Vahvasti kauden aloittanut Tarkiainen joutuu huilaamaan vähintään syyspuoliskon loppuun. Kädestä veneluun murtanut puolustaja on sairaslomalla vähintään kahden kuukauden ajan.
Kakkosdivarista Mestikseen noussut Tarkiainen, 23, ehti pelata oranssinutuissa yhdeksän ensimmäistä ottelua tehoin 1+1. KooKoo-puolustajista ruotsalaisen Peter Nilssonin kausi päättyi loukkaantumiseen jo harjoitusotteluissa ja vähitellen pelikuntoon toipuva Jussi Onnelakin on ollut sivussa jo kuukauden.
Kahden ottelun lainalla KooKoossa pelanneiden Tapparan laitahyökkääjä Ilpo Salmivirran ja puolustaja Jussi Halmeen jatkamista Kouvolassa mietitään puolestaan alkuviikon aikana. Molemmat ovat täyttäneet paikkansa Kouvolassa, eikä liigakärki-Tapparalla ole välttämättä akuuttia tarvetta miehille.