulukuussa 2002 kun Reino Soijärvi upotti rangaistuslaukauksen sisään jatkoajan viimeisillä sekunneilla. Toki tilastoista löytyy myös KooKoon 2-4 vierasvoitto saman kauden keväältä, mutta tuo peli pelattiin oikeasti Kouvolassa Kalevankankaan jääongelmien johdosta. Seitsemästä Mikkelin runkosarjakohtaamisesta Jukurit on siis voittanut kuusi ja KooKoo yhden. Maaleilla ei ole peleissä mässäilty; Jukurit on osunut 24 ja KooKoo 12 kertaa.

Paljon parempia tilastoja KooKoo ei saa kotikaukalostaankaan. Viimeisissä neljässä pelissään se on kaikissa saanut tehtyä vain yhden maalin per peli. Ainoa voitto edellämainitun "vierasvoiton" lisäksi on tammikuulta 2002, jolloin Jukurit kaatui 3-2. Jukurit on voittanut kuudesti ja kerran on pelattu tasan. Maaliero yhdeksästä ottelusta on vieraiden hyväksi 30-20.

» Lähetä palautetta toimitukselle