Jokipojille maukkaat pisteet – SaPKo kaatui Koiviston osumilla
Viidennen kerran kuluvalla kaudella kohdanneet Jokipojat ja SaPKo tarjosivat 801-päiselle yleisölle jälleen tasaisen taiston pisteistä. Jokipoikien Mika Koiviston kaksi osumaa siivitti kotijoukkueen tärkeään kolmen pisteen voittoon. Loppulukemat Mehtimäellä 3-1 (1-0, 1-1, 1-0).
Keskittyminen huipussaan ennen ottelun alkua.
Niko Lönnroosilla ei tahtonut hammassuoja pysyä suussa.
Roni Viirlas teki vierailijan olosta tukalan.
Kasperi Elo blokkasi tämän kudin varpaillaan.
Tänään piti käydä pariin otteeseen puhelimessa.
Jokipojat oli illan ottelun fyysisempi osapuoli.
Mika Koivisto iski tänään teholukeman 2+0.
Joonas Harald torjui 18 kertaa.
Tasaista vääntämistä nähtiin runsaasti.
SaPKon tasoitusosumaa seuraamassa Joonas Harald, Tuukka Rajamäki ja Ville Halonen.
Elo ilmojen teillä.
Mehtimäellä olisi ollut tilaa katsomon puolella.
Oula Uski ei ymmärtänyt linjatuomarin tuomiota aloittajan vaihdosta.
Esa Lehikoinen on tehnyt vahvan paluuun Jokipoikien paitaan.
Koivisto survoi maalin edustalta illan toisen osumansa.
Kiekko meinasi kopsahtaa Eetu Rissasta päähän.
Ei auttanut Pasi Räsäsen aikalisä tänään. Pisteet jäivät Joensuuhun lukemin 3-1.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Kiekko-Pojat ja KeuPa aktiivisina pelaajarintamalla, Hokille uusi urheilujohtaja
MESTIS | 23.4.2024 13:22
Uutinen
Joonas Lohisalo Kiekko-Poikiin – ”Pystymme tarjoamaan hänelle ympäristön, jossa hän pystyy ottamaan seuraavan stepin pelaajana”
MESTIS | 12.4.2024 16:36
Uutinen
Kiekko-Pojat vahvistuu MM-kisakävijällä − Milán Horváth liittyy joensuulaispuolustukseen
MESTIS | 8.4.2024 9:41
Uutinen
Jokerit kiinnitti ykköspistemiehensä, Kiekko-Vantaalle kasa jatkosopimuksia ja Kiekko-Pojille paluumuuttajia miehistöön
MESTIS | 5.4.2024 16:00
Uutinen
Euroopassa uraansa rakentanut Kasper Vuorinen Kiekko-Poikien päävalmentajaksi
MESTIS | 5.4.2024 12:10