Eräs aikakausi suomalaisessa kiekkohistoriassa päättyy Kupittaan jäähallin purkutöiden alkaessa kesän tullen. Uuden areenan on suunniteltu valmistuvan syksyksi 2006. Hallivanhus sai arvoisensa jäähyväiset, sillä Kupittaan viimeinen pääsarjatason ottelu päättyi mestaruusjuhliin. Ilveksen Pirkka Katajala ratkaisi A-nuorten Suomen mestaruuden neljännen loppuottelun ainoalla osumalla 28. maaliskuuta 2005. TuTo pelasi viimeisen Mestis-kotiottelunsa (2. välierä KalPaa vastaan) Kupittaalla kaksi päivää aiemmin.
| artikkeli Kupittaan kunnian hetkiä vuosien varrelta
[lue lisää] |
Kupittaa on toiminut yli neljän vuosikymmenen ajan turkulaisseurojen kotijäänä ja kansallisen tason areenana, ensin tekojääratana ja vuodesta 1973 saakka jäähallina. Historiankirjoihin jääviä Kupittaan vuosia muistelemaan pyydetyt turkulaiset kiekkokonkarit eivät tunne tarpeetonta haikeutta, vaikka vanha kotilato häviää tyystin kaupunkikuvasta.
- Jos uusi halli palvelee nuorisoa, niin se on ihan hyvä juttu. Tämä oli aikanaan hyvä keinojäärata ja hyvä halli. Hyviä muistoja on täältä, mutta aikansa kutakin, summaa pitkän päivätyön TuTon ja TPS:n maalinsuulla tehnyt Urpo Ylönen.
TPS:n maalivalmentajana ”Upi” on puolestaan kuluttanut Kupittaan katsomon penkkejä ahkerasti viime vuosinakin. Toinen tuttu näky hallin lehtereillä ja kaukalossa on ollut 1960- ja 70-luvulla yhteensä 15 kautta TPS:ää edustanut Ilkka Mesikämmen.
- Totta kai Kupittaa oli minulle kotiareena melkein koko uran. Mutta ei tässä mitään haikeutta tule, kunhan uuden saisivat rakennettua tilalle. Kupittaalle kuuluu ehdottomasti jäähalli, Mesikämmen toteaa.
Oman aikansa huippuareena
Kupittaan jäähalli ei ole ikinä kaunistanut maisemaa, mutta huippukiekkoilun areenana se palveli pitkään moitteetta. Nykyään halli on kuitenkin auttamattomasti vanhentunut ja rapistunut kunnoltaan. Vielä nimeä vailla olevan uuden hallin myötä yleisö- ja sosiaalitilat päivitetään 2000-luvun vaatimusten mukaisiksi. Myös kahden jääradan rakentaminen on lähes välttämätöntä Turun seudun huonon jäätilanteen kohentamiseksi.
Vuonna 1962 käyttöön vihitty Kupittaan tekojäärata oli valtakunnan ensimmäisiä. Pelkkä laadukkaalle jäälle pääseminen, vaikka ilman kattoakin, oli jo suuri edistysaskel turkulaiselle kiekkoväelle. Kupittaan loiston ja rapistumisen vuodet itse kokeneet veteraanit pitävät Kupittaata yhä arvossaan.
- Keinojäärata taisi olla ensimmäinen stadion-mallinen areena Suomessa, olihan se hyvällä ilmalla hyvä paikka pelata. Halliaikana se on ollut viime päiviin saakka toimiva paikka pelata. Yleisön kannalta se on ollut hyvällä paikalla, lähellä keskustaa, sinne on helppo tulla. Pelaajan kannalta se oli aina hieno paikka, yleisö oli lähellä ja tunnelma hyvä, arvioi Ilkka Mesikämmen.
Kupittaan oivallinen sijainti lähellä kaupungin keskustaa on aina ollut merkittävä osa hallin toimivuutta. Asiaa on puitu myös viime vuosina, Turkuhallin yhteydessä. Uusi monitoimihalli rakennettiin 1990-luvun taitteessa kunnallispoliittisten kiemuroiden seurauksena lopulta Kupittaan sijasta kauas kaupungin laitamille Artukaisiin – monien mielestä tämä oli virhe.
- Tuolla paikalla se on ollut sijainniltaan ihan ylivoimainen, kun miettii, miten ihmiset pääsevät sinne ja millaisella paikalla Kupittaa on keskellä perinteistä urheilualuetta, toteaa myös turkulaisen kiekkoilun suurimpiin persooniin lukeutuva Juhani ”Juuso” Wahlsten.
- Olihan se tällaisena pienempänä hallina tunnelmaltaan aivan erilainen, kun siellä oli väkeä. Vanhaan aikaan väki piti todella ääntä siellä seisomakatsomossa, tiedä sitten huusivatko hädissään vai kylmissään. Siellä oli usein täysi tupa ja pirunmoinen meininki. Kun noita pelejä nykyään käy katsomassa, niin juuri sitä tunnelmaa Turussa kaivattaisiin kiekkopeleihin, tiivistää Wahlsten monen turkulaisen kiekkoihmisen tunnot Kupittaan hengestä, jota Turkuhallissa ei ole näkynyt.
Vanha halli on vuosikymmenten saatossa kokenut monia muodonmuutoksia, etenkin katsomoiden osalta. Istumapaikkoja on lisäilty, muutettu ja välillä poistettukin. Monenlaisia muitakin remontteja ja uudistuksia on nähty. Paljon vanhaa on toki säilynyt ja se on ollut osa Kupittaan ajan patinoimaa viehätystä. Tämä ei kuitenkaan nykypäivänä enää riitä.
- Ei ole sama halli, ei… moni juttu on muuttunut. Kun tulin Turkuun 1963, niin Kupittaa oli ihan huippua, oli yleisö lähellä ja ympäri kentän katsomot, tämä oli Euroopan mittapuun mukaan loistava areena. Jäähallinakin tämä oli heti valmistuttuaan erittäin hyvä, jää oli aina hyvä ja tänä päivänäkin tuo kenttä on loistava. Se on tietenkin totta, että yleisöpalvelut ja muut eivät enää ole nykypäivän tasoa, muistelee Urpo Ylönen.
Oi niitä aikoja…
Kupittaan hyväksi kehutulla jäällä ja tiiviissä tunnelmassa on koettu lukemattomia turkulaisen kiekkoilun tähtihetkiä, toki myös karvaita pettymyksiä. Varsinkin katon ja seinien ilmestyttyä Kupittaan lato jätti ison jäljen suomalaiseen kiekkohistoriaan. Muun muassa kaikkien aikojen ensimmäinen SM-liigan finaaliottelu TPS-Tappara pelattiin Kupittaalla.
- Aina kun on tullut menestystä, niin ne on ollut huippuhetkiä. Tietenkin se, kun voitettiin ensimmäinen liigamestaruus 30 vuotta sitten. Mestaruus tuli Tampereella, mutta voitettiin se ensimmäinen peli täällä. Jos en muista väärin, niin saattoi olla melkein toistakymmentä tuhatta katsojaa silloin finaalipelissä, saman verran kuin Turkuhallissa. Ja voi kuvitella nämä olosuhteet, ahdasta oli, kentän päädytkin olivat aivan täynnä ja kaikki eivät edes mahtunut halliin, tunnelmoi SM-liigan ensimmäisen mestaruuden takuumiehiin kuulunut Ylönen.
Muutkin ovat Kupittaalla juhlineet. Ilveksen toistaiseksi viimeinen Suomen mestaruus keväällä 1985 ratkesi Turussa ikimuistoisten käänteiden jälkeen. TPS:n liigataival Kupittaalla kuitenkin huipentui kolmeen perättäiseen mestaruuskauteen, Kupittaan kultajuhlat keväällä 1989 elävät edelleen kannattajien mielissä ikimuistoisina. TuTo puolestaan pelasi vielä 1990-luvun puolivälissä yhden kauden SM-liigaa Kupittaalla.
Ennen SM-liigaa ja hallivuosia Kupittaan tähtihetkiä olivat kiihkeät paikalliskamppailut Tovereiden ja Palloseuran välillä. Turkulaisen kiekkoväen vasta etsiessä menestysreseptiä ei aina pelattu edes mestaruussarjassa, mutta tunnetta ja tunnelmaa näissä kohtaamisissa riitti, kun aatteelliset erotkin seurojen taustalla olivat vielä todellisia.
- Ei mitään huonoja muistoja olekaan, mutta hienoimpia olivat ne paikallispelit. Tepsinkin touhu oli välillä mitä oli, mutta yhden ainoan kerran hävittiin TuTolle minun aikana, niihin peleihin aina ryhdistäydyttiin, kertoo Juuso Wahlsten mieluisimpia muistojaan.
Yli neljän vuosikymmenen ajan turkulaisen kiekkoilun nousuja ja laskuja kokeneet konkarit eivät halua yksilöidä henkilökohtaisia tähtihetkiä Kupittaan historiasta. Sen sijaan jokaisen puheita yhdistää kokonaisvaltainen muisto rakkaasta kotiareenasta.
- Kai niitä parhaita muistoja on jokainen peli, minkä siellä on pelannut. Satoja niitä kuitenkin tuli, tiivistää Ilkka Mesikämmen.
