Jesse Paukku ratkaisi kolme sekuntia ennen päätössummeria
Viime kevään mestari SaPKo kohtasi sarja-avauksessa Jokipojat. Ensimmäinen erä mentiin vierailijoiden komennossa, mutta pässipaidat saivat pelin juonesta kiinni ja hallitsivat kahta seuraavaa erää. Kotijoukkueen hallinnasta huolimatta Jokipojat vei ottelun Jesse Paukun maalilla, joka syntyi kolme sekuntia ennen loppusummeria.
Ennen ottelua paljastettiin SaPKon mestaruusviiri.
Kotijoukkue aloitti ottelun jäähyllä. Matias Pulli kampitti Tuukka Rajamäen.
Jokipojat hallitsi ottelun avauserää.
Pasi Räsänen sai miettiä taktiikkansa uusiksi.
Joensuulaiset aiheuttivat ruuhkaa SaPKon maalille.
Jonathan Iilahdelle kertyi 28 torjuntaa.
Vauhdikas meno jatkui toisessa erässä.
Savonlinnalaiset pääsivät laukomaan hyvistä paikoista.
Jokipojat kuitenkin kesti kotijoukkueen rynnistyksen.
Välillä homma meni hieromiseksi.
Rasmus Hämäläinen ei onnistunut ohittamaan Jonathan Iilahtea.
Jokipoikia oli saapunut kannustamaan pieni kannattajajoukko.
Joona Monton veto osui tolppaan.
SaPKo jatkoi kolmannessa erässä rynnistystään. Joensuulaispuolustus oli hereillä ja maali pysyi varjeltuna.
Jokipoikien puolustus pelasi uhrautuvasti.
Jesse Paukku kaatoi kylmää vettä SaPKon niskaan tekemällä joensuulaisten maalin vain kolme sekuntia ennen ottelun päättymistä.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kiekko-Pojat ja KeuPa aktiivisina pelaajarintamalla, Hokille uusi urheilujohtaja
MESTIS | 23.4.2024 13:22
Uutinen
Joonas Lohisalo Kiekko-Poikiin – ”Pystymme tarjoamaan hänelle ympäristön, jossa hän pystyy ottamaan seuraavan stepin pelaajana”
MESTIS | 12.4.2024 16:36
Uutinen
Kiekko-Pojat vahvistuu MM-kisakävijällä − Milán Horváth liittyy joensuulaispuolustukseen
MESTIS | 8.4.2024 9:41
Uutinen
Jokerit kiinnitti ykköspistemiehensä, Kiekko-Vantaalle kasa jatkosopimuksia ja Kiekko-Pojille paluumuuttajia miehistöön
MESTIS | 5.4.2024 16:00
Uutinen
Euroopassa uraansa rakentanut Kasper Vuorinen Kiekko-Poikien päävalmentajaksi
MESTIS | 5.4.2024 12:10