Mielipide

Toronto ja Philadelphia

NHL / Kolumni
Toronto ja Philadelphia kohtaavat Stanley Cupin ensimmäisen kierroksen kiihkeimmässä sarjassa. Joukkueet ovat viime vuosina pelanneet huikeita runkosarjapelejä, mutta sitten 1970-luvun vain keväällä 1999 on pudotuspeleissä oltu vastakkain.

Kun molemmilla joukkueilla on paineita voittaa täyteen
ahdetulla kokoonpanollaan Stanley Cup, niin toisen
kohtaloksi tulee muuttua mestarisuosikista
kriisijoukkueeksi. Sitä ennen nähtäneen seitsemän
upeaa otatusta NHL:n viihdyttävimpien joukkueiden
laittaessa kaiken peliin. Odotukset ovat huikeat, ja
jollei tämä sarja tarjoa aihetta jälkipeliin, niin ei
sitten mikään.

Toronto on maailman napa

Runkosarja oli Torontolle menestys. Mutta niinhän se
on ollut jo kauan. Veri
punnitaan vasta pudotuspeleissä, ja Torontossa jos
missä se tiedetään. Fanit ovat vaativia Torontossa,
Philadelphiassa ja Chicagossa, muualla teeskennellään.
Satsaukset Maple Leafsiin olivat lopputalvesta
mittavia, mutta koko siirtorajalla hankittu
veteraanikolmikko Doug Gilmour, Glen Wesley ja Phil
Housley on joko totaalisen rikki tai kovasti kipeä.
Miljoonikoista sentään Owen Nolan on vain kroonisesti
selkävikainen. Silti vastoinkäymisistä huolimatta
Stanley Cup on tavoitteena. Viime keväänäkin puoli
joukkuetta sairasti Toronton kamppaillessa viimeiseen
asti Carolinan kanssa finaalipaikasta.

Torontolla on kaksi vahvuutta: itseluottamus ja
valmennus. Toronton pelaajat
uskovat mahdollisuuksiinsa viimeiseen asti. Tämä tiimi
taistelee, eikä vastustaja selviä ilman mustelmia ja
nestehukkaa. Koska Toronto on maailmankaikkeuden
keskus, siellä ei riitä että yrittää tehdä kaikkensa,
on tehtävä kaikkensa ja vielä enemmän. Kyydistä jäävät
haaveilijat, jäällä on jätkälauma. Maple Leafsin
pukukopissa tuskin on PlayStationia. Vastustajan
silmissä asenne on ylimielisyyttä, samaa sanoo
lehdistö, etenkin Toronton ulkopuolinen media. Mutta
jos ei ole uskoa, ei ole toivoa.

Mestarivalmentajat vastakkain

Pat Quinn on hyvä valmentaja. Vaikka managerina ja
ihmistuntijana Quinn tekee
virheitä, jäälle menevä pelaaja tietää mitä on tehtävä
ja miten. Quinn puristaa kaikista irti joukkueen
menestyksen kannalta oleelliset asiat.
Henkilökohtaiset piste-ennätykset voi sitten tehdä
jossain muualla. Quinn osaa henkisen sodankäynnin
vastustajan kanssa. Nyt vastapäässä on kuitenkin
tekijämies: Ken Hitchcock on vaikeampi saada
keskittymään epäolennaiseen kuin vaikkapa Peter
Laviolette viime keväänä.

Kesän aikana Bobby Clarke teki tärkeimmän siirtonsa
tätä kautta ajatellen, kun
Dallasissa kannuksensa hankkinut Hitchcock saatiin
houkuteltua itseluottamuksen puutteesta kärsineen
tähtisikermän peräsimeen. Hitchcockin vahvuus on pelin
taktinen puoli: peliin valmistautuminen, pelistrategia
ja pelinlukutaito. Hitchin joukkueet ovat pelanneet
aina tiukasti sovitun strategian mukaisesti eikä
tiukka valmentaja ole koskaan sietänyt sooloilevia
primadonnia. Peli ei ole välttämättä aina kaunista
katseltavaa, mutta tyylipisteitä ei tässä lajissa
jaeta. Hieno menestys niin runkosarjassa kuin
pudotuspeleissä on selvä todiste pelityylin
pirullisesta tehokkuudesta.

Belfour kestää paineet, entäpä puolustus

Toronton maalivahtipeli on Eddie Belfourin harteilla.
Eddie the Eagle ei
tunnetusti paineista välitä, ja on yllättänyt kaikki
otteillaan Torontossa. Laskussa ollut tähti on taas
noussut. Belfour on sopivan karski Toronton vaativaan
pukukoppiin. Herkänoloista Curtis Josephia ei juuri
nyt kukaan kaipaa. Silti kannattaa muistaa, että kausi
on ollut raskas Belfourille, eikä vanha mies kaikkea
jaksa vaikka haluaisikin. Pakko se on silti uskoa,
että maalivahtipeli toimii. Belfour yrittänee jotenkin
saada vastapuolen Roman Cechmanekin hermostumaan,
mutta onnistuuko Eddie Ylimielinen siinä?

Toronton puolustusta ei ole pidetty joukkueen
vahvuutena, mutta eipä liioin
Philadelphiakaan nojaa pakistoonsa. Tälle kaudelle
Torontossa tehtiin kovasti
töitä jotta konsepti saataisiin kuntoon, mutta
pudotuspeleihin lähdettäessä
kysymysmerkkejä riittää; ei kuitenkaan niin paljon,
että Anders Eriksson
jouduttaisiin viime vuoden tapaan kutsumaan hätiin.
Toronto-pakiston
selkäranka on kolmikko Bryan McCabe, Tomas Kaberle ja
Robert Svehla.
Kaikki kuuluvat NHL-puolustajien eliittiin. Toronton
tarkoitus oli peluuttaa Glen
Wesleyta neljäntenä puolustajana, jolloin kasaan olisi
saatu kaksi tosiaan täydentävää ja laadukasta varmaa
paria. Siirtorajalla Carolinasta hankittu Wesley on
kuitenkin loukkaantunut, joten ainakin ensimmäisen
kierroksen Toronto saa tulla toimeen ilman Wesleyn
rauhoittavaa vaikutusta. Niinpä toinen vasta hankittu
konkari Phil Housley saattaa nousta puolikuntoisena
pelaamaan McCaben rinnalle isoja minuutteja. Se saa
kyllä Toronto-fanin sydämen pamppailemaan.
Kolmosparissa luutinee suomalaiskaksikko Aki
Berg-Jyrki Lumme. Molemmilla on ollut vaikeuksia
vakuuttaa fanien enemmistö, mutta manageri/valmentaja
uskoo duoon.

Philadelphian vahvuutena koko joukkueen puolustuspeli

Jos Belfour on Toronton selkeä johtaja ja selkäranka,
niin samaa voidaan sanoa
myös Philadelphian Roman Cechmanekista.
Temperamenttinen ja epäsovinnaisella
tyylillä pelaava tsekkivahti oli runkosarjassa
joukkueen selkeästi paras ja
arvokkain pelaaja. Ilman Cechkon loistotorjuntoja
Flyersin voittosarake olisi
huomattavasti köyhempi, sillä Cechko torjui useita
voittoja käytännössä yksin.
Samalla Cechmanek on elämänsä suurimman haasteen
edessä. Kukaan ei enää muista
loistavaa runkosarjaa, jos edessä on jälleen
tippuminen ensimmäisellä kierroksella.

Media on usein kyseenalaistanut Cechmanekin
paineensietokyvyn, osittain
turhaankin. Viime vuonna hän pelasi aivan loistavasti
pudotuspeleissä Ottawaa
vastaan, mutta jos joukkueen hyökkääjät tekevät
pudotuspeleissä kaksi maalia,
niin jatkoonpääsystä on turha haaveilla. Mutta tänä
vuonna Cechkon on todistettava olevansa Voittaja
isolla Veellä ja mikäpä olisikaan sen makeampaa, kun
voittaa maalivahtien kaksintaistossa kunnioitettu
Cup-mestari Eddie The Eagle.

Philadelphian puolustuksen vahvuus on tasaisuus, sillä
kokoonpanosta ei löydy
yhtään brianleetchia. Jokainen mies hoitaa oman
tonttinsa kykyjensä mukaan
liikoja yrittäen. Kiekollisesta pelistä vastaavat
uutta nousua elävä kokenut
Eric Desjardins sekä Ruotsin nouseva tähti Kim
Johnsson, jotka samalla pelaavat eniten pakeista.
Ennen siirtorajaa Kingseistä kaapattu Dimitri
Yuhskevitsh sekä Sharkeista siirtynyt Marcus
Ragnarsson taas puolustavat
uhrautuvasti kroppaa uhraamatta omaa maaliaan. Kokenut
Eric Weinrich on varma
puolustava pakki, ja kuudennen paikan puolustuksesta
nappaa kokenut peruspakki
Chris Therien.

Hitchcock on peluuttanut suurimman osan kaudesta
samoja pakkipareja, jotka
täydentävät hyvin toisiaan. Ykköspakkiparissa
Desjardins hoitaa kiekollisen pelin, kun taas Therien
keskittyy lähinnä varmistamaan omaa päätä. Kakkospari
Johnsson ja Weinrich ovat pelanneet enemmän tai
vähemmän yhdessä loistavasti jo kaksi kautta.
Kolmospari onkin sitten tarkoitettu nollaamaan
vastustajan ykkösketju. Hitchcock peluuttanee
Yushkevitshia ja Ragnarssonia Sundinin johtamaa
ykköstä vastaan ja tässä onkin yksi sarjan
kulminaatiopisteistä.

Flyersin puolustuspeli perustuu kuitenkin tiukkaan
joukkuepuolustukseen. Philly karvaa ja taklaa
vaihdosta toiseen sumputtaen tarkasti keskialueen.
Hitchcockin pelisysteemissä pakkien tärkein tehtävä on
antaa nopeita ja varmoja syöttöjä omalta
puolustusalueelta, jolloin hyökkääjät pääsevät
iskemään nopeita vastaiskuja.

Vastaavasti Toronto puolustaa hyökkääjillään. Ärhäkkä
karvaus ja yliampuvalta näyttävä taklauspeli on
erityisesti pudotuspeleissä ollut Toronton
tavaramerkki. Jatkuvalla liikkeellä Philadelphiankin
pelinavaukset pyritään muuttamaan roiskaisuiksi.
Pelityyli on kuitenkin äärimmäisen kuluttava ja
tuottaa loukkaantumisia.

Maaleja syntyy, mutta ketkä pelaavat

Hyökkäys on Toronton vahvuus. Vaikka materiaali ei ole
mitenkään ylivertaista,
niin Quinn osaa luoda tehokkaan konseptin, jonka
kautta Toronto saa maaleja jokaiselta hyökkääjältä.
Ykkösketjuksi kaavaillaan varsin hyvältä kuulostavaa
Owen Nolan- Mats Sundin- Gary Roberts-vitjaa.
Kieltämättä moinen kolmikko saa
nieleskelyjä aikaan vastustajassa, varsinkin jos
vihulainen tuntee Gary Robertsin playoffstehot.
Kakkosessa pelannee Alexander Mogilny Nikolai
Antropovin vierellä. Mogilny teki aikoinaan New
Jerseyssä hyvää työtä tähtiketjun takana Scott Gomezin
kanssa. Nyt Toronto hakee samanlaista tutkaparia.
Kolmas lenkki voisi olla Mikael Renberg mikäli mies on
terve.

Kolmos- ja nelosketjut tuskin pysyvät koossa paria
vaihtoa kauempaa. Quinn ei
perusta muutenkaan yleensä permanenteista
kokoonpanoista. Selvää kuitenkin on,
että Darcy Tuckerin odotetaan ärsyttävän vastustajia,
Travis Green taas on terveenä ollessaan korvaamaton
aloitusspesialisti ja Tom Fitzgerald tärkeä
alivoimapelaaja. Muuten on tungosta. Wade Belak voisi
tuoda kovuutta, mutta yksiulotteisuus vaivaa. Robert
Reichel pelannee, koska on harvoja terveitä pelaajia,
mutta edelliskevään kaltaista hyytymistä ei saa tulla.

Joko nyt ropisee maaleja?

Viime kaudella Flyers kaatui hyökkääjien
tehottomuuteen. Sama tahti jatkui
melkein läpi runkosarjan, sillä siirtorajan
umpeutumiseen saakka Flyers oli eräs NHL:n
tehottomimmista joukkueista. Mutta Tony Amonten
siirron jälkeen kaikki on muuttunut. Ennen siirtorajaa
Philly teki surkeat 2,4 maalia peliä kohden, mutta sen
jälkeen maaleja on syntynyt peräti 3,7 ottelua kohden.
Mutta pudotuspelit ovat kokonaan uusi maailma, joten
tähtisikermällä on vielä paljon todistettavaa.

Paperilla Flyersin hyökkäys on eräs NHL:n parhaimmista
ja viime aikoina tulokset ovat olleet jo sen mukaisia.
Flyers saa kaukaloon neljä erittäin hyvää ja
tasapainoista ketjua. Ykkösessä pelannee kolmikko
Simon Gagne-Jeremy Roenick-Tony Amonte, jolla riittää
taitoa ja vauhtia vaikka muille jakaa. Kakkosketjua
johtaa puolestaan loistavan kauden pelannut kahden
suunnan sentteri Michael Handzus laidoillaan kokeneet
John LeClair sekä Mark Recchi. Tämä kaksi ketjua
kestää vertailun liki minkä tahansa muun joukkueen
kanssa. Nimellistä kolmosketjua johtaa joukkueen
kapteeni Keith Primeau toisessa laidassaan Carolinasta
kauden aikana siirtynyt Sami Kapanen. Kaksikko on
saanut eniten peliaikaa hyökkääjistä ja tätä kaksikkoa
tullaan
luultavimmin peluuttamaan Sundinin ketjua vastaan.
Kolmantena linkkinä pelaa
tilanteesta riippuen joko Donald Brashear tai Justin
Williams. Nelosketjun
tehtäväksi jäävät satunnaiset vaihdot ja tähän
tehtävään ovat vahvimmin tyrkyllä
Claude Lapointe ja Radoslav Somik.

Hyökkäys vaikuttaa vahvemmalta miesmuistiin.
Kokoonpanon ulkopuolelle jäänee
vielä Marty Murrayn, Todd Fedorukin ja Eric
Chouinardin tasoisia pelimiehiä.
Hyökkäys on erittäin tasapainoinen, sillä joukkueessa
on sopiva määrä taito-
ja ryminäpelaajia sekä kokeneita että nuoria ja
nälkäisiä pelaajia.

Kovuus vs. nopeus

Yllättävää kyllä, Toronto on paperilla kovempi joukkue
kuin old time hockeysta tunnettu Philadelphia. Tällä
hetkellä Flyersin hyökkääjät ovat ensimmäistä kertaa
enemmän nopeita kuin kovia. Vaikkakin joukkueessa on
Primeaun, Brashearin ja LeClairin kaltaisia jyriä,
niin hyökkäys kategorisoituu vahvasti Gagnen, Recchin,
Kapasen ja Roenickin kaltaisiin taskuraketteihin.

Toronton kokoonpano on täynnä kokeneita ja kovia
kaukalokettuja, kuten Roberts, Corson, Domi, Tucker ja
Nolan. Joukkue on kovempi, mutta ei Philadelphia häviä
kovin paljoa fyysisyydessäkään. Kumpikaan joukkue ei
pysty todennäköisesti ottamaan fyysistä yliotetta
toisestaan, joten ratkaisut tapahtuvat todennäköisesti
taitopelaajien toimesta. Hermokontrollin pitäminen
tilanteiden ulkopuolella ja vihellysten jälkeisissä
nokkapokissa on erityisen tärkeää.

Jo aiemmin tuli ilmi, että taklauspeli on Toronton
tapa murtaa vastustajan pelinrakentelu, ei välttämättä
keino saada vihollinen keskittymään epäolennaiseen,
mutta sitäkin on näkynyt. Toronton laitureiden tehtävä
on taklata aina kun on tilaisuus tai ainakin koko ajan
pyrkiä taklauskiin. Siihen ei välttämättä vaadita
fyysistä voimaa, vaan liikettä. Alyn McCauleyn
kaltaisten pelaajien puuttuminen saattaakin koitua
ongelmaksi, kun laitureista monella alkaa jo luistin
painaa.

Ratkaisu?

Phillyyn vertailtaessa Toronto häviää materiaalin
leveydessä. Toisaalta Veljellisen rakkauden
kaupungissa ei ole Mats Sundinin ja Alex Mogilnyn
kaltaistayllätyksellisiä pelaajia. Toronton ei ole
tarvinnut aikoihin murehtia maalilampun sytyttämisen
ongelmaa, enkä usko että hyökkäys hyytyy juuri
Philadelpian pakiston edessä. Tämä ei ole sitä
kuuluisaa torontolaista ylimielisyyttä, vaan kylmää
logiikkaa. Philadephian on tehtävä Maple Leafsia
vastaan maaleja.

Erikoistilannepelaaminen on sujunut Torontolta
suuremmitta ongelmitta. Molemmat osa-alueet ovat NHL:n
parhaassa kolmanneksessa. Philadelphiaa vastaan
alivoiman olisi syytä toimia, sillä edes optimistisin
fani ei jaksa uskoa että Maple Leafs pysyy pois
jäähyaitiosta, varsinkaan Philadelphiaa vastaan.
Alivoimat kuormittavat erityisesti Svehlaa ja McCabea,
mikä tekee Wesleyn puuttumisen entistäkin
harmillisemmaksi. Hyökkääjistä alivoimaa pystyy
hoitamaan jokainen, kunhan joku noukkii aloitukset.
Mutta pystyykö Travis Green toisena keväänä peräkkäin
viemään kaikki tärkeät aloitukset? Ylivoimasta ei
koskaan tiedä. Kaberle, Sundin ja Mogilny kyllä
takaavat hyvän trion jolle yv rakentaa, Nolanin
mennessä maskiin, mutta kaikilla joukkueilla on
vaarallisen oloinen yv. Ehkä Torontolla on silti
ykkösylivoimassa hiukan enemmän luovuutta kuin
Philadelphialla. Erityisesti on syytä seurata Tomas
Kaberlen peliä. Nuori tshekki on osoittanut olevansa
kovien pelien mies, ja hän saattaa olla Maple Leafsin
tärkein kenttäpelaaja. Epäortodoksisella tyylillä
pelaava Kaberle osaa pitkät avaukset, tarkat ohjurit
ja nerokkaat sokkosyötöt. Pelien viimeisillä
minuuteilla Kaberle on aina hereillä.

Paperilla Flyersilla on kaikki ainekset loistavaan
ylivoimapeliin, mutta palaset eivät ole vielä
loksahtaneet kohdalleen. Usein pudotuspelien suola on
se, että tapahtumat kaukalossa eivät toimi lainkaan
niin, kuin paperilla pitäisi. Ennen sarjaa
erikoistilannepelaamisen etu on Torontolla. Mutta
tilanne voi kääntyä helposti myös täysin päinvastoin.
Hitchcockin joukkueet ovat pelanneet perinteisesti
loistavasti niin yli- kuin alivoimalla.
Erikoistilannepelaaminen tulee luultavimmin
ratkaisemaan sarjankulun.

Sarja ratkaistaan jäällä, mutta ei välttämättä
fyysisesti. Vaikka molemmilla on paineita, on
Philadelphialla enemmän todistettavaa. Jos
Philadelphia murtaa
itse asettamansa rajat, se on Torontoa vahvempi
joukkue. Mutta jos epäilys mahdollisuuksista yhtään
kalvaa, niin ketään kunnioittamaton Toronto Maple
Leafs iskee. Fyysinen ja kiihkeä sarja on klassikon
ainesta vaikka vielä ei ratkaista mitään.

» Lähetä palautetta toimitukselle