Mielipide

Sininen unelma elää

MESTIS / Kolumni
Rovaniemen Kiekko sijoittui toiseksi viime sunnuntaina päättyneessä Suomi-sarjassa, ja näin ollen karisti monta vuotta vainonneet peikot ja möröt selästään: RoKi selvitti tiensä lopultakin Mestis-karsintoihin.

RoKi voitti alkulohkonsa näytöstyyliin, mutta ihan tyylipuhtaaseen suoritukseen joukkue ei kyennyt varsinaisessa Suomi-sarjassa. Tarvittavat pisteet joukkue hankki maalinteon ajoittaisesta vaikeudesta ja ylivoimapelin yskähtelystä huolimatta.

Rovaniemellä on otettu askel eteenpäin, ja joukkue onkin valmis haastamaan Mestiksen karsijakollegat todelliseen kilpajuoksuun paremmuudesta. Joukkueen suurin ongelma viime vuosina on ollut selvittää kauden ratkaisevat, tiukat pelit edukseen. Tämän kauden aikana joukkue on kyennyt kuitenkin venymään oikeissa paikoissa, ja mailaa ei puristeta enää aiempien vuosien malliin.

Vahva usko

RoKi päävalmentaja Ari Kokkosen mukaan joukkue valmistautuu tuleviin koitoksiin ns. paineettomassa tilassa. Joukkue nauttii täysin rinnoin pelaamisesta, ja jokainen voitto karsintasarjassa on vain koristetta kakun päälle. Kaudelle asetettu tavoite saavutettiin, kun paikka karsintoihin varmistui viime sunnuntaina hienon Kiekko-Laser -voiton myötä.

– Jokaista peliä lähdetään voittamaan, vaikka nöyrillä mielin tästä edetäänkin. Usko joukkueeseen on vahva ja pelaajat ovat kasvaneet kauden kuluessa tekemään pyyteetöntä työtä joukkueen eteen. Henki joukkueen sisällä on todella hyvä. Kyllä me valmiina olemme, kun keskiviikkona kiekko Talvisalossa jäähän putoaa, toteaa Kokkonen.

Päävastustajaksi Kokkonen nimeää suomisarjan mestarin, Imatran Ketterän sysäten ennakkosuosikin paineet Savonlinnaan ja Kotkaan.

– Meillä ei ole kuin voitettavaa, Kokkonen toteaa.

Rovaniemelle on muodostunut todellinen kiekkobuumi joukkueen menestyksen myötä ja Lappi-areenasta on kasvamassa todella vaikea vieraspelipaikka. Viime sunnuntaista Laser-ottelua oli todistamassa liki 2000 silmäparia, mikä on todella kunnioitettava määrä ottaen huomioon sarjataso, jonka pelistä oli kysymys.

Lappi-areenalle on odotettavissa vieläkin enemmän yleisömassaa, kun nimekkäät karsintasarjan vastukset vieraisille saapuvat.

– Kotiyleisön tuki on meille kuudes kenttäpelaaja, ja tälle kaudelle järjestäytynyt rumpuryhmä on ollut pelihurmoksen luojana korvaamaton Toivon mukaan Lappi-areena poronkelloineen ei ole jatkossakaan helppo paikka vastustajalle, päättää Kokkonen.

Maalivahtiosasto kunnossa, puolustus yllättänyt

RoKin ykköstorjujan viittaa kauden alusta aina viime sunnuntaihin saakka on kantanut Karri Herranen. Nivelsidevaivoista kärsivän Herrasen kausi on pulkassa, joten ykköstorjujan vastuun ottaa kantaakseen tammikuun lopulla hankittu kokenutSimo Vehviläinen.

Vehviläisen muistetaan aikoinaan kiusanneen mm. Sportin hyökkääjiä ihan vaivoiksi asti. Vehviläinen on isojen pelien mies, ja maalivahteihin RoKi ei tule varmasti kaatumaan. Matti Alasimonen ja Lauri Pirttinen ovat myös valmiina, mikäli torjuntavastuuta tarjolla on. Maalivahtipaketti RoKilla on hyvissä käsissä.

RoKin puolustuksen arvioitiin kauden kynnyksellä olevan liian heppoinen tavoitteen saavuttamiseksi, mutta osasto on hoitanut leiviskänsä vähintäänkin hyvin.

Puolustusta vahvistettiin kauden kynnyksellä muutamalla isolla kalalla, kun joukkueen vahvuuteen saatiin Mestis-jyrä Jari Raattama sekä kiekollista osaamista roimasti mukanaan tuonut Hannu Haipus Kajaanin Hokista. Tulopuolella olivat myös Kärppien A-junioreista hankittu Markus Himanka sekä kokoa omalle maalinsuulle tuonut paluumuuttaja Mikko Mäkiranta.

Jari Raattaman merkitystä joukkueen puolustuksen edistysaskelille ei varmastikaan voi väheksyä. Raattaman pakkiparina lähes koko kauden pelannut nuori Petri Kokkonen on ottanut ”Jallun” opissa todella isoja askeleita ja kuuluu tätä nykyä joukkueen runkopuolustajiin nuoresta iästään huolimatta.

''

Kohti sinistä unelmaa, jokaisesta tulevasta pelistä täysin rinnoin nauttien, elämme jääkiekkoilijan parasta aikaa.

Kiekolliseen peliin kykenevä, mutta tarvittaessa myös omiaan hanakasti puolustava Akseli Mattila sekä romuluinen Antti Pohjalainen ovat erittäin tärkeitä palasia joukkueen puolustuksessa.

Puolustus ei kestä kovin montaa loukkaantumista, se on selvä. Viimeisenä lukkona torjuva Vehviläinen tekee RoKin puolustuksesta kuitenkin varmasti yllätyksiin kykenevän kokonaispaketin.

Leveä hyökkäyskalusto

RoKin hyökkääjämateriaali on leveä, nopea, ja nälkäinen. Mitat täyttäviä pelimiehiä löytyy neljän ketjun rakentamiseen. Kokemustakin nimilistalta alkaa löytyä jo ihan mukavasti. Joukkueen runko on pelannut useita vuosia yhdessä, ja kauden alussa suoritetut täsmähankinnat ovat osoittautuneet onnistuneiksi. Joukkueen ehdoton ase on neljä, tasavahvaa hyökkäysketjua, joilta ei kunto lopu kesken. Maalinteon ajoittainen nihkeys sekä ylivoimapelin tehottomuus ovat varjostaneet muuten hienoa kautta.

Hyökkäyksen nimekkäimpiä pelaajia ovat ilman muuta syksyllä Kajaanin Hokista napapiirille suunnistaneet Jaakko Järvitalo sekä Ville Vimpari. Kaksikko on istutettu ketjuun, jonka kolmas lenkki on alkulohkon pistepörssiä dominoinut, Laserista syksyllä hankittu Jari Rautakoski. Tämän ketjun harteille on asetettu iso vastuu maalien teosta.

Tulopuolella edellä mainitun kolmikon lisäksi syksyllä olivat niin ikään Laserista tullut Henri ”Akun veli” Joki-Erkkilä, sekä Slovenian apu, Tsekin extraliigankin vauhtia kokeilemaan päässyt isokokoinen mutta juonikas Matej Badiura.

Porin Ässissä try-outilla käynyt Vesa-Matti Inkeröinen palasi Kajaanin kautta Rovaniemelle, ja onkin ollut suomisarjassa joukkueen tärkeimpiä yksittäisiä pelaajia. Huiman pelikäsityksensä sekä henkilökohtaisen taitonsa ansiosta Inkeröistä voikin luonnehtia joukkueen kiekollisen pelin sieluksi.

Kakkosketjun sentteri, puolustajanakin tarvittaessa viihtyvä Mikael Kylmämaa sekä erittäin kovan laukauksen omaava Teemu Lahti edustavat myös joukkueen kiekollista osaamista.

Haalarimiehiä

Haalariosastolta löytyy laadukasta materiaalia erittäin kovaa taklaavan Kimmo Haapa-aron, Juho Joonan, sekä ikiliikkuja Kimmo Tuunalan muodossa. Joukkueen ykkösketjua johtaa RoKi-ikoni Ilari Sainio, joka kahmaisee kokemuksensa ansiosta ison palasen myös erikoistilanteista.

Reservissä on pelimiehiä, mikäli loukkaantumisia tulee. Joukkueen hyökkäys ei ole yhden, eikä kahdenkaan miehen varassa.

– Kohti sinistä unelmaa, jokaisesta tulevasta pelistä täysin rinnoin nauttien, elämme jääkiekkoilijan parasta aikaa, summaa päävalmentaja Ari Kokkonen lähitulevaisuuden teesit.

Jatkoajan arvio: RoKi omaa potentiaalia haastaa SaPKon ja Titaanit etenkin kotiareenallaan. Hyökkäysmateriaali on laaja, terävää ja ratkaisuihin kykenevää kärkeäkin löytyy. Puolustusmateriaali ei kestä muutamaa poissaoloa enempää, mutta alakerrasta löytyy johtajuutta, sekä kokemusta. Simo Vehviläinen maalinsuulla nostaa joukkueen alakerran profiilia pykälällä. Mikäli peli kulkee, saattaa koko poronhoitoalueen oma joukkue yltää sarjassa kahden parhaan joukkoon.

Jatkoajan karsintasarjaennakko

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös