Jääkiekko on joukkuelaji, jossa kaikki pelaajat tekevät yhtä kovan ja pyyteettömän työn joukkueen yhteisen päämäärän tavoittamiseksi. Tai näin siis ainakin pitäisi olla. Teemu Selänne ja Scott Niedermayer ovat nyt saapuneet Anaheimiin parrasvalojen loisteessa ilman ruhjeita, ilman väsymystä, ilman osallistumista joukkueen mihinkään yhteiseen tekemiseen usean kuukauden aikana tällä kaudella. Samalla Brian Burke myhäilee, kun NHL:n palkkakaton rajoitukset ohitetaan melko helposti, vaikka joukkueeseen tulee pari elävää legendaa. Kyseessä on siis teoriassa täydellinen tempaus.
Urheilullisuudelle Burke ja kumppanit pyllistävät kuitenkin komeassa rintamassa. Anaheim veti mutkat suoriksi ja käytti NHL:n sääntöpuutteita häikäilemättä hyväkseen. Kaksi supertähteä saapui joukkueeseen, kuin pelastavat enkelit. Ajankohta on valittu herrojen mielen mukaan ja lepoa on nyt saatu tarpeeksi. Itse asiassa paluuajankohta on ehkä sovittu jo aikoja sitten. Silloin, kun Suomessa spekuloitiin sillä, kertooko Teemu jatkostaan heinä- vai elokuussa.
Anaheim saa nyt kaksi kovaa ja hyvin levännyttä pelimiestä riveihinsä. Niedermayer onkin jo muutaman viikon pelannut ja osoittanut heti taitojen olevan tallella. Moninkertainen Stanley Cup-voittaja tekee ankkojen puolustuksesta pelottavan vahvan. Itse asiassa Niedermayerin 19 pelattua ottelua riittivät myös valintaan tämän vuoden tähdistöotteluun. Siinä valinnassa oli farssin ainekset.
Selänne on pelannut kaksi edellistä kautta kenties uransa parasta kiekkoa. Mies on tällä hetkellä täysin terve ja levännyt, joten ainakin teoriassa kovan luokan vahvistuksesta on kyse. Toki yli puolen vuoden pelaamattomuus ei voi olla näkymättä Teemun otteissa ja mielenkiintoista onkin nähdä, kuinka kauan vireen löytymiseen miehellä menee. Tuttu ketjukaveri Andy McDonald on esimerkiksi joutunut olosuhteiden pakosta vaihtamaan maisemaa.
Jos Anaheim Ducks juhlii kauden jälkeen mestaruutta, on mielenkiintoista kuulla Selänteen ja Niedermayerin kommentit saavutetusta uroteosta. Tuskin tulemme ainakaan näkemään samanlaista suoraan sydämestä kumpuavaa iloa, jota viime kesänä kannujuhlissa nähtiin pitkän runkosarjan ja harjoitusleirien taisteluiden jälkeen.
Miltä tuntuu mestaruus silloin, kun muu joukkue on tehnyt sen eteen kaksin verroin kovemman työn?
Loiko Anaheim hirviön?
Anaheimin organisaatio on nyt tehnyt sen, mikä muillakin seuroilla on ehkä viime vuosina ollut mielessä, mutta mihin muut eivät ole kehdanneet tai viitsineet ryhtyä. Ankat ja Brian Burke kuitenkin kehtasivat ja näin liigan vitsinä monta vuotta tunnettu, mutta viime vuosina terästäytynyt organisaatio marssitti tähtensä esille. Kuukausien vitkuttelu oli tarkoin harkittua suunnitelmaa, jolla hyödynnettiin NHL:n sääntöjen porsaanreikiä.
Maalaisjärjellä ajatellen keplottelussa onkin paljon järkeä. Miksi pelatakaan koko runkosarjaa ja altistaa itseään loukkaantumisille, jos voi minimoida rasituksen loukkaantumisvaaroineen ja ilmestyä joukkueeseen raikkaana, kun mieli tekee? Ja samalla vielä nykypäivänä tarkkuutta vaativat palkkakustannukset alenevat. Kyseisellä toiminnalla saattaa kuitenkin olla ikävä vaikutus NHL:n tulevaisuuteen.
Jos NHL ei aseta moiselle toiminnalle tulevaisuudessa rajoituksia, niin muillakin joukkueilla on jatkossa mahdollisuus tuoda veteraanitähtensä kauden lopulla terveenä joukkueeseen ”taistelemaan yhteisen tavoitteen eteen”. Nyt kun sen on yksi joukkue tehnyt, niin muut saattavat seurata pian perässä. Tätä trendiä tuskin kukaan NHL-fani kuitenkaan toivoo.
On myös oletettavaa, että muut NHL-organisaatiot eivät viitsisi pyllistää perinteisen joukkuelajin urheilullisuudelle samalla tavoin, kuin Anaheim, joka eittämättä jo suunnittelee ensi kaudeksi samanlaista sirkusta.