Runkosarjan lopusta ollaan toivuttu. 129 päivää Northwestia johtanut Canucks hävisi kalkkiviivoilla ykkössijansa, mutta nyt on pakko laittaa katseet kohti
tulevia playoffeja. Blues oli viimeisin mahdollinen joukkue, jonka kanssa
Canucks olisi halunnut pelata avauskierroksella. Bluesissa on paitsi taitoa ja
maalintekovoimaa, myös ilkeyttä, voimaa, kokoa, kaksi todellista huippupakkia
ja kokenut playoff-maalivahti.
Viime kauden pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Blues sai vastaansa
Chicago Black Hawksin. Blues selvitti tiensä toiselle kierrokselle helposti,
mutta tuolloin vastaan asettui Detroit Red Wings. Detroit jyräsi neljän ketjun
voimin St. Louisin kapean materiaalin yli ja pudotti Bluesin jatkosta suoraan
neljässä ottelussa.
Blues on kokeneempi playoff-joukkue, mutta silti Vancouverilla olisi nyt
ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen hyvät mahdollisuudet jatkoon. Tänä vuonna
Canuckseilla ei ole runkopelaajien loukkaantumisia kuten Coloradoa vastaan
2001 (Markus Näslund ja Andrew Cassels), eikä vastassa ole maailman kaikkien aikojen
parasta maalivahtia (Patrick Roy 2001, Dominik Hasek 2002) tai valmentajaneroa (Scotty Bowman 2002).
Molemmilla laadukkaat puolustukset
St. Louisilla on erittäin syvä hyökkäys. Blues oli Ottawan ja Dallasin
kanssa ainoa joukkue, jolla oli kuusi yli 20 maalin pelaajaa runkosarjassa.
Canucksilla ei ollut kuin kolme yli 20 maalin tekijää ja yksi (Linden), joka
sai kasaan 19 maalia. Detroit ja Vancouver olivat NHL:n kärjessä maalinteossa,
mutta syvyydessä Blues oli parempi.
Puolustuksessa osat kuitenkin kääntyvät. Bluesin puolustus teki runkosarjassa
33 maalia kun Canucksin vastaava 39 maalia. Bluesin puolustus sai kasaan 157
pistettä kun Canucksin vastaava 179 pistettä. St.Louisilta puuttui Chris
Pronger lähes koko runkosarjan, mutta toisaalta Canucksiltakin puuttuivat Ed
Jovanovski ja Mattias Öhlund pitkään. Lisäksi Prongerin poissaolo taisi
vaikuttaa Al MacInnisin pisteisiin. Al pelasi pisteellisesti parhaan
runkosarjan kahdeksaan vuoteen ja silloin kun hän teki edellisen kerran
enemmän
pisteitä, kaikki muutkin pelaajat tekivät enemmän pisteitä. Voidaan ajatella,
että tavallaan osa Prongerin pisteistä on siirtynyt MacInnisille.
Lisäksi Canucksin puolustus saattaisi olla tehokkaampi, mitä tällä kaudella on
nähty. Viime
kaudella Vancouverin puolustus teki NHL:n eniten maaleja ja viime kaudesta
puolustus on vain vahvistunut offensiivisessa mielessä: Salo ja Malik tulleet,
Lachance lähtenyt. Esimerkiksi Ed Jovanovskin viime kaudella tekemät maalit (17)
oikeuttivat hänet NHL:n puolustajien maalipörssin toiselle sijalle,
mutta tällä
kaudella Jovocop ei osunut kuin kuudesti. Mattias Öhlundilla tökki maalinteko
vieläkin pahemmin - hän sai kasaan vain kaksi maalia.
Paljon kertoo Öhlundin vaisusta maalimäärästä se, että Murray Baronilla oli
saman verran maaleja. Jovocop ja Mattias pystyvät huomattavasti
parempaan, eikä kumpikaan ole varmasti kadottanut taitojaan, joten on lupa odottaa enemmän. Kokonaisuutena molemmilla joukkueilla on kaksi huippupakkia, mutta
Canucksin puolustuksessa on enemmän maalintekovoimaa näiden huippujen
jälkeen -
Salo, Malik, Sopel.
Chris Prongerin paluun myötä Blues saa merkittävän vahvistuksen
takalinjoilleen. Vuonna 2000 NHL:n parhaana puolustajana Norris Trophyllä
palkittu ja koko liigan MVP:ksi valittu Pronger oli poissa kaukaloista lähes
vuoden verran polvi- ja ranneleikkausten takia. Pronger loukkasi polvensa
viime kevään pudotuspeleissä törmäyksessä Detroitin Steve Yzermanin kanssa.
Pronger joutui jättämään väliin kaikkiaan 77 runkosarjan ottelua ennen
paluutaan kaukaloon 29. maaliskuuta. Prongerin ensimmäisessä loukkaantumisen
jälkeisessä Bluesin vastustajaksi asettui samainen Detroit, jota vastaan
Pronger oli loukkaantunut. Heti ensimmäisessä ottelussaan tämä kivitalon
kokoinen puolustaja onnistui maalinteossa.
Pronger on parantanut otteitaan askel askeleelta
paluunsa jälkeen pelituntuman myötä. Bluesin valmentaja Joel Quenneville on
ollut tyytyväinen hänen otteidensa kehitykseen ja odottaa Prongerin parantavan
edelleen pudotuspeleissä. Odotettavissa on kiihkeitä taisteluja Bluesin maalin
edustalla Prongerin ja Vancouverin voimahyökkääjä Todd Bertuzzin välillä.
Bluesin puolustus on kauden aikana saanut permanenttimuodon ilman
Prongeriakin. Ykköspakkiparissa ovat pelanneet kokenut Al MacInnis, joka peri
kapteenin C-kirjaimen pelipaitaansa Prongerilta, ja kovaotteinen
tulokaspelaaja Barret Jackman.
Veteraani-ikäinen MacInnis on pelannut vahvan kauden, ja häntä pidetäänkin
vahvana ehdokkaana tämänvuotisen Norris Trophyn saajaksi. MacInnis on
voittanut kyseisen palkinnon pitkällä urallaan vain kerran aiemmin, vuonna
1999.
Kakkosparissa ovat pelanneet Bryce Salvador ja Alexander Khavanov, jotka
molemmat pelasivat kaksi vuotta sitten hyvän tulokaskauden, mutta joiden viime
kausi oli pienoinen pettymys. Tällä kaudella molemmat ovat onnistuneet
pelaamaan tasaisen kauden ja vakiinnuttamaan paikkansa kokoonpanossa.
Kokenut Jeff Finley on jatkanut huomaamatonta, mutta tärkeää työtään joukkueen
eteen kolmosparissa. Hänen rinnallaan ovat esiintyneet veteraani Christian
Laflamme ja tulokaspuolustaja Matt Walker.
Puolustajia peluuttavalla apulaisvalmentaja Mike Kitchenillä onkin
positiivinen ongelma etsiessään Chris Prongerille peliminuutteja.
Muutenkaan Pronger ei halua sekoittaa joukkuetta. Hän itse ehdotti Al
MacInnisin jatkavan kauden loppuun saakka kapteenina, eikä myöskään halunnut
riistää varakapteenin merkkiä Doug Weightin tai Scott Mellanbyn pelipaidasta.
Canucks tukee Cloutieriin
Dan Cloutierilla puolestaan viime kaudella pasmat menivät sekaisin yhden
laukauksen ansiosta, ja hän pelasi tämän jälkeen kuin Martin Brochu. Vieläkin tästä
yhdestä laukauksesta jaksetaan jauhaa kyllästymiseen asti - ihan kuin
kenellekään muulle maalivahdille ei olisi koskaan mennyt helppoa maalia
tärkeässä paikassa. Canucksin heikko osa-alue oli joidenkin mielestä
ennen tätä
kautta juuri tämän yhden maalin johdosta Cloutier. Yksi keskialueelta
päästetty
maali ei kuitenkaan tee kenestäkään maalivahdista huonoa, eikä yksi
keskialueelta torjuttu kiekko kenestäkään hyvää. Tällä kaudella Cloutier on
ollut erittäin vahva.
Cloutierin heikko osa-alue tällä hetkellä on loukkaantumisherkkyys, jonka takia
hän on joutunut olemaan tällä kaudella kolme kertaa kentiltä useamman ottelun
ajan pois. Jos Cloutier pysyy kunnossa, Canucksilla ei tule olemaan vaikeuksia maalivahtipelissä. Cloutierilla on todella paljon
näytettävää. Runkosarjan lopussa
Dan oli
yhtä maalia lukuunottamatta hyvä, vaikka joukkue ei voittanutkaan kolmea
viimeistä peliään. Cloutierilla alkaa olla jo kokemusta playoffeista (sekä
hyviä että huonoja), mutta menestys puuttuu vielä.
Helpolla Cloutier ei tule pääsemään. Media rummuttaa varmasti hänen torjuntojaan enemmän kuin muiden maalivahtien
torjuntoja, hän saattaa varoa uudelleen loukkaantumasta ja St. Louisilla on
pelaajia, jotka tekevät hänen olonsa varmuudella epävarmaksi. Jo runkosarjassa
Bluesin pelaajat tekivät enemmän maalivahtihäirintää kuin useimpien muiden
joukkueiden pelaajat. Alkukaudesta esimerkiksi Scott Mellanby ajoi suoraan
Cloutierin päälle toisen erän maalinsa jälkeen. Cloutier menetti tällöin
hermonsa Mellanbyyn ja iski häntä mailalla olan takaa nilkkaan. Alle kahden minuutin päästä tästä, Dallas Drake ajoi uudestaan Cloutierin päälle ja sai
kahden minuutin jäähyn estämisestä.
Nyt Cloutierin pitää olla tarkkana Blue Brotherseista erityisesti Mellanbyn,
Reed Lown, Keith Tkachukin ja Tyson Nashin kanssa. Tämä nelikko keräsi
runkosarjassa 663 jäähyminuuttia ja samalla Blues oli NHL:n eniten jäähyjä
ottanut joukkue. Ei siis ole epäilystäkään, etteikö Blues yrittäisi nytkin
häiritä Cloutieria. Mutta toisaalta tässä piilevät Canucksin vahvuudet. Se
tosiasia, että vaikka Blues otti eniten rangaistusminuutteja runkosarjassa, sen alivoima ei
toiminut (23. alivoimalla) ja Canucks teki puolestaan eniten
ylivoimamaaleja. Eli siis jos Blues ottaa jäähyjä Cloutierin häirinnästä,
omassa päässä tulee vaikeuksia. Tämä edellyttää kuitenkin tietysti sitä, että
Cloutier pysyy rauhallisena.
Cloutier itse kertoi Vancouver Provincessa, että hän odottaa Bluesin tulevan
kovaa päälle häiritsemään häntä. Hän on kuitenkin tottunut tähän,
koska joukkueet yleensä yrittävät hiillostaa Cloutieria, joka lämpenee
helposti.
Samalla Clouty kertoi, että hän ei tule muuttamaan aggressiivista tyyliään,
mutta ei halua kuitenkaan vaikeuttaa joukkueen peliä ottamalla typeriä
jäähyjä.
Odotettua puhetta. Katsotaan miten käy.
Bluesin maalivahtiosastolla ongelmia
Etenkin alkukaudesta Bluesilla oli pahoja ongelmia maalivahtiosastollaan.
Brent Johnsonia oli kaavailtu ykkösmaalivahdiksi, mutta hän oli sivussa pitkän
matkaa kauden alusta. Fred Brathwaite teki hänelle seuraa sairastuvalle vain
muutaman ottelun jälkeen nivusvamman myötä. Itävallan maajoukkuevahti Reinhard
Divis otti vuorostaan torjuntavastuun, vain rikkoakseen oman nivusensa parin
pelin jälkeen. Blues kerkesi hädän hetkellä jo hankkimaan veteraanivahti Tom
Barrasson, mutta hänen otteensa tolppien välissä eivät häikäisseet.
Siirtojen takarajalla maalivahtiosasto sai vielä vahvistusta. New York
Islandersista hankittiin Chris Osgood, joten Bluesilla on valinnanvaraa
maalivahtiosastolla. Vastaavasti Fred Brathwaite asetettiin waiver-listalle.
Määrä ei kuitenkaan korvaa laatua. Bluesin maalivahtipeli on tökkinyt koko
kauden. Osaltaan tätä voidaan selittää loukkaantumisilla, mutta ei kuitenkaan
kokonaan. Osgood-Johnson-kaksikko joutuu venymään parhaimpaansa estääkseen
Canucksin tehomiesten Markus Näslundin ja Todd Bertuzzin maalikarkelot.
Kokenutta Osgoodia pidetään Bluesin
ykkösenä, mutta hänen maineensa playoff-maalivahtina ei mairittele. Tämän
lisäksi miehen tilastot Bluesissa runkosarjan lopussa eivät vakuuta:
päästettyjen maalien keskiarvo yhdeksässä ottelussa yli kolme ja
torjuntaprosentti alle 89. Tilastot eivät ainakaan vakuuta. Miten Bluesin käy, jos Osgood epäonnistuu? Onko Johnsonissa sittenkin vastaus?
Johnson pelasi viime kaudella ensimmäisen playoff kierroksen Chicagoa vastaan
erittäin hyvin. Brent pelasi kolme peräkkäistä nollaa ja teki samalla
harvinaisen tempun neljännessä pelissä. Johnson torjui ottelussa 27 laukausta,
vei Bluesin 1-0 voittoon ja hänestä tuli nollapelillä ensimmäinen maalivahti
sitten vuoden 1945, joka saavutti kolme peräkkäistä nollapeliä playoffeissa.
Chicago kaatui Johnsonin avulla, mutta tämän jälkeen isoisän (Sid Abelin)
joukkue Detroit oli vahvempi. Johnsonilla saattaa olla vielä sormet pelissä
tässäkin sarjassa.
Bluesin hyökkäys kunnossa - terveenä
Bluesin hyökkäysmateriaali on tasokas, mutta myös varsin loukkaantumisherkkä. NHL:n parhaana voimalaiturina pidetty Keith
Tkachuk oli sivussa 26 runkosarjan ottelusta. Ensin hän kärsi jalkavammasta,
ja loppukaudesta ranne alkoi oireilla. Siitä huolimatta Tkachuk laukoi 52
pelaamassaan ottelussa 30 maalia.
Joukkeen toinen tähtihyökkääjä Doug Weight kärsi kauden mittaan jalkavammasta.
Kausi sujui kuitenkin lähes piste per peli -tahdissa, ja Weight toimi
joukkueen varakapteenina. Toinen A-kirjain rinnassaan esiintynyt hyökkääjä
Scott Mellanby pelasi kauden aikana ykkösketjussakin, ja kovaotteinen laituri
keräsi 57 tehopistettä ja 176 rangaistusminuuttia. Mellanbyllä on kokemusta
myös Stanley Cupin finaaleista keväältä 1996, jolloin hän edusti kauden
yllättäjäjoukkuetta Florida Panthersia.
Runkosarjassa Bluesin tehomies oli
slovakkisentteri Pavol Demitra. Hän saalisti tehot 36+57 ja sijoittui NHL:n
runkosarjan pistepörssissä kuudenneksi. Vastustaja Vancouverin Todd Bertuzzi
saalisti kolme ja Markus Näslund 11 pistettä enemmän kuin Demitra.
Cory Stillman oli kauden yllättäjä. 29-vuotias laitahyökkääjä keräsi uransa
ennätyspisteet ja pelasi paljon joukkueen ykkösketjussa. Osaltaan tämä
selittyy muiden avainpelaajien loukkaantumisillakin.
Kokenut tsekkilaituri Martin Rucinsky hankittiin kesken kautta St. Louisiin.
Hän on viime aikoina kärsinyt olkapäävammasta ja on joutunut seuraamaan
otteluita katsomon puolelta. Rucinskyn odotetaan kuitenkin palaavan
kokoonpanoon pudotuspelien alkaessa.
Siirtojen takarajalla Bluesiin liittyi Florida Panthersista vammaherkkä venäläislaituri Valeri Bure, jonka viime kaudet ovat olleet loukkaantumisten
riepottelemia.
Ainoastaan ensimmäistä kauttaan pelaava Petr Cajanek on silmävammansa takia varmuudella sivussa, kun pudotuspelit käynnistyvät. Toinen kokenut ensimmäisen kauden pelaaja, 27-vuotias Eric Boguniecki aloitti kauden vahvasti, mutta viimeisillä kierroksilla pistepussi ei enää juuri karttunut. Tehot 22+27 olivat kuitenkin enemmän mitä mieheltä ennen kauden alkua odotettiin. Monet pitävät Bogunieckiä kuitenkin liian pehmeänä.
Pehmeinä ei kuitenkaan voida pitää Shjon Podeinia, Reed Low'ta tai Ryan Johnsonia, jotka muodostivat kauden lopussa joukkeen nelosketjun. Podein on saanut maistaa menestystä Colorado Avalanchen paidassa, ja hän tullee olemaan
merkittävä lenkki Bluesin matkalla mahdolliseen menestykseen.
Vancouverin hyökkäyksessä on kovia nimiä. Todd Bertuzzi ja Markus Näslund sijoittuivat NHL:n pistepörssin kärkipäähän. Myös Sedinin veljekset Daniel ja Henrik pystyvät pistämään kiekon pussiin.
Viime vuoden playoffeissa
Detroitin huippukaksikko Niklas Lidström - Chris Chelios pystyi pitämään Canucksin
ykkösen hyvin pimennossa. Tänä vuonna sama "varjostuskunnia" menee Prongerille
ja MacInnikselle. Tämä taistelu ratkaisee otteluparia myös erittäin paljon.
Bertuzzi oli viime kauden playoffeissa kohtalainen tehoilla 2+2, mutta Näslund
oli surkea tehoilla 1+1. Näslundilla olisi nyt paljon todistettavaa, että hän
ei ole pelkkä runkosarjapelaaja. Jos Näslund onnistuu, todennäköisesti
onnistuu
myös Canucks. Runkosarjassa NHL:n huipputehot, 272 pistettä, takonut
ketju on
suurennuslasin alla tänä vuonna.
Valmentajataistelussa on eräs mielenkiintoinen piirre.
Canucks-valmentaja Marc Crawfordilla on nimi kannussa ykkösvalmentajana, ja
tuolla kaudella Crawfordin kakkosena Coloradossa toimi St. Louisin nykyinen
ykkösvalmentaja Joel Quenneville. Molemmat valmentajat arvostavat liikkuvaa,
hyökkäysvoittoista peliä, joten sarjasta ei todennäköisesti tule pelkkää
puolustamista ja keskialueen tukkimista. Runkosarjan maali-iloittelua tuskin
kuitenkaan nähdään.
Sarjan suomalaiset
Suomalaispuolustaja Tom Koivisto aloitti kautensa St. Louisin takalinjoilla,
mutta viime aikoina hän on pelannut farmissa. Koiviston nouseminen Bluesin
pelaavaan kokoonpanoon on epätodennäköistä, etenkin Prongerin paluun myötä.
Vancouverin riveissä Sami Salolla on merkittävä rooli joukkueen puolustuksessa. Jarkko Ruutu on omassa roolissaan tärkeä mies, vaikka jääaikaa ei liiemmin tarjotakaan. Mikko Jokela on myös pukenut tällä kaudella Canucks-paidan ylleen, mutta häntä tuskin pudotuspeleissä jäällä nähdään.