Tammikuun lopun siirtorajan lähestyessä LeKi laajentaa miehistöään kokeneella Sami Järvenpäällä. Siirrolla seura haluaa varmistaa, että mahdolliset liiga-apujen takaisinkutsut eivät jätä turhaan aukkoja miehistöön.
- Kausi ei ole meidän osalta vielä ohi, sillä suoraan sarjapaikkaankin täytyy haalia vielä pisteitä, LeKin manageri Vesa Papinsaari kertoo.
Kokenut Järvenpää ei ole aiemmin uralla pelannut Suomi-sarjaa korkeammalla sarjatasolla kotimaassa, Pohjois-Amerikassa takana on yksi kausi ECHL-liigassa vuosituhannen vaihteessa.
- Ollaan seurattu Samia viime viikkoina. Hänellä on vahvat näytöt Suomi-sarjasta sekä rullakiekon parista. Kokeneena pelaajana hän pystyy pelaamaan kaikkia hyökkäyksen pelipaikkoja, on tainnut pelata välillä pakkinakin tällä kaudella, Papinsaari naurahtaa.
Tapparan Ossipekka Lehtonen pelaa kuluvan viikon vieraskamppailut Kiekko-Vantaata sekä SaPKoa vastaan. Myös kuluvalla kaudella viisi ottelua pelannut puolustaja Harri Ilvonen palaa toistaiseksi LeKi-paitaan. Sen sijaan aiemmin uutisoitu Sami Sandellin lainapesti jää näillä näkymin toteutumatta. Ilveksen loukkaantumistilanne pitää potentiaaliset lainapelurit mieluummin tupsukorvien riveissä.
- Lopullisempia tietoja niistä pelaajista, jotka pelaavat loppukauden meillä, saadaan ehkä jo tällä viikolla. Ilveksen tilanne on sellainen, että sieltä ei todennäköisesti saada enempää apuja keväälle. Lassin jatko olisi toivottavaa, mutta jos loukkantumisia tulee keskushyökkääjille, niin hän on välttömästi lähtökuopissa, Papinsaari kommentoi.
LeKin ja liigaseurojen välinen yhteistyö on ollut kuitenkin seuran näkökulmasta hedelmällistä.
- Minusta tämä on mennyt juuri niin, kuin ajateltiinkin. Meillä ei ollut alkujaankaan tarkoitus kasata kokonaisia kentällisiä liigalainoista, vaan 1-2 pelaajaa kummastakin seurasta auttaa pitämään oman joukkuerungon järkevänä, Papinsaari päättää.