Loput neljä otteluaan TPS on hävinnyt, suuremmalla tai pienemmällä marginaalilla, mutta joka tapauksessa huonolla pelillä. Hävityistä peleistä ainoastaan viime lauantain kotiottelu Jokereita vastaan antoi viitteitä paremmasta. Silloin pelistä löytyi vauhtia ja Markus Nordlundin paluu vahvisti kaikki luunsa murtanutta TPS-pakistoa jopa odotettua enemmän.
Mikä mättää? Kootut teoriat
TPS:n ylivoimapeli ei toimi. Marko Kivenmäki hankittiin Ässistä Ilari Filppulan korvaajaksi ylivoiman moottorina ja maestrona. Vielä Kivenmäen kyvyt eivät ole nousseet esille toivotulla tavalla, vaikka viitteitä hienoista oivalluksista ja millintarkoista syötöistä on nähty pariin otteeseen. Ainakin otteluissa Bluesia, JYPiä ja HIFK:ta vastaan TPS-ylivoima näytti lähinnä tarkoittavan sitä, että mustavalkoisten fanien ei tarvitse pelätä kiekon päätyvän omaan verkkoon. Siitäkään ei kuitenkaan ole ollut takuuta, ja TPS:aa vastaan on tehty kaksi alivoimaosumaa.
Voidaan myös ihmetellä, miksi pakiston loukkaantumissumasta huolimatta hyökkäyspäästä löytyvä kokemus ja taito ei ole riittänyt kompensoimaan vajetta? Puolustajien merkitys hyökkäyspelissä on monesti aliarvioitu. Ilman kiekollisesti taitavaa puolustusta hyökkäyksiinlähdöt ja kriittisen tärkeät avaussyötöt kärsivät, ja ylivoimalla viivamiesten taidot eivät riitä pitämään pakettia kasassa. Tämä on ollut sokeankin havaittavissa, kun TPS on seissyt oman maalinsa takana ilmeisesti odottamassa Lee Sweattin poispotkimista Vancouver Canucksien harjoitusleiriltä.
Puolustajien merkityksestä etenkin ylivoimapelissä loistava esimerkki onkin nyt paikasta Canucksien vakituisessa puolustuksessa taisteleva Sweatt. Jenkkipakin pyssy lauloi jopa toistakymmentä kertaa ottelun aikana, ja maaleja syntyi kiitettävää tahtia. Nyt, joukkueessa jossa Nordlundin on valitettavan usein otettava yksin harteilleen koko puolustuksen kiekollinen vastuu, viivalla pelaavien junioreiden ja niiden vähäisten pelikunnossa olevien aikuisikäisten pakkien kyvyt eivät näytä yksinkertaisesti ainakaan vielä riittävän näin suureen rooliin - eikä sitä voi myöskään vaatia.
Siitä huolimatta TPS:n kokoonpanossa on Kivenmäen, Ville Vahalahden, Janne Hauhtosen ja Sami Venäläisen kaltaisia kokeneita pelimiehiä, joiden on pystyttävä pitämään oma suoritustasonsa korkealla ottelusta toiseen muusta myllerryksestä piittaamatta. Ainakin Vahalahti antaa tunnetusti kaikkensa olosuhteista riippumatta, ja myös Venäläinen on ollut TPS:n parhaimmistoa.
Yhtä asiaa ei varmasti voida laittaa loukkaantumisten piikkiin: asennetta. TPS:n miehistö on näyttänyt haluttomalta toissa viikon Ässät-ottelusta asti. Hiljalleen tahto on tullut takaisin, tai sitten koko piristymiseen viittaava ilmiö johtuu yksinkertaisesti HIFK:ta ja Jokereita vastaan pelattavien otteluiden ainaisesta lisäsytykkeestä.
Neljäs kannatusta saava teoria TPS:n alamäestä osoittaa syyttävän sormen päävalmentaja Heikki Leimen suuntaan. Joidenkin näkemysten mukaan Leimen TPS ei omaa mitään selkeää pelisuunnitelmaa, ja pyrkimys jatkaa Kai Suikkasen lanseeraamaa kiekkokontrolliin perustuvaa tyyliä on epäonnistunut. Selkeitä syitä tälle väitetylle epäonnistumiselle ei ole esitetty, mutta ainakaan kiekollisesti taitavien hyökkääjien puutteeseen ei voi vedota.
Palloseuran on jopa pelätty taantuneen Hannu Virran päävalmentaja-aikojen kaltaiseen surffailuun ja "hävitään pienellä marginaalilla" -mentaliteettiin. Tietenkään Leime ei voi korvata Suikkasen kykyjä joukkueen sytyttäjänä, siihen pystyy itse asiassa aika harva valmentaja. Käskyttäjän on silti piiskattava suojattinsa parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, mitä Blues-, Ässät- ja JYP-otteluissa ei turkulaisilta nähty.
Jollakin tapaa kaikista teorioista kuitenkin huokuu ylianalysoiminen ja halu vain lievittää huonojen esitysten aiheuttamaa pettymystä. Leime itse sanoi, että loukkaantumisten taakse ei voi piiloutua, ja monet ovat turhaan tehneet tästä kommentista henkilökohtaisen mantransa. Totuus on kuitenkin se, että yksikään SM-liigaseura ei kykene pelaamaan oman pelisuunnitelmansa mukaisesti ja menestyä kilpailijoitaan vastaan, jos siltä on samanaikaisesti parhaimmillaan kahdeksan avainpelaajaa, ja tämä siis tarkoittaa oikeasti avainpelaajia kuten viittä parasta puolustajaa, sivussa liigan ollessa käynnissä.
Jean-Luc Grand-Pierren, Aki-Petteri Bergin ja laituri Michal Birnerin paluut ovat kuitenkin jo kulman takana, ja silloin on Leimen ja TPS:n aika näyttää todellinen iskukykynsä. Taitoa molemmilta nimittäin löytyy aivan riittävästi
