Ilmeet kouvolalaisleirissä olivat jälleen torstaina vapautuneet ja jopa innostuneen odottavaiset. Mikkeliläisten shokkialku tuli kuitatuksi suvereenilla 5-0-vierasryöstöllä, joten pariskunta on palannut takaisin lähtöasemiin, eikä sarjasta puutu säpinääkään.
– Playoff-historia oli kahdeksan-omppu Jukureille. Nyt saimme katkaistua tuon murheellisen sarjan ja samalla ryöstimme kotiedun takaisin. Tämän sarjan myötä saadaan myös kunnollinen paikallispelifiilis joukkueiden välille. Mikkelissä meni niin vihamieliseksi, että tämä savotta tulee kestämään useita vuosia, KooKoo-luotsi Ismo Lehkonen sanoo.
”Mulla on norsun muisti”
Pudotuspelien avausottelussa voittajaa jouduttiin hakemaan aina jatkoerästä saakka. Mikkelissä touhu ratkesi mustapaitojen eduksi käytännössä jo avauserässä, joten etenkin pelin jälkimmäisen puoliskon aikana haettiinkin jo asetelmia tuleviin kohtaamisiin. Jukureiden kovat otteet saivat Lehkosen kihisemään, vaikka KooKoo vakavammilta vammoilta välttyikin.
– Viimeisessä erässä meinasi lähteä ihan härskisti lapasesta. Kaikki paikallaolijat näkivät, mitä siellä tapahtui. Mutta mulla on norsun muisti ja näen kyllä videoilta, ketkä siellä sikailee, Lehkonen täräyttää.
Mulla on norsun muisti ja näen kyllä videoilta, ketkä siellä sikailee
Lehkonen tunnetaan siitä, että hänen joukkueensa eivät ota taka-askelia pelin käydessä kovaksi. Eikä tule kuulemma ottamaan nytkään. Mikkelissä KooKoo hallitsi joka tapauksessa hermonsa, eikä antanut jukurihämmennyksen sotkea peliään selvässä johtoasemassa.
– Sen tiesi, että homma hoidetaan, kunhan vaan pelataan fiksusti. Mutta hereillä piti koko ajan olla, kun huomasi että vastustaja alkoi porsastelemaan ja tiesi, että syötön jälkeenkin saattaa tulla taklauksia, kouvolalaisten ykkössentteri Iivo Hokkanen kertoo.
– Tuollaisessa tilanteessa voi olla vaikea muistaa, ettei toiseen ihmiseen voi luottaa, vaan pitää olla koko ajan valmiina, tunnistaa tilanne ja reagoida siihen. Esimerkiksi [Kimmo] Eronen ja [Pasi] Järvinen ovat pelanneet niin paljon näitä pelejä, että ei heillä ollut mitään hätää, vertailee Lehkonen konkarikaartia ja muutamaa yllätetyksi tullutta peluriaan.
Suurimmat muutokset henkisellä puolella
KooKoo lähti puolivälieriin suursuosikkina, mutta kaikkien tiedossa piti olla sekin, että Jukurit tulee laittamaan kaikkensa likoon heti avausottelussa. Silti kouvolalaiset yllätettiin housut kintuissa.
– Tiesin, että pudotuspelien alku tulee olemaan vaikeaa, joten ei tämä ainakaan minulle yllätys ollut. Oli ihan selvää, että meitä pyritään järkyttämään fyysisellä pelillä. Yritin valmistaa joukkuetta siihen, mutta osa ei ollut valmiita. Nyt ovat, lupaa Lehkonen.
Ero KooKoon tiistaisen ja keskiviikkoisen esityksen välillä oli valtava. Suurin syy raikkaampaan ilmeeseen löytyi pääkoppien sisuksista.
– Isoin muutos oli henkisellä puolella, sillä emme me vieläkään liikkuneet sillä tavalla mihin pystymme. Nyt jokaisen jätkän pitäisi uskaltaa vetää täysillä. Puolustuspelaamisemme perustuu aktiivisuuteen ja hyökkääminen tempoon, eli pelitapamme vaatisi jursinovimaisesti ”jalat-jalat-jalat!”
KooKoo voitti toisen ottelun selvääkin selvemmin, mutta tilanne sarjassa on vasta tasan 1-1 ja runkosarjavoittajillakin riittää parannettavaa, kun jatkaja ratkaistaan nyt paras kolmesta -metodilla. Jotain uinuvasta potentiaalista kertoo sekin, että toistaiseksi näkyvimmät yksilöt ovat löytyneet neloskentästä.
– [Matti] Huilla ja [Eemeli] Koskelainen ovat antaneet meille kasvot näissä pudotuspeleissä. Se on se kaksikko, joka on lentänyt. Tiedän, että kärkijätkätkin ovat niin tikissä kuin olla vaan voi, mutta on tahtokysymys kaivaa se esille. Toivoisin, että kotiyleisö piiskaisi heidät siihen hurmokseen, että tajuaisivat itsekin olevansa lentokunnossa, lähettää Lehkonen terveisiä lehtereille.
Myös Iivo Hokkanen myöntää suoraan, että runkosarjassa tehoillut mustapaitojen ykkösnyrkki jäi vielä tiistaina kauas omasta tasostaan.
– Ensimmäinen peli oli huono suoritus ketjultamme. Menetettiin hölmösti kiekkoja sellaisilla alueilla, mistä Jukurit pääsi kääntämään. Mutta ei sitä auttanut jäädä murehtimaan, kun tiiviissä tahdissa pelataan, sentteri sanoo.
Mikkelissä kärkimiehiltä nähtiin kuitenkin jo parempaa peliä – ja saipa ketju tililleen maalejakin, kun sekä Mikko Liukkonen että Olli Julkunen osuivat kertaalleen. Kolme syöttöpistettä keränneen Hokkasenkin mielestä isoin ero peleissä oli henkisellä puolella.
– Fyysisesti olimme ihan yhtä valmiina ensimmäiseenkin peliin, mutta eilen saimme mukaan vähän enemmän latausta ja sen myötä erilaisen sykkeen. Mutta on meillä vielä varaa parantaakin. Etenkin liikettä pystymme lisäämään ihan varmasti.
Nälkää tai latausta ei ainakaan Hokkasen tarvitse etsiskellä. Viime keväänä playoff-pelit jäivät kokonaan väliin, kun Jukurit jäi karvaalla tavalla kinkereistä ulos. Toissa vuonnakin pelipaikka löytyi Tapparan nelosketjusta, joten nyt mikkeliläislähtöinen hyökkääjä vääntää pudotuspelejä ensimmäistä kertaa isossa roolissa sitten juniorivuosiensa.
– Nämä ovat niitä pelejä mitä odotetaan ja joiden vuoksi koko pitkä kausi pelataan. Tavoitteena on, että nyt mennään mahdollisimman pitkälle, Hokkanen maalailee.
”Turhat näpräilyt pois”
Välieräpaikka ei ratkea vielä perjantaina, mutta luvassa on siltikin varsin ratkaiseva ottelu. Jännitettä ottelulle loivat Mikkelin pelin kolmannen erän tapahtumat.
– Mukaan tuli aika härskejäkin elementtejä, joten perjantaina on tosi iso lataus ja pelistä tulee varmasti värikäs. Meidän on pysyttävä kiekossa ja pystyttävä pelaamaan sillä samalla pelitavalla millä olemme harjoitelleetkin, vaikka Jukurit yrittääkin sotkea, miettii Lehkonen.
– Jukurit tulee varmaankin aika samalla sapluunalla kuin ensimmäiseenkin peliin: puolustaa tiiviisti, sumputtaa keskialueen ja hakee vastaiskuja. Kiekollisten ratkaisujemme pitääkin olla niin laadukkaita, etteivät he pääse kääntämään niistä. Yritetään mennä suoraviivaisesti maalille ja jätetään turhat näpräilyt pois, suunnittelee puolestaan Hokkanen.
24-vuotiaalla Hokkasella riittää tuttuja vanhassa joukkueessaan, mutta lääkkeetkin mikkeliläisten avainpelaajien kurissapitämiseen ovat yksinkertaiset:
– Lehtosen Petri on tietysti aina vaarallinen, Ilkka Kallioinen puolestaan hyvä kiekollinen pakki ja pystyy ratkaisuihin. [Miikka] Lindholm puolestaan räpäytti kaksi maalia ensimmäisessä kohtaamisessa. Meidän on vaan puolustettava tiiviisti ja iskettävä painetta näihin äijiin.