Liigan kärkisijalla 57 pisteellä komeilevan Red Wingsin meno ei ole hyytynyt laajasta loukkaantumissumasta huolimattakaan. Hockeytownin ylpeyden niskaan hengittävän Bluesin kulku on ollut lähes yhtä vakuuttavaa 50 pisteen oikeuttaessa koko liigassa viidennelle sijalle. Pudotuspelipaikasta tiukkaa kamppailua käyvä Nashville Predators on synnyttämässä 42 pisteellään suurta yllätystä kantrikaupungin kiekkofanaatikoille. Liigan jumbosijoja hätistelevät Chicago Blackhawks ja Columbus Blue Jackets voivat 31 ja 27 pisteellään valmistautua varmuudella aikaiseen kesälomaan.
Chicago Blackhawks - Kasvukipujen kourissa
Ailahtelevaa ja aneemista kiekkoa nuorennusleikkauksen kokeneella pelaajistolla koko syyskauden pelanneen Blackhawks-lauman tapahtumat kaukalossa jättivät vain vähän kerrottavaa. Kiekkopyhättöjen ulkopuoliset käänteet nostattivat otsikoita tuttuun tapaan sitäkin runsaammin. Mike Smithin irtisanominen toimitustusjohtajan tehtävistä lokakuun lopulla sekä tapahtuman jälkeinen sekasotku lopulta toimitusjohtajaksi nimetyn Senior Vice President Bob Pulfordin sekä apulaistoimitusjohtajaksi nousseen Dave Tallonin tulevaisuudesta osoittivat organisaation sikariportaan yhä kykenevän värikkäisiin saippuaoopperoihin. Smithin luottomiehet tieltään raivannut Pulford tarttui ohjaksiin nopeasti: vielä lokakuun puolella rajoitettuna vapaana agenttina puolustuksen kiekollista peliä vahvistamaan hankittu Bryan Berard osoitti Pulfordin haluavan joukkueen suuntaan muutosta. Loukkaantumissumassa kamppailevan joukkueen huhutut suuremman luokan vahvistukset jäivät kuitenkin lopulta ainoastaan spekulaatioiksi. Marraskuun puolivälissä Dallas Starsiin kaupatut Jon Klemm ja neljännen kierroksen varausvuoro toivat paluupostissa Stephane Robidas’n ja toisen kierroksen varausvuoron nuorentaen samalla takalinjojen ikärakennetta.
Jocelyn Thibault’n ja Michael Leightonin muodostama menestyksekäs maalivahtikaksikko koki pahan takaiskun marraskuun puoliväliin asti saamatonta joukkuetta pystyssä pitäneen Thibault’n joutuessa lonkkaleikkauksen vuoksi 10-12 viikoksi pakkolepoon. Thibault’n sairasloman vuoksi Leightonin aisapariksi nostettu Craig Anderson ei kuitenkaan kyennyt vakuuttamaan epätasaisilla otteillaan valmennusjohtoa pakottaen organisaation turvautumaan jo unohdetuksi tapaukseksi julistettuun Steve Passmoreen. Lupaavia otteita esittäneen Leightonin edessä sekoillut puolustus onkin selkein syntipukki 111 päästettyyn maaliin. Kelvolliseen avauspeliin ainoastaan Bryan Berardin muodossa pystyvä ja koko kaudella fyysisiin otteisiin kykenemätön puolustus onkin ollut kuin horroksessa vastustajien ilta toisensa jälkeen voittaessa jokaisen kaksinkamppailun kulmissa ja maalinedustalla. Jo valmiiksi AHL-tason puolustajia vilisevät takalinjat saivat loukkaantumisten seurauksena Johnathan Aitkenin ja Burke Henryn kaltaisia ikuisia farmijyriä vahvistuksekseen luoden Blackhawks-alakerran yleiskuvasta entistä lohduttomamman.
Kauden ensimmäisellä puoliskolla ainoastaan yhdessä ottelussa enemmän kuin kolme maalia tehneen Blackhawks-ryhmän hyäkkäystehot oikeuttavat 78 tehdyllä maalilla liigan kolmanneksi alhaisimpiin lukemiin. Joukkueen sisäistä maalipörssiä 10 osumalla johtavan Kyle Calderin ja pistepörssiä 22 pisteellä johtavan Steve Sullivanin tehot kertovan esimerkillisesti joukkueen aneemisesta tilanteesta. Passiivisella pelityylillä tahkoava ja 0-0 tulokseen tähtäävällä taktiikalla surffaileva joukkue kärsi luonnollisesti koko syyskauden ykköspyssyjensä loukkaantumisista. Alexei Zhamnovin ja Eric Dazen sairaslomien tekosyistä huolimatta lähes ainoastaan pettymyksiä sisältänyt tehoton hyökkäyskalusto pystyi tuottamaan orastavia valonsäteitä synkkiin talvi-iltoihin muutamien onnistujien merkeissä. Loukkaantumisten vuoksi vakiopelipaikan itselleen raivannut Brett McLean, sinnikästä yritystä ja periksiantamatomuutta esittäneet Mark Bell ja Scott Nichol sekä joukkueen fyysisintä peliä viljellyt Tuomo Ruutu osoittivat vähäisistä tehoista huolimatta kiekkokaukaloissa kelpaavia otteita.
Mahdollisuutensa pudotuspelipaikkaan jo syksyllä menettänyt Blackhaws kamppailee loppukauden lähinnä organisaation johtoportaan ja päävalmentaja Brian Sutterin voitontahdon sekä yleisen nöyryytyksen välillä. Veteraanipelaajia suosivan ja nuoria lupauksia karskilla otteella ojentavan Sutterin voitonnälkä saattaa lyhyellä tähtäimellä nostaa joukkueen aivan liigan kellarista, mutta vahingoittaa samalla nuorten lupausten kehitystä, murskata pitkän tähtäimen menestymistavoitteen sekä hankaloittaa mahdollisuuksia kaapata ensi kesän ykkösvaraus.
Columbus Blue Jackets - Yhden koon sinitakki
Liigan kellarissa vihoviimeisten jumbosijojen kourissa pyristelevän Columbus Blue Jacketsin kauden syyspuoliskon murheellinen saldo ilmentyy kenties selkeimmin voittosarakkseesta: tilastoihin piirretyt 10 voittoa ovat Pittsburgh Penguinsin jälkeen liigan alhaisimmat. Mollivoittoisen säestyksen tahdissa tarponeen Blue Jackets -organisaation pakka ei kuitenkaan kokenut suurempia ravisteluja kauden ensimmäisen puoliskon aikana. Puolustukseen syvyyttä tuomaan hankitut Todd Rohloff, Anders Eriksson ja Jamie Pushor , waivers-listalta napattu Manny Malhotra sekä suuren kohun saattelemana Yhdysvaltoihin loikannut Nikolai Zherdev ovat kaikki vain marginaaliluokan lisäyksiä. Atlantaan kaupattu Jean-Luc Grand-Pierre ja organisaation palkkalistoilta pois potkittu Espen Knutsen kuvaavat hyvin kauppapolitiikan marginaalisuuden toista puolta. Näin ollen ohiolaisseuran suurimmaksi mullistukseksi muodostuikin GM Doug MacLeanin irtisanoutuminen päävalmentajan tehtävistä ja kyseisen pestin vastuun siirtäminen väliaikaisesti apulaisvalmentaja Gerard Gallantille.
Joukkueen alakerran selkärankana huhkivan Marc Denis’n otteisiin ei Blue Jackets -pakan kortit ole sortuneet. Lähes mahdottoman tehtävän edessä ja ainaisessa kiekkosateessa torjuvan Denis’n työtaakkaan on hetkittäistä helpotusta tuonut kelvollisesti tuuraajana toimiva Fred Brathwaite. Maalivahtikaksikon edessä luutivan reikäjuustopuolustuksen syyspuoliskon loukkaantumissuma pakotti muun muassa sekä Luke Richardsonin että tsekkikaksikko Jaroslav Spacekin ja Rostislav Kleslan sairastuvalle. Apuvoimina kokoonpanoon nostetut Anders Eriksson, Jamie Pushor ja Todd Rohloff ilmentivät miksi Blue Jacketsin 105 päästettyä maalia kuuluvat liigan häntäpäähän. Takalinjojen johtohahmona häärivän Darryl Sydorin 12 pistettä eivät myöskään mairittele.
Alakuloisen Blue Jackets -rykelmän ainoa ja samalla koko liigan suurimpia valopilkkuja on kauden ensimmäisellä puoliskolla ollut ehdottamasti maalipörssin kärkipaikalla keikkuva Rick Nash. Yksin joukkueen maalinteosta vastaava 19-vuotias superlupaus on osoittanutkin taannoisen varausnumeron olleen oikean kokoinen. Yksinäisenä soturina sinitakkia kantavan Nashin apujoukot ovat kuitenkin olleet vähäiset. David Vybornyn 12 maalia ovat tsekille itselleen mukavat lukemat, mutta veteraanikaksikko Andrew Casselsin ja Geoff Sandersonin samalla kaarrellessa kaukalossa toinen luistin haudassa, on lukemien todellinen arvo lähinnä karmaiseva. Ratkaisijoiden silmiinpistävä puute onkin yksi selkeimmistä tekijöistä pohdittaessa syytä liigan toiseksi alhaisimpaan (76) tehtyjen maalien lukemaan. Pirteitä otteita välittömästi esittänyt nuori Nikolai Zherdev ja kauden suurimpiin tähtiin kuuluva Rick Nash antavat kuitenkin osviittaa paremmasta tulevaisuudesta.
Epäkiitollisesta jumbosijasta taistelevan ja kesän ykkösvarauksia kohti kulkevan Blue Jackets -armeijan ainoa tavoite onkin panostaa tulevaisuuteen. Rick Nashin harteille sonnustetun yhden koon sinitakin toivotaankin jatkossa sopivan myös muiden vastuunkantajien päälle.
Detroit Red Wings - Punakone ei hyydy vaikka mikä olisi
Detroit Red Wings on pysynyt lännen huipulla kaikesta huolimatta. Joukkue ei tuntunut heikkenevän mitenkään pahimmasta loukkaantumissumasta aikoihin (joulukuussa 10 avauskokoonpanon miestä sivussa), vaan pelasi lähestulkoon parasta peliään juuri tässä vaiheessa. Osittain loukkaantumissumankin takia joukkueeseen hankittiin ainoana uutena pelaajana erittäin kokenut Steve Thomas, joka yllätti kaikki nopealla sopeutumisellaan punapaitoihin, mutta hänkin lopulta loukkaantui. Alkukauden pienen maalivahtisekoilun jälkeen pistetahti on ollut konemaisen tehokasta.
Peräpää on ongelmista huolimatta kantanut joukkuetta. Maalivahdeista Dominik Hasek aloitti kauden hyvin, mutta nivuset alkoivat vaivata ja mies on ollut nyt pitkään sivussa. Kaupan ollut Curtis Joseph sai mahdollisuuden ja on ollut vireeseen päästyään viimeisissä peleissä jo erittäin hyvä. Manny Legace on koko maalivahtikolmikosta saanut myös torjuntavastuuta yhden kolmanneksen verran. Vaikka maaleja on tehty paljon, niin puolustus on kuitenkin ollut se kivijalka, joka pitänyt joukkueen oikealla kurssilla. Derian Hatcher loukkaantui heti alkuunsa ja lopulta Chris Chelios sekä Jason Woolley joutuivat vuorollaan sairastuvalle. Muiden miesten taso on kuitenkin rittänyt illasta toiseen. Farmista nostettu nuori Niklas Kronwall on pelannut virheettömästi ja miestä ei tulla ihan heti pudottamaan takaisin. Alkukauden paras on ollut jopa Norris-ehdokkaana mainittu Mathieu Schneider ja hänen lisäkseen puolustuksen ehdoton yllätysnimi on ollut Woolley. Sen sijaan Nicklas Lidström ja tsekki Jiri Fischer eivät ole ihan päässeet parhaimpaansa, mutta rutiinitaso varsinkin Lidströmillä on korkea tuomaan menestystä.
Hyökkääjistä varmasti moni on tottunut tällä kaudella nimeen Pavel Datsyuk. Supertaitava venäläinen on tehnyt kaukalossa välillä ihan mitä tahtoo. Yhteistyö Brett Hullin kanssa on tuottanut maaleja liukuhihnalta ja Detroit onkin tehnyt liigassa ylivoimaisesti eniten maaleja (145kpl = 3,37/ott). Varsinkin pahimman loukkaantumissuman aikaan Datsyuk kantoi vastuuta hyökkäyspään tehoista aivan yksinään ja ratkaisi monta voittoa henkilökohtaisilla kyvyillään. Välillä mies käväisi jopa pistepörssin johdossa (tälläkin hetkellä joukkueen tehokkain 21+24=45). Lisäksi farmijoukkue Grand Rapids Grinffins'stä nostetut AHL-tason korvaajat onnistuivat hyvin ja joukkueen taso ei pudonnut uskomattomasti juuri millään lailla. Muut kokeneet ratkaisijat ovat ollet suurinpiirtein omalla tasollaan, lähes jokainen on kärsinyt vuorollaan pienistä loukkaantumisista. Kapteeni Steve Yzerman aloitti erinomaisesti, mutta on sen jälkeen vähän hyytynyt, nivusvamma taitaa häiritä miestä edelleen vaikka jo
pystyykin pelaamaan. Toinen yllätysnimi Datsyukin ohella on ollut Kris Draper, joka on tehnyt maaliennätyksensä jo kauden tässä vaiheessa pääsytään pois nelosketjun sentterin paikalta. 18 maalia ja +21 tässä vaiheessa kautta puhuu jopa Selke Trophyn puolesta parhaana puolustavana hyökkäjänä.
Enimmät loukkaantumiset alkavat siis pikkuhiljaa olla ohitse ja meno jatkuu vahvana. Varsinkin maalinteko tuntuu luistavan kuin rasvattu, vaikka joukkueen piti tällä kaudella naulita nimenomaan peräpää lukkoon ja voittaa vähämaalisia otteluita. Detroit johtaa läntistä konferenssia tällä hetkellä ja taistelee sen sekä koko runkosarjan voitosta tiukasti loppuun saakka. Loppukauden mielenkiintoisimmat asiat tulevat olemaan Hacherin paluun tuoma fyysinen panos joukkueelle ja se, että kaupataanko Cujoa ehkä ollenkaan, jos Hasek ei tervehdy.
Nashville Predators - Kantrikaupungissa muhimassa yllätys
Heikosta alusta huolimatta Nashville porskuttaa vahvasti - 39:ssa pelissä 42 pistettä asettaa kantrikaupungin pojat niukasti yli läntisen konferenssin pudotuspeliviivan. Predators on ollut lähes täysin tsekkivahti Tomas Vokounin varassa, sillä kakkoskoppari Chris Masonilla on ollut ongelmia terveytensä kanssa. Tämän seurauksena Vokoun pelasi yhtäjaksoisesti peräti 20 ottelua peräkkäin, mikä alkoi jo näkyä suorituksissakin.
Laajemmin Nashville Predatorsin joukkuekohtainen katsaus
[Lue lisää!] |
Predsin puolustus lepää tuttuun tapaan Kimmo Timosen harteilla, jonka aisapareista Marek Zidlicky on ollut näkyvimmässä roolissa. Erityisesti alkukaudesta tiiviiseen tahtiin pistetiliään kartuttaneen Zidlickyn väliaikainen lama näkyi lähes suoraan Nashvillen ylivoimapelissä, joka alkoi tökkiä samalla kun Zidlickyn pistetehdas yski. Nyt kuitenkin Zidlicky on palannut alkukauden tasolleen ja myös ylivoima on alkanut näyttää heräämisen merkkejä.
Hyökkäyspäässä tehot ovat jakautuneet tasaisesti, sillä parhaalla pistemiehellä Scott Walkerilla on ainoastaan 25 pistettä. Suurinta mediahuomiota Predatorsista on nauttinut inuiittihyökkääjä Jordin Tootoo, jota käytetään erityisesti kotiotteluissa vetonaulana. Vaikka Tootoo pelaa keskimäärin yhdeksän minuuttia ottelua kohti, mies johtaa silti joukkueensa taklaus- ja jäähytilastoa - kertoo omaa kieltään Tootoon intensiteetistä kaukalossa.
Mikäli Nashville saa hankittua Vokounille pätevän kakkosvahdin tai Masonin ongelmat helpottuvat, on Nashvillella mahdollisuudet pudotuspeleihin. Vaikkei ennakkokaavailuissa Predatorsia juuri noteerattukaan, keltanokkajoukkue on esiintynyt varsin vahvasti ja saattaa yllättää asiantuntijat, mikäli pelit jatkuvat kauden ensimmäisen puoliskon kaltaisesti.
St. Louis Blues - Still love the Blues
Tammikuusta 1997 Bluesia luotsannut Joel Quenneville saavutti tammikuun ensimmäisenä päivänä 300:n voiton rajapyykin voitto-ottelussa New York Rangersia vastaan. Blues ei juurikaan ole riehunut syksyn siirtomarkkinoilla. Ainoana uutena miehenä voidaan pitää 33-vuotiasta paluumuuttaja Scott Pelleriniä, joka siirtyi marraskuun alussa AHL:n Portland Piratesista Worcester IceCatseihin. Joulun alla Pellerin allekirjoitti sopimuksen Bluesin kanssa. Kabinetti-osastolta kerrottakoon, että Bluesin GM Larry Pleau hoitaa kuluvana vuonna myös USA:n miesten MM-kisajoukkueen ja World Cup-joukkueen GM:n hommia.
Bluesin hyökkäys lepää "yllättäen" Keith Tkachukin (19+19), Doug Weightin (9+28) ja Pavol Demitran (12+21) harteilla. Tkachuk on muuten jaetulla kärkipaikalla ylivoimamaalien tilastossa 11 osumallaan. Joukkueen ylivoima on jauhanut reilun 20 prosentin teholla.
Kuluneen kauden aikana yhteensä yksitoista puolustajaa on kantanut nuottipaitaa kunniakkaasti. Veteraani Al MacInnisin pelit jäivät alkukauden kolmeen. Mies voi miettiä uraansa vasta muutaman kuukauden ja muutaman leikkausoperaation jälkeen uudelleen - toisessa silmässä ei ole tällä hetkellä näköä lainkaan. Viime kauden parhaana tulokkaana palkittu puolustaja Barret Jackman on pelannut tällä kaudella 15 ottelua tehoilla 1+2. Hän loukkaantui jälleen maanantaina pelattuaan vain reilun minuutin.
27 Ja puoli minuuttia ottelua kohden urakoiva Chris Pronger on päässyt hyvin juoneen mukaan ollen sisäisen pistepörssin sijalla 4 tehoilla 7+22.
Maalivahtien työnjaossa onni on suosinut Chris Osgoodia, joka on voittanut 17 ottelua pelaamistaan 30:stä torjuntaprosentin ollessa kohtuullinen 92,1. Brent Johnsonille on siunaantunut 10 peliä, joista 4 voitollisia. Johnsonin torjuntaprosentti on 90,1. Reinhard Divis on päässyt myös tolppien väliin. Yhteensä Divisille on kertynyt jääaikaa 90 minuuttia torjuntaprosentin jäädessä vaatimattomaan 86,4:ään.
Blues makaa keskisessä divisioonassa sijalla kaksi heti Detroitin
vanavedessä. Läntisessä konferenssissa sijoitus on neljäs. Itse uumoilin kauden alla, että kotietuun on realistiset mahdollisuudet ja aikataulussa ollaan sen suhteen. Viimeiset kymmenen ottelua ovat tosin tuoneet vain viisi voittoa kun taas vastaavasti Detroit on ottanut 9 voittoa samassa ajassa. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että eräs denveriläinen pikkuseura on Bluesin takana - toistaiseksi.