Jääkiekkoliiton liittovaltuusto päätti toukokuussa 1996, että kaudella 1997-98 divarissa pelaa 12 joukkuetta ja 1998-99 enää 10. Täten kuudentoista joukkueen voimin pelattu sarja jäi kahden kauden mittaiseksi kokeiluksi. Suomesta ei vain löytynyt sarjaan kuuttatoista riittävän tasokasta joukkuetta – ulkomaille lähtemisen muututtua monelle pelaajalle Bosman-tapauksen jälkeen houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Niinpä tasoerot joukkueiden ja yksittäisten pelaajienkin välillä olivat turhan suuria, eikä lohkojaon tuoma helpotus matkustamiseenkaan tuntunut kompensoivan järjestelmän muita ongelmia.
Niinpä kevät 1997 osoittautui monelle joukkueelle myös kohtalon kevääksi. Kolmenkymmenen kierroksen jälkeen porukka pantiin puoliksi ja pinoon. Kahdeksan parasta pelasivat kaksinkertaisen ylemmän jatkosarjan, häntäpää taas sai taistella sarjapaikastaan alemmassa jatkosarjassa. Suora lähtö alaspäin odotti neljää joukkuetta, ja vielä kaksi seuraavaakin joutui karsimaan kakkosen parhaiden kanssa.
Kärkiryhmää veti tauolle lähdettäessä 44 pistettä kerännyt ja 144 maalia iskenyt Kärpät. Oulussa muistettiin yhä hyvin varojen yli elämisen vaarat, mutta täksi kaudeksi kukkaron nyörejä raoteltiin kuitenkin jo hivenen. Oli Hannu Jalosen komennossa jatkanut joukkue tosin kärsinyt jälleen menetyksiäkin. Lähinnä peräpäänsä kapeuden vuoksi Kärppiä ei laskettu ainakaan suurimmaksi ennakkosuosikiksi. Sen ongelmat olivatkin oman maalin varjelemisessa, sillä kiekko iskettiin Pasi Nätyngin ja Ville Silvosen selän taakse runkosarjassa yhteensä 107 kertaa – sitä enemmän päästivät vain neljä sarjan huonointa joukkuetta.
Oululaisjoukkue oli menettänyt edelliskauden miehistöstään maalivahdin, neljä tärkeintä puolustajaa sekä kaksi tehokkainta hyökkääjäänsä. Jimi Helin palasi Ruotsiin ja vei mukanaan Bodeniin myös Antti Kankaan. Juha Joenväärä ja Jani Ojala jatkoivat puolestaan uriaan Espoossa ja lupaava Jaako Niskavaara Turussa. Marko Pieniniemen tie vei Saksaan ja tehot 14+36 kerännyt Harri Helama hölläsi ja siirtyi Kiiminkiin.
Lähtijät Oulussa pyrittiin korvaamaan jälleen lähinnä omilla junioreilla (mm. 1975-syntyneet Teemu Käyhkö, Vesa Ek, Santtu Karppinen ja Pasi Nätynki) ja paluumuuttajilla (Kiimingissä kakkosta pelannut hyökkääjä Jari Kontio ja Ari Klint Junkkareista). Taaloja pantiin kuitenkin pinoon kahden kanukkihankinnan kohdalla, eikä kaduttavaa juurikaan jäänyt. ECHL:n Birmingham Bullsista tulleet hyökkääjä Ian Hebert ja puolustaja Francois Bouchard olivat taatusti palkkashekkiensä arvoisia. Eikä seurankaan tulopuolessa tainnut moittimista olla: esimerkiksi tammikuun lopussa pelattu kärkikamppailu K-Karhuja vastaan veti Raksilaan 4880 katsojaa.
Yllättäjiä kärkipäässä
Varovaisuus oli valttia myös toisella kärkipaikkakunnalla. Joensuussa seuran historiasta löytyi nimittäin ikävämpiäkin yhtymäkohtia Kärppien kanssa kuin se, että tällä kaudella myös Kiekko-Karhujen peleissä iskettiin maaleja kumpaankin päätyyn. Kiekko-Karhut oli syksyn päätteeksi vain kaksi pistettä Kärppien perässä, iskettyään yhtä monta maalia ja päästettyään niitä kuusi vähemmän. Joensuulaisten hyvä vire oli jopa pienoinen yllätys, sillä hyvää työtä tehneen mutta liikaa liksaa pyytäneen Tapani Hämäläisen oli korvannut penkin takana uusi mies, Kai Rosvall, ja joukkue oli yhä sarjan nuorimpia.
Kiekko-Karhut ei juurikaan hankintoja tehnyt: ainoita uusia pelureita olivat Forssasta siirtynyt hyökkääjä Vesa Lehtonen, kokenut pietarilaispakki Juri Gailik ja SaPKon nuori Tuomo Litmanen. Junnuja nostettiin rinkiin kentällisen verran; heistä ainakin Tomi Pöllänen debytoi varsin onnistuneesti. 18-vuotias hyökkääjä avasi divariuransa syksyllä iskemällä ensimmäisessä ja syksyn ainoassa pelissään tehot 1+1. Lähtijöiden lista sen sijaan oli huomattavasti nimekkäämpi, vaikkei sekään järin pitkäksi venähtänyt. Länsirannikolle palanneen maalivahti Timo Järvisen lisäksi se menetti kolme avainpakkiaan: Kaj Kuusiston Ässiin, Tommi Kettusen SaPKoon ja kokeneen Jouni Westermanin ulkomaille. Tehomies Mika Kupiainen siirtyi puolestaan Ruotsiin ja sisäisen pörssin kakkonen Mika Skyttä SaiPaan, myös kolmenkymmenen tehopisteen Mika Saukkoselle vilkuteltiin hyvästejä.
Kolmantena sarjan puolivälissä oli FPS, josta Timo Tuomen tilalle tullut Risto Dufva oli vastoin forssalaisperinteitä muovannut tiukasti puolustaneen porukan. Vain 78 maalia päästänyt Palloseura, jonka viimeisenä lukkona toimi sarjan parhaimpiin parivaljakkoihin kuulunut Tommi Satosaari – Mika Oksa, sai runkosarjasta kasaan 40 pistettä. Maalejakin forssalaiset tekivät mukavasti 128. FPS oli ollut hyvä edelliselläkin kaudella, mutta täksi kaudeksi sitä ei arvattu veikkailla mukaan kärkikahinoihin. Joukkue oli menettänyt lähes puolet pelimiehistään; lähinnä juuri parhaasta ja kokeneimmasta päästä.
Edelliskauden maaliahnein joukkue hukkasi puolet hyökkäystehoistaan. Pistepörssivoittaja Jarkko Aaltonen siirtyi kevään päätteeksi Ruotsiin, Mika Helkearon lopettamispäätös piti, Tomi Suoniemi aloitti kautensa HPK:ssa, Petri Kujala siirtyi Saksaan, loppukauden vahvistuksiin kuulunut Vesa Lehtonen matkasi Joensuuhun, Jarno Mensonen Kokkolaan ja jenkkivahvistus Chris Tucker jatkoi matkaansa kohti rahakkaampia kaukaloita. Puolustuksesta lähti kokoa, kovuutta ja kokemusta: Janne Kaiponen KalPaan, Timo Willman Ilvekseen ja vielä Sami Mattilakin. Ykkösvahti Markus Hätinen palasi JYP:iin, kakkosvahti Pasi Raitanen kakkosdivariin Seinäjoelle ja osan kaudesta pelannut Leif Berggren pelasi nyt Savossa.
Tulijat eivät olleet lähellekään yhtä nimekkäitä – mutta täyttivät paikkansa hyvin. Maalivahdeista Satosaari oli ollut JYP:n nuorten ykkösvahti, Oksa puolestaan K-Espoon junnuissa Jani Riihisen takana. Hyökkääjähankinnoista vain Pasi Kangas (Diskos) pystyi korvaamaan lähteneitä tehoja, vaikka ei hänkään yltänyt edellistalven tehtailunsa tasolle. Muita uusia hyökkääjiä olivat Marko Ursin (K-Espoo A), Samuli Rautio (KooVee), Janne Lehtinen (HPK-A) ja omista junioreista mielenkiintoisimpana nimenä syksyn aikana vasta viisitoista vuotta täyttänyt 168-senttinen Jouni Kulonen. Pakistoon liittyivät Diskoksen Jori Halonen ja espoolaisjuniori Teemu Immonen. Ratkaisijoita löytyi kuitenkin: esimerkiksi omat kasvatit Petri Lehtonen, Antti Laakso ja puolustaja Asko Rantanen nousivat joukkueen ja koko sarjan parhaimmistoon. Aivan runkosarjan lopussa Lehtonen kuritti KooKoota peräti kuudella maalilla.
Hermes odotettua vaisumpana
Järvenpäässä Harri Rindell oli ottanut valmennusvastuun Ari Kuisman jälkeen. Joukkueen pelaajisto pysyi kasassa harvinaisen hyvin. Lähtijöihin tosin merkittiin molemmat maalivahdit ja vajaa kentällinen kovia pelimiehiä, mutta se oli pientä uusmaalaisten normaaleihin kuvioihin nähden. Markku Takala ja Jarkko Kortesoja siirtyivät Englantiin ja puolustaja Tero Aaltonen Saksaan. Petri Aaltonen, Joni Vuohtoniemi ja Marc Moberg taas ryhtyivät jo jäähdyttelemään. Hankinnoissa jäätiin kuitenkin plussan puolelle, sillä ykköspyssy Takalan korvaajaksi joukkue hankki Tuomas Kalliomäen TuTosta, Mika Nyqvistin SaPKosta ja Sami Laineen PiTasta, jotka nousivatkin joukkueen tehopelaajiksi. KalPasta siirtynyt sentteri Pasi Kemppainen sen sijaan oli ainakin tehojen valossa suuri pettymys: liigakokemusta omannut peluri olikin divarissa tavallinen tallaaja tehoilla 6+10.
Muita uusia haukkoja olivat Ahmoista siirtyneet Janne Suuronen, Jukka Lempinen ja Harri Salama, PiTan Juha Iso-Herttua ja Jokereiden junnuista siirtynyt Jomi Santala. Kauden aikana Haukkojen ykkösmaalivahdiksi nousi Lahdessa Sami Lehtisen ja Pasi Nurmisen varjoon jäänyt lupaava Kimmo Kytölaakso (90,81%). Joukkueen toisena maalivahtina aloitti edelliskauden TuusKissa pelannut Sami Länsisaari, mutta kevääksi Kytölaaksolle saatiin pätevä kilpakumppani SaPKossa kautensa aloittaneesta Leif Berggrenistä. Lainamiehet eivät kuuluneet Rindellin suunnitelmiin läheskään yhtä voimakkaasti kuin mitä Kuisman ajan Haukoissa oli nähty. Tällä kaudella Jokereista käväisi Järvenpäässä pikavisiiteillä vain kaksi peluria: maalivahti Marko Rantanen ja puolustaja Santeri Immonen. Omillaan toimeen tullut Haukat selvitti helposti tiensä jatkoon, keräten komeat 39 pistettä. Onnistujien rintama joukkueessa oli laaja ja maalierokin hyvä: 132-96. Joukkueen iloisesti sujuneeseen syksyyn kuului tosin valitettavasti traagisiakin asioita: Haukkojen joukkueenjohtaja Seppo Kortesoja menehtyi lokakuussa yllättäen sairaskohtaukseen.
Lehtisen (90,41%) ja Imatralta palanneen Nurmisen (92,63%) Pelicans päästi miesten loistotorjuntojen ansiosta runkosarjassa toiseksi vähiten maaleja (80) ja sijoittui viidenneksi. Perinteisen, mutta tiuhaan vaihtuneen, Reipas-nimensä hylänneet lahtelaiset saivat syyspuoliskon peleistä kasaan melko odotetut 37 pistettä. Potentiaalin lisäksi lahtelaisten joukkueesta löytyi nyt myös hivenen aiempaa enemmän kokemusta; ruoriin kesken edelliskauden hypännyt Kari Eloranta sai houkuteltua ryhmään muun muassa Ranskasta alkusyksystä palanneen hyökkääjä Kari Laitisen. Laitisen lisäksi merkittäviä hankintoja olivat kanadalaisvahvistukset Craig Hamelin ja Jason Melong. 25-vuotiasta hyökkääjistä Melong oli pelannut edelliskauden Itävallassa, mutta Hamelinin tie toi Eurooppaan nyt ensi kertaa.
Muuten lahtelaistenkin hankinnat noudattivat varsin varovaista kaavaa. Puolustaja Jari Raattama siirtyi joukkoon SaiPasta, Tero Särkiniemi ja Tomi Tervala HeKistä sekä kokeneemmista kavereista Sami Laaksonen ja Timo Kahelin palasivat Mustangsista. Menetysten laskettiinkin olleen hankintoja suuremmat Lahdessa. Puolustukseen jäi iso aukko, kun Eloranta keskittyi valmennukseen; yksi peli hänelle tosin tälläkin kaudella aikakirjoihin merkittiin. Lisäksi Tappara värväsi riveihinsä lupaavan Toni Lydmanin. Hyökkäyksestä joukkue menetti kolme tehomiestä: Jani Uski siirtyi Ruotsiin, Sami Wikström Tanskaan ja Kevin McKinnon palasi rapakon taakse – McKinnon muuten pelasi kauden aikana yli sata ottelua neljässä eri farmijoukkueessa.
Divarin miljoonajoukkueeksi kutsutun Hermeksen piti olla sarjassa omaa luokkaansa. Liikehdintä siirtomarkkinoilla oli ollut totuttua myllerrystä: tällä kertaa Kokkolaan jäi reilu kentällinen pelaajia edelliskauden joukkueesta. Loistovahvistuksista Igor Vjazmikin siirtyi Ilvekseen ja Aleksanders Semjonovs Tanskaan. Muista hyökkääjistä Jussi Polvi matkasi Hollantiin, Mika Ritoniemi Kalajoelle, eivätkä Pasi Forsberg ja Sami Vehmanenkaan pelanneet kuluneella kaudella kuin muutaman divaripelin Hermeksessä. Kato oli kova myös peräpäässä: joukkueen jättivät Kai Ahlroth (Saksa), Teemu Vihervä (Lukko), Rafael Eerola (UJK) ja Mikael Hallbäck (Sport). Molemmat maalivahdinkin vakanssit menivät vaihtoon, kun Kimmo Vesa siirtyi Ranskaan ja kakkosvahti Tero Lassila Seinäjoelle.
Niinpä joukkuetta vahvistettiin pitkin kesää – ei ehkä kuitenkaan aivan yhtä kalliin kuuloisilla nimillä kuin aiempina vuosina. Vesan korvaajaksi Hermes värväsi maalinsa suulle Timo Järvisen Joensuusta ja luukkuvahdiksi nuoren oululaisen Niklas Riikosen. Hyvät suhteet liigaseuroihin toivat Kokkolaan monia lupaavia nuorukaisia. Porista Hermes värväsi riveihinsä Ässien A-junnujen parhaan pistemiehen Juha Vuoren sekä puolustaja Antti Ahokkaan. Tapparan juniorimyllystä tulivat taasen puolustaja Teemu Aalto ja edelliskaudella FPS:ssakin piipahtanut hyökkääjä Miikka Kemppi. Myös KooKoosta Tampereelle siirtynyt Arto Miettinen sai pelata “farmissa”, ennen kuin Tappara myi hyökkääjän kevääksi KalPaan.
Hermeksen uusia ulkomaalaisia olivat OHL:stä siirtynyt kanukkihyökkääjä Trevor Gallant ja Latvian maajoukkueen Aleksander Matsijevski. Lokakuussa ryhmään liittyi vielä kovaluinen kanadalaispakki Christian Lariviere AHL:stä. Lisäksi ryhmään oli hankittu Diskoksen tehomiehiin lukeutunut Jukka Hentunen, FPS:n Jarno Mensonen, Ruotsista palannut puolustaja Marko Kuronen ja vaasalaispakki Petri Virolainen. Lainamiehiä kävi syksyn aikana niin KalPasta, Tapparasta kuin Ässistäkin: heistä nimekkäimpänä kaksi matsia pelannut maalivahti Mika Noronen. Syksyn aikana hyökkäyspää täydentyi vielä kahdella miehellä, kun Petri Forssell palasi Junkkareista ja Kim Johansson nostettiin mukaan Jeppiksestä.
Matsijevski, Gallant ja joukkueessa jatkaneet kokeneet Marko Lapinkoski ja Jouni Kalliokoski johtivatkin pohjoispohjanmaalaista ilotulitusta, kunnes Tappara iski kyntensä 16 divaripelissä tehot 7+17 keränneeseen Gallantiin ja vei miehen loppukaudeksi liigaan. Kokkolassa jatkaneen Jukka-Pekka Annalan valmentaman joukkueen peli meni kanadalaissentterin lähdöstä sekaisin ja joukkue jäi tauolle vasta kuudennelta sijalta. Tosin; matkaa kärkeen ei ollut vielä kuin kahdeksan pisteen verran. Hermes oli siis saanut kasaan 36 pistettä maalierolla 120-104.
Mikä on kevään sarja?
Viivan lähellä käytiin jälleen kerran tiukkaa taistoa. Lopulta päälle jäivät tulokkaat: liigasta pudonnut TuTo sekä divariin noussut Ahmat, jotka molemmat saivat taskuunsa 33 pinnaa. Suoritus oli varsin hyvä molemmille, Ahmatkin oli virallisesti vain reilun vuoden ikäinen seura. Edellisen kerran kun TuTo oli pudonnut liigasta parikymmentä vuotta sitten, oli se luopunut divaripaikastaankin. Nyt se luopui vain pelaajistaan...
TuToon, jonka luotsintehtävät otti vastaan Anatoli Bogdanov, oli jäänyt liigamiehistöstä pelaajia kokonaiset kolme. TuTon liigarämpiminen tuntui jälkikäteen oudolta, sillä niin moni joukkueen pelaajista kuitenkin kelpasi vielä muille. Tovereista ulkomaille suuntasivat Igor Boldin, Sami Leinonen ja Antti Tirkkonen (Ruotsi), Risto Siltanen, Jukka Seppo ja Jukka Tammi (Saksa), K-P Friman (Ranska), Jari Hirsimäki (Tanska), Aleksei Putilin (Japani) ja Jukka Suomalainen (Englanti). SM-Liigassa jatkoivat V-P Hård ja Markus Korhonen (Ilves), Vesa Karjalainen ja Juha Virtanen (HPK), Marco Poulsen (Ässät) sekä Tommi Pullola (Lukko). Ahlroos, Kalliomäki ja Sulku taas pelasivat divarissa – vaan eivät Turussa.
Menetykset olivat nimekkäitä – toisin kuin tulijat. TuTon divarijengiin jääneiden Juha Kuusisaaren, Jouko Myrrän ja Jouni Tuomisen pelikaverit etsittiin junioreista tai alasarjoista. Muutama helmikin seulaan jäi, sillä turkulaisille sylki maaleja kohuttu junnuketju. Aki Uusikartanon (11+18) laidalla pelasivat Antti Virtanen (29+15) ja Timo Pärssinen (17+23). Pärssinen oli saanut jo muutaman liigapelikin alleen, Uusikartano ja Virtanen puolestaan olivat täysiä noviiseja miesten sarjoissa. Hyville tehoille ylsi myös kolmikkoa huomattavasti kokeneempi Myrrä (17+10). Muita mainitsemisen arvoisia rinkiin nostettuja junnuja olivat ainakin hyökkääjät Tero Forsell, Markku Vuorisalo ja Tommi Salonen sekä puolustaja Jonni Kiiski. Kokemusta nuoreen porukkaan toivat UJK:sta siirtyneet Kai Ortio ja Jari Laihi ja hyökkäysvoimaa Ässien Kari Syväsalmi. TuToon marssi myös pari kautta aiemmin UJK:ssa divariin karsineiden pelaajien kolmikko: 23-vuotiaat Mertsi Raitanen, Tero Hellström ja Marko Saarenlaita kakkosdivarista. Maalivahdeista Sami Salokangas tuli Sportista ja Petteri Kokki KooKoon junioreista. Ässienkin havittelema tehokas Jouni Tuominen siirtyi kesken kauden Saksaan, Jani Tuominen taas tuli paikallisvastustajan riveistä vahvistamaan TuToa.
Erittäin nuori ja rajusti uudistunut TuTo pelasikin erittäin ailahtelevasti, ja sen kohtaloksi meinasi muodostua niukat tappiot. Joukkueen maaliero (144-98) oli jopa kärkikaksikkoakin parempi. Pasi Järvisen valmentamana jatkanut ahmajoukkue oli sen sijaan rakennettu kokeneiden pelimiesten ympärille ja joukkue olikin keski-iältään koko sarjan vanhin porukka. Ahmojenkin maaliero oli kohtalainen (111-90), vaikka joukkue sillä toki jäikin selvästi turkulaisten taakse. Ahmojen nousun varmistaneesta porukasta divarijoukkueeseen mahtui kahdeksan pelaajaa. Lempinen, Salama, Suuronen –kolmikko siirtyi Haukkoihin, suuri osa kokeneesta kalustosta lopetteli (Palmu, Piikkilä...) ja loput jatkoivat kiekkoilua kakkosdivarissa. Ykköspakki Ben Blomqvistkin valitsi osoitteekseen Karhu-Kissat. Ainoastaan maalivahtiosasto säilyi ilman suurempia muutoksia: ykkösmolari Jarno Ekmanin varamieheksi tuli Toni Lehtinen HPK:n junnuista – jonne taas Jyri Kananen matkasi.
Hyökkäyksen kulmakivikseen Ahmat hankki Kim Ahlroosin TuTosta. Toinen varsin kovan profiilin hankinta oli kesken syksyn Ranskasta vahvistukseksi tullut Rami Koivisto, joka tosin sitten suuntasi kauden puolivälissä takaisin patonginpureskelijoiden maahan. Edellä mainittu kaksikko olikin joukkueen tehokkain runkosarjassa. Muita uusia hyökkääjiä olivat Mika Soimakallio ja Jarno Yli-Junnila KooKoosta, Anssi Tauriainen Diskoksesta, Marko Keränen Ilves-A:sta ja Marko Myllymäki Nikkareista. Yhteistyö Kiekko-Espoon kanssa toi Hyvinkäälle syksyn ajaksi nuoren Miikka Tammisen. Lyhyimmistä lainoista maininnan arvoinen on ainakin 10 matsia pelannut puolustaja Tommi Nyyssönen. Puolustuksensa Ahmat laittoi kerralla uusiksi ja sarjatason vaatimaan kuosiin. Sebastian Sulku (TuTo), Marko Sten (Titaanit), Mikko Outinen (KooKoo), Vladimir Kolek (Mörrum, Ruotsi), Sami Siren (Diskos) ja Janne Tormonen (Titaanit) muodostivat yhden sarjan kovatasoisimmista puolustajakuusikoista. Heikohkosti kautensa aloittanut Sten tosin siirtyi jo tusinan pelin jälkeen Saksaan D-markkoja vuolemaan.
SaPKollekin jäi vielä kokemusta riveihinsä, vaikka joukkue menettikin edelliskaudella ykköskentän muodostaneet pelurinsa Gennadi Kurdinia lukuunottamatta. Tehoikkammista hyökkääjistä Pallokerhon jättivät taakseen Nyqvist (Haukat), Pasi Varhevaara (Tanska), Kimmo Nurro (Ruotsi) ja kokenut Pekka Hyttinen. Maalivahti Marko Suvelo siirtyi Titaaneihin ja pakistostakin kävi kato. Edelliskauden yllätysvahvistus Brian Tutt siirtyi Saksaan eikä Mika Tuovinenkaan jatkanut Savossa. Eksoottisimman uuden suunnan tittelin otti itselleen puolustaja Johnny Bärlund, joka jatkoi kiekkoilua Madridin aurinkoisessa kaupungissa!
Seppo Aksilan aisapariksi SaPKo-maalille kaavailtiin ensin Diskoksen Tero Kujalaa, mutta loppujen lopuksi paikan otti täyttääkseen FPS:ssa edelliskaudella pelannut Leif Berggren. Hän tosin siirtyi jo loppusyksystä Järvenpäähän ja tilalle värvättiin raumalaisjunnu Iiro Engren. Pakiston uusia nimiä olivat Juha Jääskeläinen (Pelicans-A), Tommi Kettunen (K-Karhut), Turkka Partanen (Ketterä) – ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä JYP:stä kauden kynnyksellä palannut Jukka Laamanen. Hyökkäykseen värvättiin Teo Harju-Jeanty Imatralta, Reino Soijärvi Varkaudesta ja Kai Torpisto Seinäjoelta. Mukaan nostetuista junnuista vahvimmin esiintyivät hyökkääjät Jarno Tiilikainen ja Jarkko Oksala.
SaPKon materiaali osoittautui kauden aikana varsin tasaiseksi – mikä oli sekä hyvä että huono asia. Aksila torjui yli yhdeksänkymmenen prosentin varmuudella, eikä puolustuksessa useinkaan vietetty avointen ovien päivää. Mutta vastaavasti joukkueessa olisi ollut kysyntää edes yhdelle kovanluokan ratkaisijalle. 37-vuotias Kurdin ei nimittäin hänkään päässyt syksyn aikana lähellekään parasta virettään, joten savolaisten paikka ylempään jatkosarjaan jäi harmittavasti pisteen päähän.
Niukasti viivan alle
Ahmojen kera divariin nousseelle UJK:lle ei etukäteisarveluissa paljoakaan toivoa annettu. Huolimatta tiiviistä yhteistyöstä Lukon kanssa UJK:n katsottiin olleen hävinnyt osapuoli siirtomarkkinoilla – tai ettei joukkue ollut ainakaan vahvistunut kakkosdivarin kokoonpanostaan. Joukkue olikin mennyt uusiksi varsinkin peräpään osalta. Maalivahti Pekka Mäkitalo ja konkaripakit Jari Laihi ja Kai Ortio palasivat Turkuun. Lisäksi tehokas Tomi Uusitalo siirtyi Imatralle ja Pasi Valtanen sekä Juha Aitta kakkosdivariin. Hyökkäyksen menetykset olivat vähäisempiä: Kalle Laakson lisäksi Mika Lainio ilmoitti lopettavansa. Hankinnoista tärkein oli uusi ykkösvahti, Lukosta siirtynyt Timo Kauhanen. Raumalaisten A-junnuista Uuteenkaupunkiin siirtyivät puolestaan puolustajat Sami Lehtinen ja Rami Toronen sekä hyökkääjät Mika Julkunen ja Sami Torkki. Muita uusia hyökkääjiä olivat Petri Tervo (Sport), Marko Ronkainen (TuusKi) sekä Juha Myllymaa (Ässät-A).
Syksyn aikana joukkueessa nähtiin nimekkäitäkin Lukko-lainoja. Peter Högardh käväisi pelaamassa jokusen pelin, ennen kuin hänet kaupattiin Espooseen. Jussi Kiuru ja puolustajat Rafael Eerola ja Kimmo Lotvonen puolestaan pelasivat divarissa pidempäänkin syksyllä: Eerola kaikkiaan 19 pelin ajan. Vastoin ennakko-odotuksia Mölli Keinosen poppoo kuitenkin taisteli loukkaantumisista kärsineen Marko Väkiparran johdolla loppuun asti paikasta ylempään jatkosarjaan. Jääkotkat sai lopulta sai kasaan 30 pistettä ja jäi kolmen pisteen päähän viivasta. Joukkueen maaliero oli niukasti negatiivinen (101-102).
Jännitettävää siitä, mikä on kevään sarja, riitti myös Kotkassa ja Turussa. Lopulta Titaanit ja Kiekko-67 saivat kasaan vain 27 pistettä ja päätyivät kumpainenkin alempaan porukkaan. Pelimiesten, Ari Vuoren ja Timo Nummelinin, valmennuksessa jatkaneen K-67:n piti päästä kahdeksan parhaan joukkoon rutiinilla, mutta maalinteko tökki pahemman kerran. Ennenkään ei Kiekon peleissä oltu maaleilla mässäilty, mutta nyt joukkue osui kolmessakymmenessä pelissä vain 83 kertaa. Joukkueessa jatkanut Kimmo Lecklin, TPS-laina Fredrik Norrena ja UJK:sta Turkuun palannut Pekka Mäkitalo tosin pitivät huolen siitä, ettei syksy muodostunut aivan täydelliseksi katastrofiksi tehottomuudesta huolimatta. Turkulaisvahtien taakse tehtiin runkosarjassa vain 93 maalia.
TPS:n farmijoukkueessahan oli totutusti käynyt aina kova trafiikki, mutta vastaavasti pelimiehiäkin oli aina divariin löytynyt. Tällä kertaa aivan yhtä kovia apuja ei herunut. TuTon tulo samaan sarjaan sotki sekin alueen pelaajamarkkinoita. K-67:n tärkeistä hyökkääjistä Juho Jokinen ja Jani Kiviharju saivat paikkansa TPS:stä ja Marko Kivenmäki siirtyi Norjaan. Pakeistaan se menetti kolme tärkeintään: Antti Bomanin Porin kautta Saksaan, Kimmo Erosen Tanskaan ja Mikko Tammisen HPK:hon. Pelimiehistään TPS antoi pidemmäksi aikaa divariin vain puolustajat Mika Koivusen ja Kärpistä siirtyneen Jaako Niskavaaran. Kokenut Arto Vuoti palasi puolestaan divariin. Muut korvaavat pelaajat tulivat joko junnuista tai alemman kastin seuroista: Jyrki Koskinen Titaaneista, Timo Seikkula Junkkareista, Ville Keskinen Vireen kakkosdivariporukasta ja Tero Lehtinen Lukon junnuista. Turkulaisnuorista vakiokokoonpanoon nousivat puolustajat Santeri Kilkki ja Pasi Kuusisto.
Kiekko-67:n pudotus ennakkosuosikeista peräpäähän oli pienistä aavisteluista huolimatta kova. Titaanien toisesta divarikaudesta sen sijaan osattiin odottaakin suhteellisen vaikeaa; olihan joukkue menettänyt kaikki viime kauden kokeneet avainmiehensä – ja suurimman osan muistakin pelureistaan. Maalivahti Pasi Räty ja tehohyökkääjät Jari Multanen ja Mikko Nieminen suuntasivat Saksaan, konkaripakki Roni Mesikämmen taas Norjaan. Puolustajista Marko Sten ja Janne Tormonen siirtyivät Ahmoihin ja Jarno Ahonenkin Vantaalle. Jari Kaksonen ja Arto Ylisaari päästettiin vaihdossa Kouvolaan ja Jyrki Koskinenkin suuntasi Turkuun. Tosin kahdeksan parhaan joukkoon yltämiseenkin uskottiin, sillä hankintoihinkin oli satsattu.
Uusista hankinnoista kaksi nousi ylitse muiden. Kotkalaisjoukkue sai kiittää sarjapisteistään pitkälti tehot 14+20 takonutta Jarno Levosta sekä asepalvelustaan Haminaan suorittamaan tullutta maalivahti Marko Suveloa (91,90%), jonka torjuntaprosentti oli koko runkosarjan neljänneksi paras. Ammoin Forssassa kovia maalimääriä mätkineestä Pasi Vuorelasta ei sen sijaa enää varsinaiseksi vahvistukseksi ollut. Vuorela liittyi joukkoon kesken syksyn Ranskasta, Levonen tuli KalPasta ja porilaisvahti Suvelo Savonlinnasta. Joukkueen toisena maalivahtina toiminut Kotkan Kirin kokenut Juha Lehtovaara ei juurikaan vastuuta saanut.
Uusia hyökkääjiä Kotkassa olivat vaille kunnon vastuuta KooKoossa jäänyt nuori Tatu Kattelus, Tapparan Marko Toivola, Östersundissa Ruotsin kakkosta pelannut kanadalainen Mark Zdan ja pari vuotta aiemmin 18-vuotaiden EM-joukkueeseen kuulunut Tuomas Mäkinen. Pakistoon liittyivät KooKoon Jani Nivala, Ketterän Marko Tissari, SaiPan junnuissa pelannut Kari Tissari ja HPK-junnujen Kim Vähänen. Heikki Ovaska tuli Lahdesta ja Kotkan Kiristä kävi kokeilemassa ylempänä noin kentällinen pelureita. Kotkalaistenkin maaliero oli melko tasainen: 98-103. Melko sekavasta tilanteesta titaanileirissä kertoi sekin, että valmentaja Jari Helle sai lokakuussa tietää potkuistaan peliä seuraamaan tulleilta toimittajilta.
Selvä juttu
Neljä perinteikästä joukkuetta erottuivatkin sitten joukosta selvemmin – jumboina. PiTa voitti 30 pelistään yhdeksän ja sai kasaan 19 pistettä. HIFK:n kanssa tiivistä yhteistyötä tehneessä seurassa pelasi jo syksyn aikana peräti 39 eri pelaajaa. PiTan runko oli hajonnut kesän aikana lähes täysin. Vanhoja tuttuja joukkueessa jatkoi enää vain kymmenkunta. Ykkösmaalivahti Jan Lundell ja teholaina Tom Laaksonen pelasivat koko kauden HIFK:ssä. Sami Laine ja Juha Iso-Herttua siirtyivät Järvenpäähän, Miro Haapaniemi Ruotsiin, Timo Tetri lopetti ja kentällinen pelaajia Paul Högbackan johdolla jatkoi pelejä kakkosdivarissa.
Tärkeimpänä asiana PiTan hankintalistalla oli maalivahtitilanne, olihan Lundellin lisäksi myös Jyrki Katajamäki hyvästellyt divarikaukalot. Pulma korjautui kuitenkin kuin itsestään, sillä HIFK:n riveihinsä värväämä jenkkivahti Michael Heinke ei sitten loppujen lopuksi liigaseuran ulkomaalaiskiintiöön mahtunutkaan. New Jersey Devilsin NHL-varaama Heinke oli varsin mielenkintoinen peluri PiTassa – vaikkei loppujen lopuksi sitten kummoiseksi molariksi divaritasolle osoittautunutkaan. Toisena kassarina, eli lähinnä luukunavaajana, joukkueessa toimi syksyllä HIFK-junnu Niklas Bäckström.
PiTan uusista kenttäpelaajista yksi nousi ylitse muiden. Ranskasta Suomeen palannut puolustaja Jarkko Laiho oli yli 250 liigapelin kokemuksellaan sarjan konkareita. HIFK-nuorista joukkoon liittyivät Sami Kautiainen, Tero Nyman, Lauri Puolanne, Kari Rajala ja Roland Carlsson, joista suurin osa tosin risteili divarin ja junnujen välillä läpi syksyn. Lainassa kävivät myös HIFK:n tuoreet hankinnat Ville Jokinen (KalPa-A), Jarkko Väänänen (Jokerit-A) ja Kimmo Kuhta (K-Espoo-A). Koko kaudeksi porukkaan hankittiin jyväskyläläinen Juhani Tuomi ja hyökkääjä Juha Ruokolahti. Joukkueen tehoista vastasi silti lähes yksi Harri Kuusniemi (11+16).
Jarno Suokonkaan kova panos (12+21) ei puolestaan pelastanut Tampereen farmijoukkue KooVeeta, jonka paidan puki syksyn aikana päälleen vielä PiTaakin useampi, eli 43 miestä. Vuoden 1968 Suomen mestari voitti nyt vain seitsemän peliä ja joutui karsimaan paikastaan divarissa. Ari Jortikan komentama KooVee oli kärsinyt kovia menetyksiä varsinkin puolustuksessaan, joka jo edelliskaudella oli ollut joukkueen murheenkryyni vuotamisineen. Kristian Taubertia tai Toni Karista ei enää irronnut lainaksi, Tommi Pihlava taas lopetti ja Tuukka Rantala siirtyi Kangasalalle kakkosdivariin. Hyökkääjistä Sami Karjalaisen ura jatkui Saksassa ja Samuli Raution FPS:ssa. Tommi Leistola pelasi vain yhden divaripelin ja tehohyökkääjä Jari Kanervisto ja maalivahti Timo Hankela olivat lopettamassa.
KooVeen vahvistuksista nimekkäin oli Ranskan-keikaltaan Suomeen palannut hyökkääjä Jyrki Silius. Puolustajista Tero Holopainen tuli Vammalasta ja Tuukka Pakkala Ässien junnuista. Muuten KooVee turvautui Tampereen nuorukaisiin. Ilveksen maitoparroista riveihin liittyivät muun muassa Kim Anttila, Tero Saarenpää ja Tuukka Pallola. Omista junnuista mukaan nousivat maalivahti Tomi Jortikka ja hyökkääjä Janne Ronkainen. Tapparan nuorista löytyi tehokas Miikka Männikkö, jonka lisäksi myös Antti Rahkonen pelasi divarissa melkein koko syksyn ajan. Lyhyempiä lainoja nähtiin paljon niin liiga-, junnu- kuin alasarjapelaajienkin osalta. Siinä missä PiTan maaliero (87-114) oli vielä ollut siedettävästi miinuksella, vastasivat KooVee (84-143) ja sitä heikommin sijoittuneet joukkueet murskatappioiden vastaanottamisesta.
Edelliskeväänä pääsarjaan palannut SaiPa ehti ennen kauden alkua solmia Ketterän kanssa yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena oli turvata SaiPan liiga- ja Ketterän divaripaikka. Hyvät aikeetkaan eivät Imatralla auttaneet. Ensimmäinen takaisku projektille tuli jo kesähelteillä, kun edelliskauden pelastajaksi noussut Jari Lifländer pakkasi kapsäkkinsä ja matkasi valmentamaan Itävaltaan. Tilalle tuli Norjassa koutsannut Kari Mäkitalo, jonka joukkueeseen Ketterä-legenda Jari Lippojoki ei enää mahtunut. Tilaa Ketterän kopissa olisi kyllä varmasti löytynyt melkein kelle tahansa: imatralaiset nimittäin menettivät kauden päätteeksi lähes kaikki avainmiehistään.
Karsinnoilta joukkueen pelastanut maalivahti Pasi Nurminen palasi Lahteen, jossa oltiin viimein huomattu miehen kyvyt. Lippojoen lisäksi runkopuolustajista joukon jättivät SaPKoon siirtyneen Partasen ja Titaaneihin vaihtaneen Tissarin lisäksi myös Harri Heikkinen. Tärkeistä hyökkääjistä joukon jättivät Harju-Jeanty, vain kuusi ottelua tänä vuonna pelannut Mika Kylliäinen, Venäjälle palannut Sergei Svertzhov, Petteri Tuominen ja kokenut Harri Valtonen. Uusia pelureita katsastettiin Imatralle kaikista ilmansuunnista, vaikka yhteistyö SaiPan kanssa toki tiivistä olikin. Lappeenrannasta naapuriin matkasivat Marko Saarinen, Simo Liukka, juniorit Jarno Puumalainen, Sami Koikkalainen ja Mika Rautio, sekä liuta lyhyitä lainoja. Keikkamiehistä parhaiten onnistui pitkänhuiskea Ville Immonen. Aiemmin vain junnupelejä pelannut hyökkääjä keräsi syksyn 19 pelistään tehot 4+6.
Muita uusia pelaajia olivat HPK:ssa yrittänyt maalivahti Petri Engman, UJK:n tehopakki Tomi Uusitalo, A-J Larumo Junkkareista, puolustaja Aleksi Jalava Jukureista ja joukkueeseen palannut Sami Luukkonen. Ruotsalaispuolustaja Mats Rönnberg sekä kytkykauppana SaiPaan varsinaisten hankintojen kanssa ”saatu” Per Rosenqvist puolestaan osoittautuivat odotettua vaisummiksi tapauksiksi, ja molemmat saivatkin palata takaisin Ruotsiin jo loppusyksystä. Ketterä saalisti Mäkitalon opein seitsemän voittoa ja viisitoista pistettä maalierolla 79-152.
Pinon pohjimmaiseksi jäi tässä vaiheessa kuitenkin divarihistorian maineikkaimpiin kuuluva KooKoo, joka oli päättänyt pyyhkiä vanhat velkansa kerralla historiaan. Helppoa kautta odotti Kouvolassa tuskin kukaan – olihan edelliskauden rungosta jäänyt jäljelle miehiä vajaa kentällinen ja uusi valmentaja Olli Hietanen joutunut ensitöikseen haalimaan korvaajia testeihin jopa naapurikuntien ulkojäiltä. Joukkueen paras pistemies Vesa Pietarinenkin oli löytynyt SaPKon ylijäämämiehistä. Kovin montaa muuta divaritason pelaajaa ei KooKoosta sitten löytynytkään. Maalivahti Sami Heikkisen lisäksi joukkueeseen jäivät kenttäpelaajista vain Janne Harjula, Antti Kiljunen ja J-P Mäkinen. Lisäksi Jani Luoma-aho palasi Lahdesta, Mikko Turunen Jyväskylästä ja Jari Kaksonen Kotkasta. Satamakaupungista siirtyi myös hyökkääjä Arto Ylisaari.
KooKoolle kohtalaista menestystäkin tuottanut runko oli hajonnut kesän aikana taivaan tuuliin. Ulkomaille suuntasivat Tommi Vali ja Markku Väisänen (Ruotsi), Tero Kaasinen ja Jeff Sebastian (Englanti), Niki Sirén ja Michael McCourt (USA) sekä maalivahti Sami Äikää (Ranska). Divarissa jatkoivat nousija-Ahmoihin siirtyneet Soimakallio, Outinen ja Yli-Junnila, Nivala ja Kattelus siirtyivät Titaaneihin ja Tapparaan matkannut Arto Miettinenkin pelasi ennen KalPaan siirtymistään Kokkolassa. Lisäksi kokeneet Atso Askonen ja Ari Pelli päättivät siirtyä sarjaporrasta alemmas Valkealaan ja Janne Korpela lopetti.
Kaiken kaikkiaan KooKoon mustaoranssin paidan puki kauden aikana päälleen neljäkymmentä eri peluria. NHL-pakki Eric Weinrichin Alex-velikin käväisi rukkaset Ässistä saatuaan KooKoossa, tehden kahdeksassa pelissä pisteet 3+2, mutta suuntasi pian Italiaan liiroja vuolemaan. Muut “uudet nimimiehet” nostettiin mukaan joko junnuista tai Itä-Suomen alasarjaseuroista. Pelaajia tuli muun muassa Raahesta (Markku Erholz), Anjalankoskelta (Tommi Reiman, Tomi Syrjänen) ja Lahden Mustangsista (Jani Leinonen, Ari Suomalainen). Osa onnistui tyydyttävästi – osa enemmän tai vähemmän huonommin. Lopputulos oli kuitenkin juuri sellainen, mitä käytännössä kokonaan sarjatulokkaista koostuneelta joukkueelta saattoi odottaakin: opettelua.
Neljä voittoa, kaksi tasapeliä, 71 tehtyä ja 170 päästettyä maalia kolmessakymmenessä ottelussa kuvaavat lukuina KooKoon seurahistorian surkeinta vaihetta ja umpisurkeaa syksyä paremmin kuin hyvin. Kauden ensimmäisen voittonsa KooKoo saalisti vasta 20. ottelustaan, hävittyään kauden aloittaneen tasurin jälkeiset kahdeksantoista peliään. Avausottelun 3-3 TuToa vastaan oli yllättävänkin positiivinen esitys; KooKoo sai juuri kolme pakkiparia kasaan, kun miehiä saatiin lopulta apuun ottelun aattona. Kauden toisessa pelissä lukemat repesivätkin jo kuvaavimmiksi: Haukat kylvetti KooKoota lukemin 12-1.
Tehomiehiä ja tasaisia miehistöjä
Runkosarjan jälkeen pistepörssin kärkikolmikossa majaili kaksi Kiekko-Karhujen peluria: Vesa Lehtonen (20+32) ja Pasi Nissinen (16+33). Kolmantena lenkkinä joukkueessa hääri Sami Vanninen (16+27) ja myös Janne Turpeinen (15+20), Pasi Volotinen (14+20) ja Mikko Turunen (12+12) pitivät vastustajien puolustajia hereillä. Joensuulaisten väliin pistepörssissä kiilasi Hermeksen nuori latvialaisvahvistus Aleksander Matsijevski (26+25), jonka tutkaparina toimi Marko Lapinkoski (20+21). Toinen kokkolalaiskonkari Jouni Kalliokoski oli joukkueensa kolmanneksi tehokkain (15+14) – vaikka jäikin tehotilastossa viisitoista maalia pakkasen puolelle. Trevor Gallant oli vielä syksyn jälkeen Hermeksen listalla neljäntenä, vaikka oli jättänyt joukkueen jo hyvissä ajoin.
TuTon Antti Virtanen (29+15) oli maalipörssin ykkösnimi ja pörssissä sijalla neljä. Myös Timo Pärssinen mahtui Turusta pörssin kärkikymmenikköön (17+23). Vähintään 24 pisteeseen ylsi vielä viisi muutakin TuTon pelaajaa. Virtasen kintereillä maalipörssissä kiiruhti FPS:n Matti Raunio (27+15), jolle tekopaikkoja loi pistepörssin vitonen, ensimmäisen kokonaisen kautensa pelannut, Petri Lehtonen (19+25). FPS:sta myös Jari Kesti oli pelivireessä (11+24) ja sekä Antti Laakso että Pasi Kangas osuivat kymmenen kertaa. Molemmat Lehtoset olivat korkealla myös tehopörssissä, palloseuralaisen lukema 30 pelistä oli komeasti +39 ja ex-forssalaisella susirajan kaimallakin +31. Väliin kiilasi vielä FPS:n Olli Laaksonen (+33).
Pistepörssin kärkikymmenikköön mahtui pelaajia viidestä eri seurasta, kun Pelicansin Craig Hamelin ylsi juuri ja juuri kymmenenneksi tehoilla 23+16. Lahtelaisille pisteitä takoivat myös Kari Laitinen (16+14), Jason Melong (8+22) ja 23 ottelua pelannut Sami Kokko (13+15). Niukimmin Hamelinin perään jäi Ahmojen Kim Ahlroos (13+25). Myös Rami Koivisto (13+18) ja Kari Tuiskula (13+11) iskivät kolmetoista maalia Ahmoille. Kärppien tasaisen joukkueen tehokkain pelaaja oli Ian Hebert (20+17). Tuomas Lohikoski (13+21) ja vain 21 peliä pelannut Janne Salpa (16+16) olivat Hebertin tahdissa ja vielä viisi muutakin oululaista ylsi vähintään kahteenkymmeneen tehopinnaan. Juniori-ikäinen Esa Pirnes osui 22 pelissään 13 kertaa, puolustaja Francois Bouchard taas iski 11 kassia.
Haukoista kukaan ei noussut syksyn aikana yli muiden, mutta kaikkiaan kuusi joukkueen hyökkääjistä saalisti 29-33 pinnaa: kärjessä Tuomas Kalliomäki (17+16). KooVeen 33 pinnaa saalistanut Jarno Suokko taas oli yli tuplaten tehokkaampi kuin tamperelaisten toiseksi kovin pistemies. Titaanien ykkönen oli Jarno Levonen (14+20) perässään maalitykki Tatu Kattelus (20+4). Harri Kuusniemi iski PiTalle tehot 11+16, Petri Aaltonen taas 24 pelistä tehot 4+15. Imatralaisista vain Matti Tiaisen (12+13) pistesaldo alkoi kakkosella, KooKoosta moiseen ylsivät Vesa Pietarinen (11+12) ja Jani Luoma-aho (5+18). SaPKosta rajan rikkojia löytyi sentään neljä, mutta Gennadi Kurdininkaan (8+16) saldo ei kovin kaksinen ollut aiempiin vuosiin verrattuna. Kiekko-67:n ykkösnimeksi pääsi varsin vähäisin teoin: Sami Salonen keräsi pisteet 11+10. 24 ottelua pelannut Marko Väkiparta oli samoin tilastolukemin UJK:n tehopeluri.
Plusmiinustilaston häntäpäästä löytyivät kouvolalaispuolustaja Markku Erholz (-30) sekä Ketterän Simo Liukka (-28). Jäähytilastostossa PiTan Ville Jokinen oli 126 minuutillaan pienen rangaistuksen verran SaPKon Gennadi Kurdinia edellä. Kolmas, Mark Zdan, oli jo selvästi kärkikaksikkoa heikompi tällä saralla saalistettuaan vain 81 rangaistusminuuttia.
Yli yhdeksänkymmenen prosentin varmuudella torjui syksyn aikana yhteensä kaksitoista eri molaria. Pasi Nurmista seurasivat listalla yksitoista divaripeliä Kiekko-67:ssa pelannut Kimmo Lecklin (92,15%) sekä lähes kaikki joukkueidensa pelit syksyllä pelanneet Tommi Satosaari (92,06%) ja Marko Suvelo (91,90%). Luottoykkösiin kuuluivat vielä Ahmojen Ekman (91,00%), Haukkojen Kytölaakso (90,81%), Hermeksen Järvinen (90,65%), SaPKon Aksila (90,37%) ja K-Karhujen Saarelainen (90,15%). K-67:n Norrena (90,63%) ja Pelicansin Lehtinen (90,41%) pelasivat vajaat puolet sarjapuoliskon matseista.
| historiikki Alempi jatkosarja ja karsinnat. [lue lisää]
|
Parempaa porukkaa
Ylemmässä jatkosarjassa kahdeksan joukkuetta kamppaili kuudesta pudotuspelipaikasta kaksinkertaisessa sarjassa. Ja harvinaisen tasaisesti kamppailikin, sillä viisi ensimmäistä joukkuetta oli pelien päättyessä viiden pisteen sisällä toisistaan. Lähes koko kauden sarjan kärjessä porskuttanut Kärpät tosin kompasteli pelien kovetessa. Tilannetta koetettiin korvata ensin toimenpiteillä kaukalossa: Ari Klintin kausi jatkoi kakkosessa, kun Tero Tiainen tuli siirtorajan kynnyksellä K-Espoosta ja kanadalaispuolustaja Patrick Thompson Lukosta. Uusista vahvistuksista huolimatta solmu ei oululaisten pelistä auennut. Niinpä kärkipään seura joutui turvautumaan valmentajanvaihdokseen: Hannu Jalonen sai helmikuun lopussa tehdä tilaa Ruotsissa vaikuttaneelle Kari Heikkilälle.
Kun Kärpät voitti neljästätoista ottelustaan vain viisi ja jäi 56 pisteeseen, kirivät vakuuttavan tasaisesti pelanneet joensuulaiset ohi ja ykkösiksi 59 pisteellä. Kiekko-Karhujen pussi lihoi jatkosarjassa siis 17 pisteellä. Joukkueen maaliero koko kauden 44 ottelusta oli 194-149, eli suunnilleen sama kuin Kärpillä (196-154). K-Karhujen komea putki ilman kotitappioita tosin tuli päätökseensä tammikuussa, kun TuTo vei pisteet mukanaan 2-3-voitolla. Karhut oli pelannut kotiluolassaan jo 53 peräkkäistä ottelua ilman tappiota – jos edelliskevään pudotuspelitappiota SaiPalle ei lasketa mukaan.
Kaikkein vahvimman loppurutistuksen otti kuitenkin 18 pistettä kerännyt Pelicans. Tulokasvalmentaja Elorannan suojatit ylsivät lopulta kotietuun oikeuttaneeseen kolmanteen paikkaan, vain pisteen Kärpistä jääneinä. Vielä alkusyksystä lahtelaisten touhu oli toisinaan muistuttanut vielä opettelua; olihan Eloranta vielä täysi noviisi penkin takana ja ketjutkin pantu melko uusiksi. Kotiläksyt oli kuitenkin selvästi tehty, sillä Kaanien peli parani huimasti kauden edetessä. Epäonneltakin vältyttiin, sillä pelaajat pysyivät joukkueessa koko kauden – ja Kimmo Peltosta lukuun ottamatta avainpelaajien loukkaantumisiltakin vältyttiin. Pelicansin maaliero (168-119) pysyi hyvänä loppuun asti.
Hyvää kauttaan jatkanut Haukat jäi huonomman maalieronsa (180-142) johdosta Pelicansin taakse neljänneksi – mikä toki oli sekin kauden jymypaukkuja. Järvenpääläisiä valmentanut Harri Rindell palkittiinkin kauden jälkeen vuoden parhaana valmentajana. Haukkojen pukukopissa ei suurempaa myllerrystä nähty kevätpuoliskonkaan aikana. Kesken kauden joukkueeseen liittyi vain maalivahti Berggren ja lähtijöihin kuului vain Englantiin suunnannut puolustaja Markku Ahola. Kiekon leukaansa saanut Sami Laine tosin joutui olemaan sivussa kaukalosta melkein koko helmikuun. Järvenpääläiset jatkoivat syksyn tahdissa ja nappasivat neljästätoista jatkopelistä kuusitoista pojoa.
FPS joutui antamaan kilpakumppaneilleen hivenen periksi jatkosarjassa, saalistaen neljätoista lisäpistettä ja jouduttuaan päästämään kaksi joukkuetta ohitseen. Pudotuspeleihin se selvisi silti helposti 54 pisteellään ja piti sarjan parhaan maalieron yhä nimissään tuloksella 178-116. Pelaajisto ei vaihtunut kauden aikana kovinkaan paljoa Palloseurassa: Suoniemi palasi Hämeestä, mutta Matti Raunion se menetti kevääksi Ilvekseen. Raunion paikan joukkueen ykköskentässä täytti ensin Jari Kesti. Kestin käsi murtui kuitenkin melko pian ja mies joutui sivuun melkein kuukaudeksi. Lainamiehenä Forssassa kävi kauden aikana oikeastaan vain Tapparan Mika Niittymäki seitsemän pelin verran, muuten loukkaantuneita paikkailtiin lähinnä omilla junioreilla. Dufvan kurinalaisella taktiikalla pelannut FPS olikin varsin yhtenäinen porukka.
Viimeisen playoff-paikan taistossa Hermeksen etumatka Ahmoihin riitti. Suursuosikkina sarjaan lähteneet kokkolalaiset sijoittuivat runkosarjassa lopulta hyvinkääläisten edelle kuudenneksi pistein 49-47. Kesän ja syksyn melkoisessa siirtoruletissa viettänyt Hermes oli nyt saanut kokoonpanonsa vakiintumaan jo hyvissä ajoin ennen siirtorajaa: joukkueen uusiksi menneen ykköstroikan muodostivat Kalliokoski, Lapinkoski ja Kemppi. Joukkueen odotettiin nousevan taulukossa kevään aikana vähintään muutamalla pykälällä. Pelit jatkuivat kuitenkin varsin nihkeästi, sillä jatkosarja toi Hermeksen pussiin vain kolmetoista lisäpistettä. Hermeksen maalieroksi jäi aika vaatimaton 161-155, Ahmatkin (153-137) pani selvästi paremmaksi.
Ahmojen pelaajarintamalla eivät tuulet tyyntyneet yhtä selvästi. Puolustaja Sten oli suunnannut Eurooppaan jo alkusyksystä ja pisteahne Rami Koivisto teki saman syyspuoliskon päätteeksi. Loppusarjan aluksi Miikka Tamminen palasi Espooseen ja Hyvinkäälläkin käväissyt Tero Tiainen myytiin Ouluun. Samalla Ahmat kärsi loukkaantumisista: Mikko Outinen ja pari muuta pelaajaa oli sivussa lähes koko jatkosarjan. Niinpä pelaajapulasta kärsinyt joukkue joutuikin kutsumaan vanhoja tuttujaan, eli kakkosdivarissa lähinnä Riihimäellä jatkaneita entisiä pelaajiaan talkoisiin; Jussi Tapola (13.6+6) oli yhä kovassa vireessä ja muiltakin peli sujui varsin mukavasti. Ahmat nappasi neljäntoista pisteen lisäyksen, eikä siis jäänyt pudotuspelipaikastakaan kuin kahden pisteen päähän.
Viimeiseksi jäi 41 pisteellään vain kolme voittoa jatkosarjasta napannut TuTo – ainoa joukkue jolla jatkosarja sujui Kärppiä huonommin. Tuomisten siirtymiset jäivät oikeastaan TuTon ainoiksi pelaajamuutoksiksi kesken kauden. Pukukopissa tosin kävi toisinaan melkoinen kuhina, sillä joukkueen paidan puki kauden aikana ylleen yli neljäkymmentä eri peluria; valtaosa omia junnuja. Yksi mielenkiintoinen nuorukainen oli Mikko Rautee: 17-vuotias hyökkääjä pelasi loppukaudesta 16 ottelua tehoin 5+3. Vielä syksyllä TuTon puolustus oli ollut sarjan tiukinta, mutta jatkosarjan matseissa sen verkko soi peräti 58 kertaa. Turkulaistenkin maaliero jäi loppuhyytymisestä huolimatta selvästi plussan puolelle: 182-156. Pientä lohtua saattoi tuoda myös fair play –joukkueen tunnustus.
Kuumia nimiä
Jatkosarjan tehokaksikkona häärivät Pelicansin rapakontakaiset vahvistukset, jotka vielä alkukaudesta eivät olleet pystyneet täyttämään joukkueen jättäneiden tehohyökkääjien aukkoja. 25-vuotias Craig Hamelin napsi tehot 11+11 ja Jason Melong 10+12. Hamelin paransi myös tehotilastoaan kymmenellä plusmaalilla, mutta Palloseuran Lehtonen piti ykkössijansa lukemalla +41. Tilaston kakkoseksi jäi seurakaveri Olli Laaksonen (+34) ennen joensuulaisrintamaa. TuTon Tero Hellström puolestaan keräsi jatkosarjasta kaksitoista miinusmaalia. Hellström jäi koko kaudesta 19 maalia pakkasen puolelle, Hermeksen Kalliokosken lukema oli –17.
Pistejahdissa K-Karhujen Pasi Nissinen jatkoi kuitenkin vanhalla tahdillaan (11+11) ja piti lahtelaiset sekä kuusitoista lisäpistettä keränneen Aleksanders Matsijevskin takanaan koko kauden yhteissaldossa. Nissiselle kauden 44 ottelusta kovat tehot 27+44. Paljon ei jälkeen jäänyt ketjukaveri Vesa Lehtonenkaan (25+40) ja ratkaisuihin pystyivät yhä myös Vanninen (19+32), Volotinen (22+26) ja Turpeinen (19+25). 35-vuotias Gailik ei aivan täysin vahvistuksen kriteereitä täyttänyt: venäläispakki keräsi 20 tehopistettä, mutta myös jäi neljän maalin verran miinukselle ja oli melko jäähyaltis.
Kärppien kauden paras pistemies oli nuori montrealilaishyökkääjä Ian Hebert (24+28). Puolustajista omaa luokkaansa oli Oulun toinen ulkomaanapu Francois Bouchard. 23-vuotias kanadalaispakki iski kiekon reppuun kauden aikana peräti yhdeksäntoista kertaa lauottuaan keskimäärin yli seitsemän kertaa joka pelissä. 16 syöttöpinaakin kerännyt Bouchard oli Kärppien neljänneksi tehokkain peluri. Kanukkien väliin Oulussa kiilasivat Tuomas Lohikoski (20+27) ja Janne Salpa (20+23). Kahteen otteeseen Kärpissä pelanneen Reijo Ruotsalaisen tehot seitsemästätoista ottelusta olivat varovaisesti 1+5. Sami Alalauri iski oululaisille 16 ja Esa Pirnes 17 osumaa.
Bouchardin kovasta vireestä huolimatta maalipörssin voitosta kisasivat kuitenkin hyökkääjät. Hyytyneen TuTon Antti Virtanen osui jatkopeleissä vain kuudesti ja joutui päästämään 37 maalia iskeneen Matsijevskin ohitseen. Vuoden tulokkaana palkitun Virtasen kauden saldoksi jäi tehot 35+21. Ketjukavereista Pärssinen saalisti pisteet 21+29 ja Uusikartanokin 13+21, väliin kiilasi itsensä Jouko Myrrä (24+16). Edellä mainittu nelikko teki yli puolet TuTon kaikista maaleista. Normaalisti hyökkääjänä pelannut Juha Kuusisaari komennettiin nyt tehotroikan taakse ja mies olikin sarjan toiseksi tehokkain puolustaja pisteillä 4+30. Seurakaveri Kai Ortio otti kolmannen sijan tilastossa lukemin 9+17.
Hermeksen tehoista vastasivat puolestaan lähinnä Matsijevski (37+30) ja Lapinkoski (26+29). Jouni Kallikoski (16+16) hyytyi kauden edetessä aivan totaalisesti, sillä pisteistä syntyi 29 jo syyspuoliskon aikana. Pelicansin pelureille siis kävi toisin päin. Hamelinin tehot koko kaudesta olivat 34+27 ja Melongin 18+34. Lahtelaisten muista pelaajista tehokkaimpia olivat tahtinsa ylläpitäneet Kari Laitinen (22+22) ja Sami Kokko (15+23). Sarjan Fair Play –palkinnolla muistettu FPS:n Petri Lehtonen oli koko kauden pistepörssissä viides tehoin 26+34. Jäähyminuutteja kauden suurimpiin yllättäjiin lukeutuneelle Lehtoselle kertyi kahdeksan. Palloseuran kakkosmies oli Kesti (16+28) ja kolmanneksi jäi vielä liigassa pelatun keväänkin jälkeen Matti Raunio. Erinomaisesti kautensa aloittanut Antti Laakso ei pystynyt seuraamaan Lehtosen jalanjälkiä, vaan jämähti tehoihin 12+21.
Ahmojen tehokkaimmaksi pelaajaksi jäi Kim Ahlroos (17+31). Eroa seuraavaan, Kari Tuiskulaan, oli jo neljäntoista pisteen verran. Ahlroos jäi myös plusmiinustilastossa komeasti 22 maalin verran plussalle. Sebastian Sulku ja 32-vuotias Vladimir Kolek kuuluivat sarjan tehokkaimpiin puolustajiin; kumpikin saalisti kaudesta 24 tehopinnaa. Haukoista pitivät parhaimman vireen loppukaudesta Tuomas Kalliomäki (29+18) ja Mika Nyqvist (18+26). Joukkueen hyökkäyskalusto säilytti kuitenkin myös tasaisuutensa loppuun asti, sillä vähintään 35 tehopinnaan ylsivät vielä Jussi Vienonen, Pasi Toivonen ja kymmenkunta peliä väliin jättäneet Sami Laine ja Jere Keskinen.
Pasi Nurmisen lopulliset lukemat olivat 2,40 ja 92,54%, joilla maalivahtitilastojen ykkössija pysyi lahtelaisen plakkarissa. Seuraavat sijat otti FPS-kaksikko: seitsemän peliä pelannut Oksa (92,12%) ja selvänä ykkösenä häärinyt Satosaari (91,55%). Tasonsa pitivät läpi kauden myös Ahmojen Ekman (90,76%), Haukkojen Kytölaakso (90,58%), Hermeksen Järvinen (90,32%) ja K-Karhujen Saarelainen (90,26%). Nurmisen aisapari Lehtinen sai pelata kevään aikana vain kolme ottelua: miehen saldoksi jäi kuitenkin kauden seitsemästätoista pelistään melko hyvät luvut 90,17%. TuTo-vahti Sami Salokangas jatkoi kohtalaisen vakuuttavia otteitaan koko kauden (89,52%) ja kärppämolari Pasi Nätynkikin (89,58%) paranteli tilastonsa kohtuullisiksi.
Nurminen valittiin itseoikeutetusti ykköstähdistöön ja Satosaari toiseen kuusikkoon. Nurmisen kera arvostusta saivat Matsijevski, Vesa Lehtonen, Nissinen, Bouchard ja ehkä vähän yllättäen Haukkojen puolustaja Mika Niskanen. Kakkoskentällisen muodostivat Antti Virtanen, Petri Lehtonen, Sami Alalauri, Olli Laaksonen ja K-Karhujen Jaakko Piirainen. Ykköstähdistöön mahtui siis pelaajia peräti viidestä eri seurasta, kakkoskuusikon rungon muodosti taas kolme forssalaista. Vuoden tuomarina palkittiin Heikki Heikkilä.
Haukat jatkoi yllättämistään
Pudotuspeleissä taisteltiin kolmen parin voimin kolmen voiton turvin irtoavista paikoista liigakarsintaan. Kiekko-Karhut ja Kärpät pitivät pintansa ja marssivat jatkoon suoraan voitoin 3-0. K-Karhut ei antanut Hermekselle kotonaan mitään mahdollisuuksia – Joensuun pelit päättyivät selviin lukuihin: 8-2 ja 4-2. Ainoassa kotiottelussaan Hermes kesti ilman takaiskua kuudenkymmenen minuutin ajan, mutta joutui antautumaan jatkoajalla. Pasi Volotinen ja Janne Turpeinen keräsivät kolmessa pelissä tehot 3+2, Pasi Nissinen 2+2 ja Vesa Lehtonen 1+2; kun taasen kokkolalaisten tehokaksikko Lapinkoski-Matsijevski ei saanut aikaiseksi maaliakaan. Hermeksen neljästä maalista kaksi lähti Marko Kurosen lavasta – sama mies oli osunut koko runkosarjan 44 pelissään samaiset kaksi kertaa.
FPS sen sijaan piti Kärpät sentään ahtaalla kahden ensimmäisen pelin ajan, vaikkei voittoihin pystynytkään. Forssalaiset hävisivät ensimmäisen ottelun niukasti 3-2 ja toisen vieläkin niukemmin: 3-4 jatkoajalla. Kolmannessa pelissä Raksilan taululle syttyivätkin sitten jo selvemmät numerot – 6-0 kotijoukkueelle. Sami Alalauri keräsi forssalaisia vastaan tehot 2+4 ja puolustaja Bouchard osui kolmesti. Viime hetken vahvistuksiin kuulunut Tero Tiainen keräsi hänkin tehot 2+1. Runkosarjassa Palloseuraa kannatellut Petri Lehtonen saalisti kolmesta pelistä vain yhden syöttöpisteen.
Tasapisteisiin kautensa päättäneet Pelicans ja Haukat puolestaan jatkoivat tasaisissa merkeissä myös ratkaisupeleissä. Sarja oli varsin eriskummallinen: se venyi viiteen peliin ja kotiedun sijasta vierasetu piti loppuun asti. Kaikki viisi matsia nimittäin päättyi vierasvoittoihin. Pelicans nousi ottelusarjassa vielä tasoihin voittamalla neljännen pelin jatkoajalla, mutta yllättäen karsintoihin marssikin kolmatta kauttaan divarissa pelannut järvenpääläisjoukkue. Kolme kertaa Lahdessa voittaneen Haukkojen tehomiehinä häärivät Mika Nyqvist (3+2) ja Jussi Vienonen (2+2). Pelikaanien paras pistemies oli Jarkko Ollikainen (2+3), jolle taustatukea antoivat Melong (3+1) ja Hamelin (0+4).
Haukkojen yllätykset eivät kuitenkaan saaneet jatkoa enää liigakarsinnoissa. KalPa otti jatkopaikan voitoin 3-0 karsintojen ensimmäisellä kierroksella, vaikka Haukat sinnittelikin sitkeästi mukana. Ensimmäisen pelin kuopiolaiset selvittivät varsinaisella peliajalla (6-4), mutta toisessa ja kolmannessa voitto irtosi vasta jatkoajalla (1-2 ja 5-4). Haukkojen Kimmo Kytölaakso torjui KalPan vedot yli 91 prosentin varmuudella ja Tuomas Kalliomäki sekä Miikka Teimonen maalasivat kahdesti. Toisessa parissa osat vaihtuivat vuoden takaisesta, kun paalupaikalta pudotuspeleihin lähtenyt K-Karhut joutui nöyrtymään Kärpille. Oululaiset iskivät laajalla rintamalla ja voittivat sarjan suoraan kolmessa ottelussa lukemin 2-6, 5-1 ja 2-6. Pasi Volotinen iski joensuulaisille kaksi maalia, mutta jäi Janne Turpeisen ja Miika Haapalan tavoin kuusi maalia miinukselle. Maalivahti Saarelainenkaan ei yltänyt runkosarjan tasolle, jääden torjuntalukemaan 84,47%.
KalPan ja Kärppien kohtaamisessa kaukalon laidalla riitti jännitettä liigapaikan lisäksikin. Seuratyön vahva mies Juha Junno oli loikannut kunnianhimoista tulevaisuutta suunnitelleeseen oululaisseuraan kesken kauden juuri KalPasta. Sisäpiirin tietokaan ei vielä auttanut Kärppiä. Kuopiolaiset säilyttivät ensin kotietunsa 5-1-voitolla ja sitten lopulta sarjapaikkansakin puhtaasti otteluvoitoin 3-0, vaikka kaksi viimeistä peliä olivatkin huomattavasti avauskamppailua tasaisempia. KalPa voitti tiukat ottelut vasta jatkoajalla: 2-3 ja 5-4. Tappioitta karsinnat klaaranneen KalPan kuudesta voitosta siis peräti neljä tuli äkkikuolemamaalilla.
Karsintojen tilastokärjet löytyivät finalistien riveistä. KalPalta tehokkaimpia olivat neljästi ylivoimalla osunut Petro Koivunen (5+3), Jussi Tarvainen (4+3), Marko Ojanen (2+4) ja Aki Korhonen (1+5). Kärpistä seitsemään pisteeseen ylsivät Markku Holappa (4+3) sekä Francois Bouchard (3+4). Kanadalaisen kentälläoloaikana vastustaja onnistui tasakentällisin vain kerran ja pakin tehotilastoissa komeilikin kolmesta tappiosta huolimatta messevä lukema +11. Oulun Marko Elorinnekin jäi kahdeksan maalia plussalle. Kärppien Nätynki torjui kiekot 91,22% varmuudella, Pasi Kuivalainen puolestaan taulukoi itselleen lukeman 92,49%. Karsintasarjassa kentällä viipotti myös puolustajalegenda Reijo Ruotsalainen. 36-vuotias Reksa solmi Kärppien kanssa 10 ottelun sopimuksen ennen kauden alkua ja palasi pohjoiseen uudemman kerran jatkosarjan lopussa. Karsinnoissa Suomi-kiekon maineikkaimpiin puolustajiin kuuluva legenda syötti kolme maalia.
EM-kultaa divarivoimin
Maaotteluiden määrässä mitattuna kausi oli suomalaisille poikkeuksellisen vilkas. A-joukkue pelasi nimittäin kauden aikana 38 ottelua ja B-miehistökin 15. Divarista miehiä ei kuitenkaan kumpaankaan porukkaan mahtunut, paitsi tietysti turkulaisvahti Kiprusoff – hänkin vasta Ruotsiin siirryttyään. Hermeksen latvialaishyökkääjä Matsijevski pelasi Suomessa järjestetyissä MM-kisoissa kaikki Latvian kahdeksan peliä. Hän teki yhden maalin ja jäi kolme maalia plussalle. A-sarjan kisoihin lähes kuudenkymmenen vuoden tauon jälkeen palannut Latvia jäi mitalipeleistä ulos, mutta voitti alemman loppusarjan ja sijoittui seitsemänneksi.
Hannu Jortikan valmentamiin kaksikymppisiin sen sijaan mahtui divarinkin pelaajia. Kisajoukkueeseen kuuluivat Kärpistä Esa Pirnes, Petri Isotalus ja Ilkka Mikkola, turkulaisena Sveitsissä oli Sami Salonen ja Helsinkiä edusti kauden lähinnä PiTassa hyökännyt HIFK:n Jarkko Väänänen. Edellä mainituista pelureista kukaan ei kuitenkaan järin suuressa roolissa ollut. Nelosketjun keskellä pelannut Pirnes teki maalin turnauksen avausottelussa Puolaa vastaan. Saloselle merkittiin peleistä yksi syöttöpiste ja Isotalus, Väänänen sekä puolustuksen kuopuksena seitsemäntenä pakkina toiminut Mikkola jäivät kokonaan pisteittä. Sveitsissä pelatut kisat päättyivät puolivälierissä Suomen osalta tylysti: viime hetkillä tasalukuihin venynyt Tshekki pudotti Pikkuleijonat rangaistuslaukauskisassa. Slovakian voittamisella irronnut viides sija oli laiha lohtu, sillä se oli Suomelle myös yhdeksäs peräkkäinen kerta ilman mitaleja. Joukkueeseen olivat ehdolla myös K-67:ssa kiekkoilleet Mikko Markkanen ja Jaako Niskavaara, joista jälkimmäinen oli uurastanut kaikki joukkueen harjoituspelit.
18-vuotiaissa tuleva mestariduo Erkka Westerlund ja Raimo Summanen näytti osaamistaan ja johdatti jellonat EM-kultaan. Suomi ei hävinnyt Tshekin turnauksessa yhtään peliä. Toisin kuin astetta vanhemmissa, oli divarikokemusta keränneillä nuorukaisilla suuri rooli tässä joukkueessa. K-67:n puolustaja Pasi Kuusisto (0+2) sekä hyökkääjät Teemu Elomo (3+4) ja Marco Tuokko (2+0) kuuluivat joukkueen avainmiehiin. Kärpissä divaria pelanneista mukana olivat kisojen tähdistökuusikkoon valittu puolustaja Ilkka Mikkola (2+5) sekä pienemmässä roolissa hyökännyt Teemu Virkkunen (1+2). Mukana turneessa oli myös Tapparan Miikka Männikkö (2+2), joka pelasi alkukauden aikana 22 peliä KooVeessa. Kiekko-67:n Fedotenko pelasi nipin napin putoamiselta välttyneen Ukrainan kuusi ottelua, saaden plakkariinsa yhden syöttöpisteen.
Montreal Canadiens varasi Mikkolan kolmannella kierroksella numerolla 65, Dallas Teemu Elomon vajaat seitsemänkymmentä valintaa myöhemmin. Suomalaisia varattiin tänä kesänä taalaliigaan yhteensä kaksitoista. Kaksi heistä kuuli nimensä jo avauskierroksella: Olli Jokinen sivusi A-P Bergin ennätystä, tultuaan varatuksi kolmantena. Toinen korkealle rankattu pelaaja oli molempien Pikkuleijonien luottovahtina torjunut Mika Noronen, joka ehti kauden aikana pelata kaksi divarimatsiakin Hermeksen paidassa.