Jälleen kuluvan kauden ajan Jatkoajan NHL-toimittajat ilmaisevat viikoittain ja kuukausittain värikkäitä mielipiteitään ajankohtaisista tapahtumista.
Columbus Blue Jacketsien ykkösmaalivahti Pascal Leclaire joutuu nilkkaleikkaukseen ja on sivussa tositoimista 10-12 vkoa. Kuinka käy Columbuksen tuona aikana? Onko Steve Mason valmis kantamaan vastuuta tolppien välissä vai tulisiko GM Scott Howsonin vahvistaa joukkueensa takalinjoja?
Heikki Kallionsivu: En usko Leclairen loukkaantumisen vaikuttavan Blue Jacketsin menestymiseen tai menestymättömyyteen, sillä Mason otti Pascalilta ykkösvahdin paikan heti kun NHL:ään nousi. Leclairen loukkaannuttua kakkosvahdin paikka menee tammikuussa waiver-listalta napattulle Wade Dubielewiczille, joka aloitti kauden Venäjän KHL-liigassa. Dubielewicz on tarpeeksi hyvä ja kokenut hoitaakseen kakkosvahdin hommat kunnialla.
Loistokkaasti aloittanut Mason osoitti hiukan hiipumisen merkkejä ennen All Stars-taukoa, mutta uskon hänen palaavan aiemmalle tasolleen tähdistöhöntsäilyjen jälkeen. Jason Williamsin hankkiminen hyökkäykseen oli Howsonilta hyvä veto, muuta pudotuspelipaikan saavuttamiseksi joukkueeseen pitäisi saada se kauden alusta alkaen kaivattu taitava kiekollinen pakki.
Kimmo Vainikainen: On. Mason on kantanut vastuuta jo marraskuusta lähtien. Itse asiassa nuorukainen on suurin syy siihen miksi Blue Jackets taistelee pääsystä pudotuspeleihin. Hätäapua takalinjoille tuli myös jo, kun Howson nappasi Wade Dubielewiczin waivers-listalta.
Tommi Kröger: Steve Mason on jo osoittanut olevansa täysin valmis parrasvaloihin, nuorukainen on tuurannut LecLairea hienosti alkukaudenkin aikana. Juuri Masonhan oli syynä Fredrik Norrenan NHL-uran päättymiseen kesken kuluneen kauden.
Wade Dubielewicz siis tuli jo avaamaan luukkua LecLairen paluuseen saakka, sen jälkeen nähdään, kumpi kantaa torjuntavastuun loppukaudella, Mason vai LecLaire.
San Jose Sharks nosti veteraanihyökkäjä Claude Lemieuxin ylös farmijoukkueestaan. Mitä annettavaa Lemieuxilla on Lännen kärkijoukkueelle?
Kallionsivu: Sharkseilla on ollut vuosia riittävästi lahjakkaita pelaajia taistellakseen Stanley Cup-voitosta, mutta kiiluvasilmäistä voitontahtoa on puuttunut. Pepe Lemieux oli yksi 1990-luvun parhaista playoffshyökkääjistä, joka oli – ja uskoakseni on yhä – valmis toimimaan sääntökirjan harmailla alueilla voittaakseen ottelun omalle joukkueelleen.
Jos Todd McLellan laittaa Lemieuxin kentälle pudotuspeliaikaan, niin hän tietää mitä saa - voittamiseen tottuneen konkarin, joka ei ole pätkän vertaa kiinnostunut siitä mitä jääkiekon kirjoittamattomat säännöt sanovat toisten pelaajien kunnioittamisesta. Lemieux tietää että kyseessä on hänen joutsenlaulunsa ja on valmis syömään kiekon ja ottamaan turpiinsa saadakseen kokoelmiinsa neljännen SC-sormuksen. Jos Lemieux saa Joe Thortonin silmät kiilumaan samalla tavalla kuin omansa, niin The Kannu matkaa tänä kesänä Kaliforniaan.
Vainikainen: Kokemusta, karismaa ja kovuutta. Lemieux’n ei tarvitse pelata 15 minuuttia ottelussa. Hän tuo kaiken tarvittavan olemalla läsnä pukukopissa ja vaihtoaitiossa. Mies tietää, mitä voittaminen vaatii. Veteraanin tärkein tehtävä onkin jakaa oppinsa nuoremmilleen. Ratkaisevat voittomaalit ja raivon partaalle kiehuneet vastustajat ovat vain bonusta.
Kröger: Claude Lemieux on elävä esimerkki loputtomasta taistelusta yhtä päämäärää kohti: Stanley Cup kiiluu Lemieux'n silmissä. Mies tulee tappelemaan jokaisesta senttimetristä kaukalossa. Juuri hänenlaistaan pelaajaa Sharks-kokoonpano on kaivannut.
Florida Panthers on herännyt pelaamaan, ja taistelee tosissaan pudotuspelipaikasta. Mikä on ollut Panthersin nousun taustalla?
Kallionsivu: Aivan kuten kaikki keskinkertaiset joukkueet, niin Panthers seisoo ja kaatuu maalivahtiensa mukana. Korkeintaan keskinkertaiseksi kakkosvahdiksi tuomittu Craig Andersson pelasi joulukuun alun vieraskiertueella erinomaisen jakson ja hänen palattua omalle tasolleen ykkösvahti Tomas Vokoun on ollut joukkueen voitossa avainpelaaja.
Osaltaan Panthersien sarjasijoitusta (lännen yhdeksäs) avittaa myös pelaaminen heikossa divisioonassa. Atlanta laskettiin jo ennen kautta liigan kehnoimpiin joukkueisiin, pelaajaruletin sekoittama Tampa konttasi alkukaudesta pahemman kerran ja Carolina sekä divisioonaa johtava Washington ovat kärsineet loukkaantumisista.
Jos Florida pelaisi laadukkaammassa konferenssissa ja divisioonassa, niin joukkue ei kolkuttelisi pudotuspeliviivaa, ei vaikka David Booth, Stephen Weiss, Jay Bouwmeester ja Michael Frolik olisivat pelanneet nykyistäkin paremmin.
Vainikainen: Hyvä maalivahtipeli, alempien ketjujen ratkaisijat sekä päävalmentaja Peter Deboerin kylmäpäisyys. Alkukauden haparoinnin jälkeen Tomas Vokoun on ollut varma. Kakkosvahti Craig Anderson pelasi huikean joulukuun ja pystyy tuuraamaan Vokounia milloin tahansa.
Avainpelaajien kärsiessä vammoista Gregory Campbellin, Ville Peltosen ja Radek Dvorakin muodostama kolmosketju on pelastanut Panthersin monena iltana. Deboer on ollut maineensa veroinen: kova ja kylmäpäinen käskyttäjä. Mies on pitänyt ohjakset käsissään ja istuttanut niin veteraaneja kuin nuorukaisiakin pressikatsomossa.
Kröger: Maalivahtipeli on ollut hyvällä tasolla, mutta ainakin henkilökohtaisesti Gregory Campbellin johtama kolmosketju on esiintynyt edukseen. Ja siinä samalla myös suomalaisveteraani Ville Peltonen on Campbellin laidalla noussut parrasvaloihin. Myös tulokaskoutsi Peter Deboerin panosta ei tule väheksyä.
Los Angeles Kings on viime vuosina päässyt varaamaan varhaisilla numeroilla ja on saanut haalittua useita lupaavia puolustajia (Johnson, Doughty, Hickey, Voinov, Teubert). Millainen on Kings-puolustuksen lähitulevaisuus? Kuinka joukkuetta tulisi lähitulevaisuudessa rakentaa?
Kallionsivu: Edellämainitun viisikon lisäksi Losin toimitusjohtaja Dean Lombardilla on käytössä Lubomir Visnovsky-kaupassa saatu puolustava puolustaja Matt Greene ja waiver-listalta napattu 23-vuotias Kyle Quincey. Greene on vasta 25-vuotias ja hänen kanssaan tehtiin kesällä viiden vuoden sopimus ja lätkäistiin vielä varakapteenin A rintaan. Junioreista suoraan NHL-joukkueen ykköspuolustajaksi noussut Drew Doughty, fyysinen Greene ja kahdensuunnan Quincey – siinä on Kings-puolustuksen perusta lähitulevaisuudessa.
Jack Johnson on luontaisesti aggressiivinen ja perustaitava pelaaja, mutta tähän asti teot eivät ole vastanneet häneen kohdistunutta hypeä. Olkapäävammasta toivuttuaan JJ:llä on loppukausi aikaa näyttää onko hän pitkän jatkosopimuksen arvoinen vai kannattaisiko Lombardin treidata hänet saadakseen joukkueen kaipaaman maalitykin, kakkosketjun sentterin tai kokeneemman puolustajan.
Loput pari-kolme pakkipaikkaa pitäisi täyttää tämän kauden tavoin rutinoituneilla veteraaneilla (Gauthier, O’Donnell) tai oman organisaation kokeneilla syvyyspelaajilla (Harrold, Preissing). Tosin Gauthierilla ja Preissingilla ei tunnu enää olevan joukkueella paljoakaan annettavaa, joten heidän tilalleen olisi syytä hankkia uudet miehet.
Thomas Hickeyn, Colten Teubertin ja Viateslav Voinovin suhteen olisin odottavalla kannalla. Kanadan nuorten maajoukkueen kapteeniksi valittu Hickey ei minua kaksikymppisten kisoissa mitenkään vakuuttanut ja hänen kehityksensä tuntuu polkevan paikallaan. Jos hän aikoo pelata ensi kaudella NHL:ssä, niin puntteihin pitää kesällä tarttua ihan tosissaan tai sitten luistelussa ja kiekonkäsittelyssä pitää tapahtua isoja edistysaskelia. Parempi olisi, että Hickey hioisi Voinovin tavoin ensi kauden taitojaan AHL:ssä. Teubertin jättäisin junioreihin vielä yhdeksi vuodeksi hankkimaan massaa ja pelaamaan toiset nuorten MM-kisat. Näin vasta kaudella 2010-11 kolmikko tavoittelisi vakavissaan vakiopaikkaa NHL:ssä, joten siihen asti Lombardin pitää selvitä ilman heidän panostaan.
Vainikainen: Erinomainen. Tosiasia kuitenkin on, etteivät kaikki tulevaisuuden puolustajakyvyt mahdu joukkueeseen. Heille ei ole pelaavassa kokoonpanossa eikä palkkabudjetissa tilaa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta organisaation johtoportaan tehtävä onkin päättää, ketkä ovat pitämisen arvoisia.
Parhaimmassa tapauksessa nuorista puolustajista liikenisi vaihdossa hyökkääjiä. Kingsin nuorten hyökkääjien kärki on varsin kapea, sillä vain Oscar Möllerin, Trevor Lewisin ja Ted Purcellin voi nähdä kahdessa ensimmäisessä ketjussa – eikä kukaan heistä ole niin sanottu varsinainen tähti.
Kröger: Kingsin puolustajalupausten kirjo näyttää todellakin hyvältä, ja laajalta. Mikäli lupaukset kehittyvät edes kutakuinkin odotetulla tavalla, on Kings-takalinjoilla lähivuosina oikea runsaudenpula huippupakeista. Voisikin ennustaa Kings-johdon käyttävän puolustajalupauksia myös kauppatavarana hyökkäystä vahvistaessaan.
Ruotsalaislehtitietojen mukaan Peter Forsberg on testaamassa jalkansa kuntoa paluu mielessään. Onko Forsbergin paluu huipulle yhä mahdollinen vai tulisiko miehen jo ymmärtää jättää kaukalot muille?
Kallionsivu: Voi Peter, Peter. Anna olla jo. Keskity kenkäbisnekseen tai golffaamiseen tai hyväntekeväisyyteen tai MoDon kannustamiseen, mutta älä enää palaa NHL-kaukaloon. Forsbergin kanssa sopimuksen tekevä toimitusjohtaja tekee karhunpalveluksen joukkueelleen. Sen jälkeen osa pelaajien energiasta menee ”pelaako Foppa vai eikö pelaa ja jos pelaa, niin montako minuuttia pystyy pelaamaan ja miten se vaikuttaa minun jääaikaani” – arpomiseen eikä itse otteluun keskittymiseen.
Vainikainen: Forsberg on ollut täysin palasina jo pitkään. Miehen olisi pitänyt jättää kaukalot jo pari kautta sitten, sillä puolikuntoinen Peter Forsberg ei ole Peter Forsberg. Mukava keinutuoli Örnsköldvikiin ja paljon virkistäviä harrastuksia on entiselle tähtihyökkääjälle tällä hetkellä kaikkein paras vaihtoehto.
Kröger: Ei Forsbergista enää kertakaikkiaan ole huippukiekkoilijaksi, niin pitkään mies on ollut sivussa. Upea ura olisi ollut vieläkin upeampi ilman loukkaantumisia, mutta hieno ura se silti oli. Hyviä eläkepäiviä vaan Örnsköldvikiin!