Miko Malkamäki saapuu LeKiin paikkaamaan takaisin Tapparaan palaavaa Harri Ilvosta. Ilvonen pelasi LeKin riveissä sovitusti kauden kolme ensimmäistä ottelua, mutta puolustajan tilastomerkintöihin kirjattiin vain teholukema –3.
20-vuotias Malkamäki on pelannut Mestistä aiemmin vain leijonapaidassa. Viime kaudella liigadebyyttinsä tehnyt pakki on esiintynyt tänä syksynä kahdesti Tapparan liigamiehistössä.
Myös Jaakko Pellisellä, 19, on kokemusta Mestis-kaukaloista vain Pikkuleijonien matkasta. Lupaava keskushyökkääjä on pelannut tällä kaudella SM-liigaa Ilveksessä neljän ottelun verran.
Malkamäki ja Pellinen ovat LeKin vahvuudessa keskiviikkona, kun lempääläläiset avaavat kautensa kotiotteluiden osalta Sportia isännöiden. LeKi-debyyttinsä ottelussa tekee myös koko kauden mittaisen sopimuksen seuran kanssa solminut voimahyökkääjä Jaakko Hagelberg. Sen sijaan pakiston HPK-laina Risto Korhonen on toistaiseksi sivussa polvivamman johdosta.