Draftin toinen päivä: Suomalaisvahdilla aloitettiin ja suomalaisvahtiin päätettiin

NHL / Uutinen
Varaustilaisuuden toinen päivä alkoi heti suomalaisvarauksella, kun New York Islanders nappasi listoillensa kookkaan Blues-vahdin Mikko Koskisen. Montreal varasi Joonas Nättisen kolmannella ja Toni Rajalan jännitys päättyi vasta neljännellä kierroksella. Kymmenes suomalaisvaraus oli maalivahti Petteri Similä.

Mikko Koskisen varannut Islanders nostatti kulmakarvoja varaamalla myös toisen yli-ikäisen maalivahdin.

Montreal varasi Blues-hyökkääjä Joonas Nättisen ensimmäisellä kolmanennen kierroksen varauksellaan. Canadiensin edellinen suomalaisvaraus on vuodelta 2003, jolloin Habs valitsi Oskari Korpikarin seitsemännellä kierroksella.

Anaheim varasi puolustaja Sami Vatasen neljännellä kierroksella, vuorolla 106.

Kuudennella kierroksella varattiin jo kolmas Blues-pelaaja. Minnesota Wild valitsi 163. pelaajana hyökkääjä Jere Sallisen.

Kuudennella kierroksella myös kaksi muuta suomalaisvarausta. Calgary Flames varasi turkulaisen maalivahdin Joni Ortion ja Carolina kuopiolaisen puolustajan Rasmus Rissasen.

Minnesota hankki toisenkin suomalaispelaajan, ja tällä kertaa ihan kotikulmilta. Minnesotan yliopistoon ensi kauden jälkeen suuntaava Erik Haula oli päätöskierroksen ensimmäinen varaus.

Myös Carolina ja Montreal luottivat vielä toistamiseen suomalaiseen lahjakkuuteen. Carolina valitsi viimeisellä vuorollaan puolustaja Tommi Kivistön ja Montreal puolestaan hankki haltuunsa vielä toisen vuoron seitsemänneltä kierrokselta. NHL:n 2009 varaustilaisuuden viimeisenä valittu pelaaja oli Kärppien maalivahti Petteri Similä.

Toinen kierros

31. NY Islanders


Mikko Koskinen, maalivahti (FIN)

200 cm, 93 kg, L, s. 18.7.1988

Blues, SM-liiga, 33, 17-7-9, 1,91, 93,2, 1 np.

CSS-ranking: #2 (Eurooppa, maalivahdit)

"Kolmen metrin Koskinen" nousi kuluneella liigakaudella Bluesin ykköstorjujaksi ohi Bernd Brücklerin. Peittävä pelityyli sopii hyvin isokokoiselle maalivahdille, mutta patjojen väliin jää liian usein kiekonmentävä aukko, eivätkä paluukiekot päädy tarpeeksi kauas laukaisusektorista.

32. Detroit


Landon Ferraro, keskushyökkääjä (CAN)

183 cm, 77 kg, R, 8.8.1991

Red Deer Rebels,68, 37+18=55, 99 min.

CSS-ranking: #18 (P-A)

Entisen NHL-kiekkoilijan Ray Ferraron poika Landon oli menneellä kaudella korkealla WHL:n maalipörssissä. Luontainen johtajatyyppi. Erinomainen luistelija, ja todella hanakka laukoja.

Sen minkä koossa häviää Ferraro korvaa periksiantamattomalla asenteella.

33. Colorado


Ryan O’Reilly , keskushyökkääjä (CAN)

183 cm, 88 kg, L, s. 07.02.1991

Erie Otters, OHL, 68, 16+50=66, 26 min.

CSS-ranking: #39 (P-A)

Kanadan kapteeni alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Klassinen asennesentteri – hyvät kädet, erinomainen pelisilmä, vahva aloittaja, tehokas jäähyntappaja – ja korkeintaan keskinkertainen luistelija.

Voittavissa joukkueissa on aina tilaa yhdelle Mike Riccille, siis Ryan O’Reillylle. Hän voi tehdä pitkän ja ansiokkaan uran NHL:ssä kolmos-nelosketjun sentterinä ja joukkueen henkisenä johtajana, mutta siihen se jääkin jollei hän onnistu tehostamaan luisteluaan. Valmentajien luottomies.

34. Atlanta


Carl Klinberg, laitahyökkääjä (SWE)

190 cm, 92 kg, R, s. 28.01.1991

Västra Frölunda, Elitserien, 10, 2+1=3, 0 min.

CSS-ranking: #7 (Euro)

Ruotsalainen duunarilaituri. Pelaa fyysistä peliä - taklaa kovaa ja ajaa maalille vauhdilla - ja on ikäisekseen vahva junttura. Pääsi pelaamaan muutaman ottelun miesten sarjassa, mutta vietti pääosan kaudesta Västra Frölundan juniorijoukkueessa.

Vaikkei Klinberg ole taitotasonsa puolesta aivan kädetön, niin hänen hyökkäyspään potentiaalinsa on rajallinen. Jos paikka NHL:ssä joskus aukeaa, niin se tuskin löytyy kolmosketjua ylempää. Mutta kolmosketjun laiturina hän voi olla aivan erinomainen - aivan kuten Samuel Påhlsson on aivan erinomainen kolmosketjun sentteri.

35. Los Angeles


Kyle Clifford, laitahyökkääjä (CAN)

185 cm, 90 kg, L, s. 13.01.1991

Barrie Colts, OHL, 60, 16+12=28, 133 min.

CSS-ranking: #182 (P-A)

Clifford on perikanadalainen duunarilaituri. Fyysinen pelaaja, joka taklaa, hanskaa, repii ja raastaa. Hänen ongelmansa alkavat, kun pelin tempo nousee ja hitaat jalat pitäisi saada paremmin liikkeelle. Jos Cliffordin kehityskäyrä kulkee parhaalla mahdollisella tavalla, niin hänestä tulee aggressivinen kolmosketjun karvaaja, muuten syvyyspelaaja nelosketjun ja farmin välille.

36. Phoenix


Chris Brown, keskushyökkääjä (USA)

188 cm, 87 kg, R, s. 3.2.1991

USA U-18, USDP, 53, 15+13=28, 108 min.

CSS-ranking: #30 (P-A)

Chris Brown tykkää pelata fyysisesti aina kaukaloon päästessään. Hän olikin tällä kaudella USA:n alle 18-vuotiaiden kehitysjoukkueen eniten jäähyjä kerännyt pelaaja. Brownin fyysisyys voi jopa kääntää ottelutapahtuman suuntaan tai toiseen. Brown on hyvä ja tasapainoinen luistelija, joka ajaa mielellään suoraan maalille. Hän ennakoi kenttätapahtumia hyvin, ja pelaa tunnollisesti molempiin suuntiin.

37. Anaheim


Matt Clark , puolustaja (USA)

190 cm, 91 kg, R, s. 17.10.1990

Brampton Battalion, OHL, 63, 3+20=23, 91 min.

CSS-ranking: #31 (P-A)

Peruspuolustaja – ei yritä enempää kuin osaa, vaan ottaa kiekon pois, antaa helpon syötön ja jättää hyökkäyspelin sen osaaville. Potentiaalia kehittyä luotettavaksi kolmosparin NHL-pakiksi, mutta sen jälkeen tulevat rajallinen taitotaso vastaan. Kehittynyt tasaisesti ja onnistui pudotuspeleissä, minkä vuoksi nousi Central Scoutingin lopullisella listalla 27 pykälää edellisestä rankkauksesta.

38. Dallas


Alex Chiasson, oikea laita (CAN)

193 cm, 85 kg, R, s. 1.10.1990

Des Moines, USHL, 56, 17+33=50, 101 min.

CSS-ranking: #34 (P-A)

Chiasson oli ensimmäisellä USHL-kaudellaan juokkueensa paras pistemies ja voitti myös keskinäisen syöttötilaston 33 maalisyötöllään. Montréalissa syntynyt Chiasson on kookas laituri, jonka keskinkertainen luistelu kehittyi mukavasti kauden aikana. Isona miehenä hän suojaa kiekkoa hienosti, ja antaa tarkkoja syöttöjä ahtaistakin väleistä. Chiassonin kilpailuhenkisyyttä on kiitelty, sekä halua ajaa hanakasti maalille.

39. Ottawa


Jakob Silverberg, hyökkääjä (SWE)

40. Edmonton


Anton Lander, hyökkääjä (SWE)

41. Nashville


Zach Budish, oikea laita (USA)

191 cm, 104 kg, R, s. 9.5.1991

Team South West, MHSEL, 15, 14+13=27, 12 min.

CSS-ranking: #22 (P-A)

Zach Budishin draftivuosi sai dramaattisen käänteen, kun hänen polvensa hajosi pahoin miehen toisen lajin, amerikkalaisen jalkapallon, parissa. Polveaan kuntouttava Budish onkin melko kirjoittamaton kortti varaustilaisuutta ajatellen.

Budish on yksi varaustilaisuuden selkeimpiä voimahyökkääjiä. Hän on erittäin vahva, punnertaa kulmista säälimättä maalille ja hän omaa tulisen rannekudin. Isona miehenä Budishin liike on raskaan oloista, mikä on myös asettanut pieniä kysymysmerkkejä miehen kohdalle.

42. Nashville


Charles-Olivier Roussel, puolustaja (CAN)

185 cm, 89 kg, R, s. 13.9.1991

Shawinigan, QMJHL, 68, 11+33=44, 77 min.

CSS-ranking: #36 (P-A)

Roussel otti tällä kaudella hurjan harppauksen urallaan tulokasvuoteensa verrattuna. 16 tehopistettä vaihtuivat loistavaan 44 tehopisteeseen 68 ottelussa. Tällä tehomäärällä Roussel oli liigan 10. tehokkain puolustaja. Pudotuspeleissä hän pelasi lopullisesti itsensä skouttien papereihin iskemällä 21 ottelussa 18 tehopistettä.

Roussel on erittäin monipuolinen pelaaja, ja häntä pidetään yhtenä draftin parhaista kahden suunnan puolustajista. Oikealta ampuva puolustaja pystyy hoitamaan ylivoimapyssyn roolin, pyörittämään peliä viivasta, nollaamaan vastustajan tehomiehet tai jopa horjuttamaan fyysisyydellään vastustajaa. Roussel on myös draftin nuorimpia pelaajia, ja vain muutamaa päivää vanhempana hän olisi luultavasti yksi 2010 vuoden draftin kärkinimistä.

43. San Jose


William Wrenn, puolustaja (USA)

185 cm, 86 kg, R, s. 16.3.1991

USA U-18, USDP, 51, 3+11=14, 83 min.

CSS-ranking: #54 (P-A)

Puolustavana puolustajana tunnettu William Wrenn toimi USA:n joukkueen kapteenina, kun he nappasivat alle 18-vuotiaiden MM-kisojen kultamitalin. Wrenn on erittäin luotettava oman pään luutija. Hän paikkaa hyvin muiden jättämiä aukkoja sulavalla liikkeellään ja antaa vastustajalle painavia taklauksia paikan tullen. Hän on fiksu pelaaja, eikä hänen itseluottamus horju kovissakaan peleissä.

44. Florida


Drew Shore, keskushyökkääjä (USA)

191 cm, 87 kg, R, s. 29.1.1991

USA U-18, USDP, 53, 14+23=37, 38 min.

CSS-ranking: #28 (P-A)

Drew Shore oli tärkeä palanen USA:n kultaa voittaneessa alle 18-vuotiaiden joukkueessa. Shore iski turnauksessa kaksi maalia ja antoi seitsemän syöttöä, jolla hän oli joukkueensa neljänneksi tehokkain pistemies.

Shore on oikealta ampuva isokokoinen sentteri, joka tekee kentällä paljon töitä. Hän osaa käyttää suurta kroppaansa fyysisesti ja jakaa napakoita taklauksia. Hän painaa vauhdilla vaihdosta toiseen, eikä jätä pisaraakaan energiastaan pukukoppiin. Shore ei ole järin nopea, mutta hänellä on tehokas potku ja hyvä liuku. Hän tekee peliä mallikkaasti, ja pystyy käsittelemään kiekkoa ahtaissakin väleissä.

45. Atlanta


Jeremy Morin, vasen laita (USA)

185 cm, 85 kg, R, s. 16.4.1991

USA U-18, USDP, 46, 26+22=48, 99 min.

CSS-ranking: #33 (P-A)

Oulun Kärpissä pelanneen Justin Forrestin serkku Jeremy Morin on yksi draftin puhtaimmista snipereista. Oikealta ampuvan Morinin paras ase on ehdottomasti hänen loistava laukaus, jota hän myös käyttää mielellään. Vasemmalla laidalla viihtyvä amerikkalainen haluaa kiekon lapaan aina ratkaisutilanteissa. Hän iskikin viisi voittomaalia kauden aikana.

Morin on keskinkertainen luistelija, mutta hyvän mailatekniikkansa ansiosta hän liikkuu kuitenkin kiekollisena riittävän vikkelään.

46. Ottawa


Robin Lehner, maalivahti (SWE)

47. NY Rangers


Ethan Werek , keskushyökkääjä (CAN)

185 cm, 86 kg, L, s. 07.06.1991

Kingston Frontenacs, OHL, 66, 32+32=64, 83 min.

CSS-ranking: #32 (P-A)

Laituri, joka siirrettiin sentteriksi kesken kauden. Pelaa hyvää fyysistä peliä ajamalla maalille, tekemällä maskia ja karvaamalla aktiivisesti, mutta ei ole mikään hanskat tiputtava voimahyökkääjä. Pelasi Kanadan maajoukkueessa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

Werekin varaavan joukkueen pitää olla kärsivällinen. Lopullisen tasonsa saavuttaminen vaatinee Werekiltä pari-kolme kautta OHL:ää ja AHL:ää. Hyvällä tuurilla hänestä kehittyy David Boothin kaltainen pelaaja.

48. St. Louis


Brett Ponich, puolustaja (CAN)

49. Colorado


Stefan Elliott, puolustaja (CAN)

185 cm, 80 kg, R, 30.1.1991

Saskatoon Blades, 71, 16+39=55, 26 min.
CSS-ranking: #17 (P-A)

Erinomaisen tulokaskauden 2007-08 pelannut puolustaja Stefan Elliott onnistui hienosti myös toisella WHL-kaudellaan. WHL:n puolustajien pistepörssin kutonen on hyökkäystehojensa lisäksi luotettava puolustuspäässä.

Tehokas luistelija, taitava laukoja. Heikkoudet fyysisessä pelissä, mutta korvaa tätä puolustuspäässä hyvällä sijoittumisella ja aktiivisella mailalla.

50. Toronto


Kenny Ryan, oikea laita (USA)

183 cm, 93 kg, R, s. 10.7.1991

USA U-18, USDP, 53, 21+20=41, 44 min.

CSS-ranking: #56 (P-A)

Kenny Ryan on vahvarakenteinen kahden suunnan hyökkääjä. Hän on vahva karvaaja, ja tekee mielellään töitä kulmissa. Ryan ei ole taitavimpia pelaajia, mutta tasapainoisen luisteluasentonsa vuoksi häntä on vaikeaa kammeta kiekosta pois.

51. Carolina


Brian Dumoulin, puolustaja (USA)

52. Tampa Bay


Richard Panik, hyökkääjä (SVK)

53. Vancouver


Anton Rodin, hyökkääjä (SWE)

54. New Jersey


Eric Gelinas, puolustaja (CAN)

193 cm, 84 kg, L, s. 8.5.1991

Lewiston, QMJHL, 67, 10+29=39, 80 min.

CSS-ranking: #38 (P-A)

Isokokoinen Gelinas joutui tällä kaudella kovan paikan eteen, kun nuorukaisen harteille heitettiin Lewistonin johtavan puolustajan rooli. Gelinas ohjasi kokematonta puolustusta kuitenkin miehen lailla, ja iski joukkueensa parhaat pisteet puolustajista.

Gelinas pelaa tasaisesti illasta toiseen. Hän on fiksu pelaaja, ja haluaa oppia koko ajan uutta. Hän pelasi hienon kauden näkymättömässä joukkueessa, ja voi olla yksi draftin yllättäjistä.

55. Washington


Dmitri Orlov, puolustaja (RUS)

56. Coloumbus


Kevin Lynch, keskushyökkääjä (USA)

57. San Jose


Taylor Doherty, puolustaja (CAN)

195 cm, 100 kg, R, s. 02.03.1991

Kingston Frotenacs, OHL, 68, 2+18=20, 140 min.

CSS-ranking: #58 (P-A)

100 kg, 140 jäähyminuuttia kertovat Dohertyn pelin tärkeimmän osa-alueen. Puutteellisen tekniikan ja vajavaisen liikkeen takia joutuu ottamaan liian paljon estämisjäähyjä. Jos joskus selviää NHL-tasolla asti, niin tehtävänä on pitää vastustajan ”jarkkoruudut” ruodussaan. Sitä ennen hänen on kuitenkin kehitettävä luisteluaan ja kiekonkäsittelyään, sillä nykyään pelkällä ulottuvuudella ja kovuudella ei päästä AHL:ää pitemmälle.

58. Toronto


Jesse Blacker , puolustaja (CAN)

185 cm, 85 kg, R, s. 19.04.1991

Windsor Spitfires, OHL, 67, 4+17=21, 54 min.

Ristiriitaisia odotuksia herättävä puolustaja. Toisten mielestä hänestä voi kehittyä luisteluunsa ja mailakatkoihin panostava puolustava puolustaja, toisten mielestä tulevaisuus hyökkäävänä puolustajana. Blacker ehdoton vahvuus on luistelu, mutta lopullisen menestymisen kiekkoilijana ratkaisee hänen voimatasonsa ja itseluottamuksensa kehittyminen. Esimerkiksi Brett Hedican loi hyvän NHL-uran peruspuolustajana, vaikkei koskaan mikään fyysinen muurinmurtaja ollutkaan.

59. Chicago


Brandon Pirri, keskushyökkääjä

60. Detroit


Tomas Tatar, hyökkääjä (SVK)

61. Pittsburgh


Philip Samuelsson, puolustaja (SWE/USA)

191 cm, 91 kg, L, s. 26.7.1991

Chicago Steel, USHL, 54, 0+22=22, 60 min.

CSS-ranking: #60 (P-A)

Philip Samuelsson on entisen NHL-puolustaja Ulf Samuelssonin poika. Chicago Steel’n riveissä pelaava Philip edusti Ruotsia vielä 2008 vuoden neljän maan turnauksessa Lake Placidissa, mutta edusti jo alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa USA:ta ja edustaa tästä eteenpäin Yhdysvaltain värejä.

Philip pelaa isänsä tavoin puolustajaa, ja on pelityyliltäänkin yllättävän samanlainen. Philip on loistava pelinlukija ja osaa käyttää hyvin mailaansa estääkseen vastustajan pelinrakentelut. Oikea-aikaisella sijoittumisellaan hän peittää paljon luistelullisia puutteitaan.

Kolmas kierros

62. Columbus


Andreas Nilsson, maalivahti (SWE)

63. Pittsburgh


Ben Hanowski, laitahyökkääjä (USA)

188 cm, 90 kg, L, s. 18.10.1990

Little Falls H-S, High-MN, 25, 57+53=110, 16 min.

CSS-ranking: #35 (P-A)

Little Fallsin Ben Hanowski sai ennen draftia nimeään esille siirtämällä syrjään ex-Toronto Maple Leafs -pelaaja John Pohlin tekemän 11 vuotta vanhan lukion kaikkien aikojen piste-ennätyksen. Hän iski tällä kaudella myös hurjat 14 hattutemppu, ja teki kymmenessä ottelussa 6 pistettä tai enemmän. Nämä seikat ovat myös vaikuttaneet Hanowskin arviointiin, sillä ylivoimaisuudestaan johtuen nuorukaisen todellisia kykyjä on ollut monien mielestä vaikea mitata.

Hanowski on taitava pelaaja, ja hänellä on ilmiömäinen maalivainu. Hän on myös sopivan kokoinen luodakseen NHL-uraa, mutta keskikertainen luistelu jättää ilmaan kysymysmerkkejä.

64. Colorado


Tyson Barrie, puolustaja (CAN)

175 cm, 75 kg, R, 26.6.1991

Kelowna Rockets, 68, 12+40=52, 31 min.

CSS-ranking: #51 (P-A)

Pienikokoinen Tyson Barrie elää hyökkäystehoistaan. Menneellä kaudella hän onnistui hienosti, ollen mm. pudotuspeleissä WHL:n kolmanneksi tehokkain puolustaja.

Barriella on tarkka laukaus ja hän löytää syöttöaukkoja mahdottomalta näyttävissä paikoissa.

65. Montreal


Joonas Nättinen, keskushyökkääjä (FIN)

188 cm, 82 kg, R, s. 3.1.1991

Blues, A-nuorten SM-liiga, 30, 9+29=38, 6 min.

CSS-ranking: #10 (Eurooppa)

Isokokoinen keskisuomalais-sentteri on vahva pelintekijä, joka hoitaa myös puolustusvelvoitteensa tunnollisesti. Nättinen on monien kirjoissa takuuvarma tulevaisuuden NHL-pelaaja, mutta riittävätkö kyvyt koskaan kolmosketjua korkeammalle?

66. Buffalo


Brayden McNabb, puolustaja (CAN)

67. Calgary


Josh Birkholtz, hyökkääjä

68. Toronto


Jamie Devane, laitahyökkääjä (CAN)

69. Dallas


Reilly Smith, laitahyökkääjä

70. Nashville


Taylor Beck, laitahyökkääjä (CAN)

185 cm, 91 kg, R, s. 13.05.1991

Guelph Storm, OHL, 67, 22+36=58, 36 min.

CSS-ranking: #48 (P-A)

Esimerkillinen joukkuepelaaja. Pelaa hyvin puolustussuuntaan, eikä kiekollisena aivan kädetön. Vahvuutena työmoraali ja taklaaminen, heikkoutena liike/luistelu. Korkeimmalle ammattilaistasolle noustakseen Beckin pitää saada jalkoihinsa lisää vauhtia, varsinkin lähtökiihdytykseen. Muuten vaarana on juuttuminen farmisarjojen perusjyräksi.

71. Edmonton


Troy Hesketh, puolustaja

72. Nashville


Michael Latta, keskushyökkääjä (CAN)

180 cm, 88 kg, R, s. 25.05.1991

Guelph Storm, OHL, 65, 22+35=57, 92 min.

CSS-ranking: #45 (P-A)

Latta pitää Philadelphian Mike Richardsia esikuvanaan ja yrittää pelata samantyylistä peliä. Hyvä ja tarkka ampuja, jonka on opittava syöttämään hieman nopeammin ja pitämään jalkansa jatkuvasti liikkeessä – myös puolustussuuntaan. Vaikkei Latta ole mikään jättiläinen, niin vantteran artensa ansiosta hän pystyy pelaamaan hyvää, fyysistä peliä.

73. New Jersey


Aleksander Urbom, puolustaja (SWE)

74. Calgary


Ryan Howse, laitahyökkääjä

75. Detroit


Andrej Nestrasil, hyökkääjä (CZE)

76. Anaheim


Igor Bobkov, maalivahti (RUS)

77. Minnesota


Matthew Hackett, maalivahti (CAN)

188 cm, 75 kg, L, s. 07.03.1990

Plymouth Whalers, OHL, 3,04 (päästetyt ka.), 2 (nollapelit), 91,3 (torjunta%)

CSS-ranking: #1 (P-A MV)

Kokonsa puolesta nykyaikaisen peittävän maalivahdin prototyyppi. Oli otettavissa jo viime vuoden draftissa, mutta kelvannut kenellekään. Kehittynyt tällä kaudella hyvin ja pelasi erinomaiset playoffsit, minkä ansiosta nousi Central Scoutingin maalivahtilistan kärkeen. Tämän vuoden maalivahtitarjontaa ei kuitenkaan pidetä erityisen korkeatasoisena ja Jeff Hackettin veljenpoika otettaneen vasta kolmannella kierroksella.

78. St. Louis


Sergei Andronov, laitahyökkääjä (RUS)

79. Montreal


Mac Bennett, puolustaja (USA)

183 cm, 77 kg, L, s. 25.3.1991

Hotchkiss School, High-CT, 15, 2+9=11, 10 min.

CSS-ranking: #40 (P-A)

Mac Bennett ehti pelata tällä kaudella vain 15 ottelua, kunnes loukkaantuminen päätti miehen pelit. Bennett perustaa puolustuspelinsä hyvää pelinlukuun ja hän liikkuu sulavasti kentällä myös sivuttaissuunnassa. Hän on kiekollisesti luotettava ja omaa voimakkaan laukauksen. Bennett loisti Draft Combinessa fyysisillä avuillaan. Bennettiä luonnehditaan intohimoiseksi harjoittelijaksi, ja hän viihtyy punttikopilla.

80. NY Rangers


Ryan Bourque, keskushyökkääjä (USA)

175 cm, 73 kg, L, s. 3.1.1991

USA U-18, USDP, 48, 20+26=46, 42 min.

CSS-ranking: #49 (P-A)

Ryan Bourque on Hall Of Fame –puolustaja Ray Bourquen nuorempi poika. Vanhempi poika Chris kuuluu tällä hetkellä Washington Capitalsin organisaatioon. USA:n kehitysjoukkueeseen kuuluva Ryan oli tällä kaudella voittamassa kultaa USA:n alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

Ryan on pienikokoinen sentteri, joka perustaa pelinsä jatkuvaan liikkeeseen. Hurjalla luistelulla hän tekee vastustajan pelaamisesta vaikeaa niin hyökätessä kuin puolustaessakin. Vaikka Ryan on pienikokoinen, on hän silti osoittanut menevänsä pelkäämättömästi maalille.

81. Philadelphia


Adam Morrison, maalivahti (CAN)

82. Edmonton


Cameron Abbney, hyökkääjä (CAN)

83. Vancouver


Kevin Cannauton, puolustaja (USA)

84. Los Angeles


Nicolas Deslauriers, puolustaja (CAN)

183 cm, 90 kg, L, s. 22.2.1991

Rouyn-Noranda, QMJHL, 68, 11+19=30, 80 min.

CSS-ranking: #59 (P-A)

Nicolas Deslauriers on mielenkiintoinen puolustajalupaus QMJHL-sarjasta. Hänestä on tehty varmasti paljon merkintöjä pelaajatarkkailijoiden papereille huikean luistelutaidon sekä näppärien käsiensä vuoksi. Deslauriers on näyttävä hyökkäävä puolustaja, joka lähtee empimättä tukemaan joukkueensa vastahyökkäyksiä. Vaikka kolikon toisella puolella on vielä paljon miinuksia muun muassa ylihyökkäämisen vuoksi, tekee jo pelkkä huikea luistelu- ja hyökkäystaito Deslaurier’sta mielenkiintoisen pelaajan.

85. Washington


Cody Eakin, hyökkääjä (CAN)

180 cm, 79 kg, L, s. 25.5.1991

Swift Current Broncos, 54, 24+24=48, 42 min.

CSS-ranking: #29 (P-A)

Eakin paikkaa kokoaan hyvällä liikkeellään ja kovalla asenteellaan. Hänen pelinsä rakentuu vahvasti tehokkaan luistelun varaan. Vahva kahden suunnan pelaaja, ärhäkkä karvaaja. Runsaasti potentiaalia 2-3. ketjun energiahyökkääjäksi.

86. Boston


Ryan Button, puolustaja (CAN)

185 cm, 87 kg, L ,26.3.1991

Prince Albert Raiders, 70, 5+32=37, 43 min.

CSS-ranking: #23 (P-A)

Button erottuu massasta tehokkaan luistelunsa ansiosta. Hyvä
yleispuolustaja, piilevää potentiaalia kiekollisempaankin peliin. Oli Prince Albert Raidersin toisiksi tehokkain puolustaja toisella WHL-kaudellaan.

87. Philadelphia


Simon Bertilsson, puolustaja (SWE)

88. Carolina


Matias Lindström, laitahyökkääjä (SWE)

89. Chicago


Daniel Delisle, hyökkääjä

90. Detroit


Gleason Fournier, puolustaja (CAN)

91. NY Islanders


Neljäs kierros

101. Edmonton Oilers



Toni Rajala, laitahyökkääjä (FIN)

178 cm, 74 kg, L, s. 29.3.1991

Ilves, A-nuorten SM-liiga, 31, 14+17=31, 18 min.

CSS-ranking: #11 (Eurooppa)



Ilveksen superlupaus pelasi vakuuttavat alle 18-vuotiaiden MM-kisat huhtikuussa: paikka tähdistökentällisessä, valinta turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi ja ennätykselliset yhdeksäntoista pistettä kuudessa ottelussa. Kukaan ei kyseenalaistakaan Rajalan taitotasoa tai maalintekokykyä, mutta pieni koko ja kaksinkamppailukyky epäilyttävät edelleen monia.

106. Anaheim Ducks



Sami Vatanen, puolustaja (FIN)

176 cm, 72 kg, R, s. 3.6.1991

JYP, A-nuorten SM-liiga, 20, 3+7=10, 22 min.

CSS-ranking: #16 (Eurooppa)



Pienikokoinen JYP-puolustaja nosti osakkeitaan selvästi huhtikuun alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa hän oli pronssille yltäneen Suomen selkeä ykköspakki. Vatanen on taitava pelin avaaja ja ohjaaja, jonka parhaat avut pääsevät esiin ylivoimapelissä. Voimaa hän tarvitsee kuitenkin rutkasti lisää, mikäli aikoo NHL:ään.

Viides kierros

Ei suomalaisvarauksia.

Kuudes kierros

163. Minnesota Wild



Jere Sallinen, laitahyökkääjä (FIN)

183 cm, 83 kg, R, s. 26.11.1990

Blues, A-nuorten SM-liiga, 9, 1+2=3, 31 min.

CSS-ranking: #73 (Eurooppa)

171. Calgary Flames



Joni Ortio, maalivahti (FIN)

185 cm, 82 kg, L, s. 16.4.1991

TPS, A-nuorten SM-liiga, 26, 18-8, 2,63, 91,8, 1 np.

CSS-ranking: #7 (Eurooppa, maalivahdit)



Ortiosta odotetaan ainakin Turussa Urpo Ylösen maalivahtiakatemian seuraavaa huippuoppilasta. Perusasiat ovat kunnossa, mutta hiomista riittää vielä.

178. Carolina Hurricanes



Rasmus Rissanen, puolustaja (FIN)

186 cm, 83 kg, L, s. 13.7.1991

KalPa, A-nuorten SM-liiga, 29, 1+8=9, 56 min.

CSS-ranking: #37 (Eurooppa)

Seitsemäs kierros

182. Minnesota Wild



Erik Haula, laitahyökkääjä (FIN)

180 cm, 80 kg, L, s. 13.3.1991

Shattuck-St. Mary's, High-MN, 49, 24+55=79, 42 min.

CSS-ranking: #57 (P-A)



Porilaislupaus lähti ison veden taakse totuttelemaan sikäläiseen elämänmenoon jo 17-vuotiaana. Haula on pienestä koostaan huolimatta vahva jässikkä, joka ei väistele kaukalossa ketään. Taitava pelintekijä on pelannut myös keskushyökkääjänä.

208. Carolina Hurricanes



Tommi Kivistö, puolustaja (FIN)

186 cm, 86 kg, L, s. 7.6.1991

Red Deer Rebels, WHL, 65, 1+21=22, 49 min.

CSS-ranking: #119 (P-A)



Jokeripuolustaja lähti WHL:ään varmistamaan mahdollisimman alhaista varausnumeroa, mutta kausi oli Kivistölle vaikea. Esitykset 20- ja 18-vuotiaiden arvokisoissa eivät olleet toivotunlaisia. Heikosta kaudesta huolimatta Kivistö on erinomainen luistelija ja hyökkäävä puolustaja, jonka raamit riittävät NHL-tasolle. Pelinluku ja puolustuspään sijoittuminen täytyy kuitenkin saada kuntoon.

211. Montreal Canadiens



Petteri Similä, maalivahti (FIN)

197 cm, 86 kg, L, s. 9.4.1990

Kärpät, A-nuorten SM-liiga, 17, 6-9, 3.61, 89,7

CSS-ranking: -

» Lähetä palautetta toimitukselle