Flames havittelee Stanley Cupia tosissaan

NHL / Artikkeli
Kiekkohuuma nousee taas työsulkukauden jälkeen Calgaryssa kun siirtomarkkinoilla vahvistunut Flames lähtee tavoittelemaan Stanley Cupia, joka jäi keväällä 2004 vain kahden maalin päähän.

Albertan ylpeys Flames yllätti kaudella 2003-04 kaikki asiantuntijat
pelaamalla itsensä aina Stanley Cupin finaaleihin asti. Finaaleissa toinen
yllättäjäjoukkue Tampa Bay oli kuitenkin parempi seitsemänteen otteluun
venyneessä ottelusarjassa. Finaaleihin pääsy oli kuitenkin Flamesille jo
todellinen loistosuoritus, sillä viime kausina pudotuspeleihinkin
yltäminen on ollut ylitsepääsemätön este. Kiekkohuuma levisi menestyksen
myötä Calgaryssa massiivisiin mittoihin ja NHL:n työsulku tuli Flamesin
kannalta pahimpaan mahdolliseen aikaan.

Flamesissa pelaajaliikenne on pysynyt pienenä verrattuna muihin
joukkueisiin. Merkittävimmät lähtijät joukkueesta olivat Martin Gelinas,
Ville Nieminen, Toni Lydman, Chris Clark ja Roman Turek. Kukaan heistä ei
ole korvaamaton, vaikka etenkin Gelinas ja Nieminen olivat vahvassa
roolissa joukkueessa.

Kesän aikana toimitusjohtaja ja joukkueen valmentaja Darryl Sutter on
tehnyt järkeviä ostoksia ja sopimuksia. Suurin ilonaihe
Flames-kannattajille oli Jarome Iginlan kirjoittama kolmivuotinen sopimus,
mikä takaa yhden liigan valovoimasimman tähden pysymisen Calgaryssa.
Philadelphiasta ulos potkittu laitahyökkääjä Tony Amonte tuo
maalintekovoimaa ja Detroitissa tähän mennessä koko uransa pelannut Darren
McCarty puolestaan fyysisyyttä ja kokemusta voittamisesta. Kolmas iso
hankita oli Roman Hamrlikin pestaaminen puolustuksen tukipilariksi.

Kiprusoff kantaa päävastuun torjuntatöistä

Maagisiin suorituksiin venynyt ”Kipper” tulee olemaan alkavalla kaudella
suurennuslasin alla. Pystyykö Kiprusoff pelaamaan yhtä hyvin kuin viime
NHL-kaudella vai jääkö hän vain yhden kauden tähdenlennoksi? Työsulun
aikana Timråssa torjunut suomalaisvahti omaa kylmät hermot ja nopeat
refleksit.

Nälkää Kiprusoffilta pitäisi löytyä, sillä keväällä 2004 Stanley Cup jäi
harmittavan vähästä kiinni, eikä World Cupin voittokaan ollut kovin
kaukana. ”Kipperiin” luotetaan Calgaryssa kuin kiveen mistä osoituksen
aina vuoteen 2008 asti ulottuva sopimus. Kiprusoff on ehkä ratkaisevin
tekijä Flamesin menestymisen suhteen alkavallakin kaudella.

Kiprusoffin aisapariksi on tyrkyllä syksyllä Coloradosta hankittu Philippe
Sauve ja Flamesin oma varaus Brent Krahn. Etenkin Krahn on esittäny
lupaavia otteita harjoitusleirillä, mutta nähtäväksi jää kumpi kaksikosta
valtaa kakkosmaalivahdin paikan. Joka tapauksessa peliaikaa on on luvassa
vain silloin kun Kiprusoff tarvitsee lepoa.

Puolustuksessa nuoruutta ja kokemusta

Puolustuksessa mielenkiinto kohdistuu lupaavaan Dion Phaneufiin. Phaneuf
on tehnyt vakuuttavaa jälkeä WHL:ssä ja nyt olisi aika nousta Flamesin
kokoonpanoon. Phaneuf on isokokoinen, kovaa taklaava ja taitava
puolustaja, josta odotetaan vastuunkantajaa lähitulevaisuudessa.
Puolustuksen tukipilariksi hankittu Roman Hamrlik pystyy pelaamaan isoja
minuuttimääriä ja pelaamaan erikoistilanteissa. Hänen tulisesta
laukauksestaan tulee olemaan hyötyä ylivoimapelissä. Hamrlik on itse
sanonut olevansa innoissaan päästessään jälleen pelaamaan kanadalaisessa
joukkueessa muutaman vuoden tauon jälkeen ja odottaa inolla kauden
avausta. Motivaatiokin on siis kunnossa.

Kiekollista taitoa löytyy lisäksi Jordan Leopoldilta. Varmoja peruspakkeja
ovat Steve Montador, Andrew Ference, Rhett Warrener, sekä loistavasti
kehittynyt Robyn Regehr. Harjoitusottelussa tapahtuneen polvivamman vuoksi
Regehr huilaa kauden alusta kuitenkin noin kuukauden.

Puolustus näyttää kauteen lähdettäessä tasapainoiselta ja hyvältä
paketilta, josta löytyy kaikkea tarvittavaa. Kuitenkin yhden fyysisen
puolustajan pestaaminen ei olisi välttämättä huono vaihtoehto.

Iginlan ympärille kasataan tulivoimanen ykkösnyrkki

Ennakkokaavailuissa valmentaja Darryl Sutter on ajatellut ykkösnyrkiksi
yhdistelmää: Iginla-Langkow-Amonte. Ykköstrion harteille jää iso osa
maalintekovastuusta, mutta kukaan tuskin epäilee, etteikö kolmikko
parhaimmillaan pystyisi joukkuetta johdattamaan.

Heidän takanaan loukkaantumisaltis keskushyökkääjä Steve Reinprecht pystyy
hyviin tehoihin hyökkäyspäässä ja loistavan AHL-kauden pelannut Chuck
Kobasew on läpimurron partaalla. Vikkelä laituri Shean Donovan pelasi
uransa parhaan kauden ja kykenee silloin tällöin pistetehtailuun.

Rouhija-osastolle tyrkyllä on Simon, Wiemer ja McCarty. Etenkin McCartylle
on luvassa isoa roolia niin puolustavana hyökkääjänä, kuin myös
pukukopissa hengenluojana. Hänellä on myös kokemusta Stanley Cupin
voittamisesta Detroitissa.

Hyökkääjistön tulivoima on rajallinen. Ratkaisijoita löytyy nipin napin
kahteen ketjuun, mutta sen jälkeen on hiljaisempaa. Työtä tekeviä raatajia
jää riittävästi kolmos- ja nelosketjuihin. Luistelu- ja karvausvoimaa
hyökkääjistä löytyy runsaasti.

Ykkösketjun onnistuminen on elintärkeää. Samoin nuorten pelaajien kuten
Kobasew ja Lombardi läpimurto olisi suotavaa joukkueen menestyksen
kannalta.

Valmennus taitavissa käsissä

Darryl Sutter on kokenut ja taitava valmentaja, joka osoitti näppäryytensä
luotsaamalla joukkueen finaaleihin asti keväällä 2004. Sutter luottaa
pelaajiin ja pelaajat häneen. Sutterin harteilla on myös joukkueen
toimitusjohtajan tehtävät, mutta ainakin tähän asti hän on selviytynyt
molemmista tehtävistään hyvin. Paineita valmennuksellekin on alkavalle
kaudelle asetettu kenties enemmän kuin koskaan, mutta Sutter tuskin niistä
hätkähtää.

Erikoistilanteisiin paljon osaajia

Flamesilta löytyy osaavia pelaajia niin yli- kuin alivoimaankin.
Ylivoimassa ykkösnyrkki Iginlan johdolla tulee saamaan eniten vastuuta ja
viivamiehiksi tyrkyllä ovat Hamrlik ja Leopold. Dion Phaneuf saattaa myös
kauden edetessä nousta kovaksi tekijäksi ylivoimassa hurjan laukauksensa
johdosta. Chris Simon tulee olemaan tärkeä osa maskimiehen roolissa.

Alivoimapelaamiseen Calgarylla on heittää tukku liigan parhaita
puolustavia hyökkääjiä. Shean Donovan, Stephane Yelle, Darren McCarty ja
Marcus Nilson tulevat kaikki pelaamaan paljon alivoimaminuutteja.

Toppi vai floppi?

Calgaryssa ollaan tällä kaudella siinä mielessä vaikeassa tilanteessa,
että kaikki odottavat joukkueelta nyt menestystä. Viime kaudella Flames
pääsi yllättämään puskista. Tästä johtuen kaikki muu kuin kärkisijat
luetaan ainakin fanien ja median mielestä flopeiksi.

Flamesilla on hyvin rakennettu organisaatio ja hullaantuneet fanit
takanaan, joten menestyksen jatkumiseen ei ole mitään esteitä. Liiga tulee
kuitenkin uuden työehtosopimuksen johdosta olemaan tasaisempi, joten
kaikki on mahdollista ja yllätyksiä tullaan näkemään. Calgary lähtee
tosissaan tavoittelemaan Stanley Cupia ja sillä on siihen kaikki
mahdollisuudet, mutta aika näyttää miten liekki palaa Calgaryssa.

Tarkkaile häntä

Chuck Kobasew

Kobasew iski viime kaudella AHL:ssä tehot 38+37=75. Häneltä
odotetaan nousua kahteen ensimmäiseen ketjuun ja vastuunkantoa
maalinteossa.


Paras kiekonkäsittelijä: Jarome Iginla

Paras laukoja: Tony Amonte

Paras luistelija: Shean Donovan

Paras aloittaja: Stephane Yelle

Paras taklaaja: Steve Montador

Paras ärsyttäjä: Darren McCarty

Paras pelinrakentaja: Daymond Langkow

Paras puolustava hyökkääjä: Darren McCarty

Paras hyökkäävä puolustaja: Jordan Leopold

Enforcer/tappelija: Chris Simon

MVP: Jarome Iginla

» Lähetä palautetta toimitukselle