Välimaa raataa koko rahalla

MESTIS / Haastattelu
Lempäälän Kisan isokokoinen laitahyökkääjä Tommi Välimaa nauttii juuri nyt pelaamisesta ja kasvaneesta vastuusta. Valmentaja Juha Juujärvi ei ole jättänyt hyviä otteita huomiotta, ja kauden ensimmäiset ottelut neloskentässä pelannut hyökkääjäkolossi luisteli keskiviikkona Titaaneita vastaan avausviisikossa.

LeKin kotiyleisön suureksi suosikiksi noussut Tommi Välimaa on nostanut profiiliaan kauden edetessä. KOO-VEEn Mestis-ryhmästä naapurikunta Lempäälään siirtynyt hyökkääjä on tyytyväinen peliinsä.

– Putki kulkee hyvin, ei voi valittaa ainakaan. Sama tahti pitäisi saada pidettyä kevääseen saakka, Välimaa naurahtaa.

Edellisellä kaudella KOO-VEEssa alkukausi kulki samoilla sävelillä, mutta meno hyytyi hienosta alusta hieman kauden loppua kohden.

– No siellä joukkuehenki hieman rakoili joulun jälkeen ja se masensi koko joukkuetta. Kyllä sielläkin loppua kohden tuli jälleen onnistumisia varsinkin karsintaotteluissa. Tänä vuonna panostetaan selvästi enemmän ja näyttää paljon paremmalta.

Välimaa on valmentajan kannalta oivallinen pelaaja, sillä hän kykenee pelaamaan niin keskushyökkääjänä kuin laidassakin.

– Molemmat pelipaikat sopii yhtä hyvin. Tänään pelasin oikeassa laidassa ja se on mulle ehkä noista hankalin paikka. Keskushyökkääjä tai vasen laita lienee mulle luonnollisimmat. Keskellä saa hakea kiekkoa alhaalta, laiturina taas karvaaminen on isossa roolissa, Välimaa selventää.

Ison hyökkääjän parhaimmat avut ovat hyvä kiekon suojaamiskyky, sekä fyysinen koko. Välimaa ei kaihda kulmakahinoita ja kiekkokin pysyy mukana. Juujärven antama rooli kolossille itselleen on varsin selvä.

– Liikettä ja painetta puolustajille. Vähän taklauspeliä siihen mukaan.

Eniten muutosta edellisen kauden otteisiin on ollut ennenkaikkea luisteluterävyyteen sekä kulmakahinoihin. Nykyisten otteiden siivittämänä paikka avausviisikossa on mahdollista säilyttää.

– Siitä tietenkin lähdetään, että otettu paikka säilyy, Välimaa virnistää.

» Lähetä palautetta toimitukselle