Toista kauttaan Ducksien paidassa pelaava Moen iski ottelun voittomaalin kun vain muutama minuutti kolmatta erää oli jäljellä. Ennen ensimmäistä finaalia pudotuspeleissä jo neljä osumaa tehnyt Moen ei ollut mikään yllätysratkaisija, vaikka pelaakin vasta toisena kautena urallaan pudotuspelejä NHL:ssä.
Moen on kotoisin pienestä, 75 asukkaan Steward Valleyn kylästä Saskatchewanista, Kanadan sydänmailta. Koko kylä jännitti paikallista aikaa maanantai-iltana suuren poikansa ensimmäistä Stanley Cup-finaalia.
– Äitini luona oli ainakin 15 ihmistä seuraamassa peliä. Koko perhe ja kaikki ystäväni ovat todella ylpeitä ja innoissaan siitä, että olen täällä, Moen kertoo.
– Laukaus oli onnekas, koska kiekko pomppi. Se tuntui upealta, johtomaali vain muutama minuutti ennen loppua. Voittomaali Stanley Cup-finaalissa, se on jokaisen pojan unelma. En unohda tätä koskaan.
Ennen ottelusarjan alkua media ylisti Anaheimin nuorisoketjua, ns. Kid linea. Yksi sen jäsenistä, Ryan Getzlaf nousi ottelussa isoon rooliin.
Aluksi näytti siltä, että Getzlaf joutuu ottamaan osasyyn tappiosta, sillä mies otti todella typerän jäähyn toisen erän alussa. Getzlaf hakkasi useamman kerran poikittaisella mailalla Mike Comrieta, kunnes Comrie kaatui ja Getzlaf lähti istunnolle. Sen jäähyn aikana Ottawa siirtyi 2-1-johtoon.
Kolmannen erän alussa, liki täsmälleen 20 minuuttia Ottawan maalin jälkeen, Getzlaf paikkasi virheensä. Hänen hieno yksilösuorituksensa tasoitti ottelun 2-2:een.
– Olin liian aggressiivinen maalin takana. Annoin liian monta iskua. Sellaiseen ei ole varaa, koska heillä on vahva ylivoima, Getzlaf myönsi ottelun jälkeen.
Vaisut pudotuspelit tähän asti pelannut ykkösketjun keskushyökkääjä Andy McDonald teki Anaheimin avausmaalin. Sentteri oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen.
– Olimme fyysisiä ja taklasimme, pelasimme hyvin. Pelin edetessä Ottawan puolustus valui alaspäin ja se saattoi olla se syy, miksi voitimme.
Fyysisyys ratkaisi pelin
Yksi iso ero kahden finaalijoukkueen välillä ensimmäisessä ottelussa oli pelin fyysisyydessä. Anaheim taklasi ja taisteli, Ottawa tyytyi vain seuraamaan vierestä.
Erityisen vahvasti esiintyi Brad Mayn johtama nelosketju, jossa laidoilla pelasi Todd Marchant ja Shawn Thornton, joka pelasi nyt ensimmäistä kertaa tässä koostumuksessa.
– Emme olleet varsinaisesti neljän ketjun joukkue ja halusimme luoda ketjun, joka on hyvä puolustamaan ja pystyy tuomaan peliin lisää fyysisyyttä, Ducksien päävalmentaja Randy Carlyle kertoi ottelun jälkeen.
– He onnistuivat erinomaisesti molemmissa tehtävissä. He uhrautuivat koko joukkueen eteen ja näyttivät esimerkkiä muillekin pelaajille. He antoivat hienon näytteen osaamisestaan, nimenomaan Stanley Cup-finaalissa.
Etukäteen oli arvioitu, että Carlyle pistää Samuel Påhlsonin johtaman ketjun varjostamaan Ottawan ykkösketjua. Näin kävi ja ruotsalaissentterin ketju onnistui tehtävässään erinomaisesti. Sen lisäksi kolmosketju oli myös erinomainen hyökkäyspäässä.
– Vanha fraasi sanoo, että paras tapa puolustaa on hyökätä. Kun pidät vastustajasi heidän omalla puolustusalueellaan, he eivät pääse tekemään tuhojaan. Påhlssonin ketju onnistui siinä tänään hyvin. Koko ketju, Påhlsson, Niedermayer ja Moen pystyvät liikuttamaan kiekkoa hyvin ja jos he saavat kiekon haltuun hyökkäysalueella, se tarkoittaa lähes aina joko maalipaikkaa tai jäähyä vastustajalle, analysoi Carlyle.
Carlyle rakensi myös erityiskoostumuksia vastustajan ykkösketjua vastaan. Joukkueen ykköspuolustajat, Scott Niedermayer ja Chris Pronger, pelasivat ajoittain yhdessä Ottawan ykkösketjua vastaan.
– Heidän ykkösketjunsa on ollut erinomainen koko pudotuspelien ajan, joten olimme miettineet tätä vaihtoehtoa etukäteen. He pelasivat yhdessä enemmän kuin olimme suunnitelleet, mutta olen tietysti tyytyväinen lopptulokseen.
Pitkän uran pelaajana tehnyt Randy Carlylelle pesti Ducksissa on ensimmäinen päävalmentajapaikka NHL:ssä. Ja jo toisena kautenaan hän on johdattanut joukkueensa finaaleihin. Finaaleihin, jota Carlylen joukkue johtaa ensimmäisen ottelun jälkeen.
– Tuntuu siltä, että en ole vielä ihan sisäistänyt sitä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että pelaajat ovat ne, jotka tekevät työnsä ja heille kuuluu kunnia siitä, mitä he ovat tehneet. Kova työ tuottaa tulosta ja nyt saamme nauttia näistä tunnelmista.
- Tämä oli kova kiekkopeli. On paljon asioita, mitä meidän pitää parantaa erityisesti puolustuspelissämme. Tuli liikaa kiekonmenetyksiä, Ottawa on taitava joukkue, eivät he turhaan ole päässeet tänne asti.