Matikainen HIFK-uutisesta: Käsittämätöntä bullshitia

LIIGA / Artikkeli
Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen suuttui SuomiTV:n uutiselle. SuomiTV:n mukaan Matikainen on solminut HIFK:n kanssa sopimuksen ensi kaudesta.

SuomiTV julkaisi uutisen verkkosivuillaan torstaina kello 16.43. Se oli pääuutinen, jonka SuomiTV lähetti myös muulle medialle.

– Kyllähän tämä on käsittämätöntä bullshitia, että kaksi tuntia ennen ottelua [Blues-Ilves] joku heittää ilmaan huhuja, ja käsittämätöntä, että yritetään haitata Bluesin toimintaa ja laittaa käärme liikkeelle, Petri Matikainen puhisi ottelun jälkeen.

Blues kaatoi Ilveksen kotonaan maalein 7–2.

Matikaisen kuusivuotinen Blues-pesti päättyy ensi keväänä ja hän on ilmoittanut lähtevänsä Espoosta silloin. Bluesin seuraavana päävalmentajana aloittaa nykyinen apuvalmentaja Lauri Marjamäki.

Matikainen ei ole kertonut ensi kauden osoitettaan.

Kuka valmentaa ensi kaudella Nordenskiöldinkadulla? HIFK ei ole kertonut. Nykyisen päävalmentajan Kari Jalosen sopimus päättyy alkaneen kauden loputtua. Kaksi edellistä kautta ovat olleet pettymyksiä, joten Jalosen jatkosopimusta ei voi pitää todennäköisenä.

Matikainen vannoo keskittyvänsä Bluesiin.

– Työsopimukseni on 30. huhtikuuta [2011] asti ja täydellä sydämellä teen töitä ja rakastan tätä joukkuetta, joka minulla on täällä. Sitten kun sopimus loppuu, niin katsellaan vaihtoehtoja, Matikainen linjasi.

Ehkä hän ei valmennakaan ensi kaudella Helsingissä, vaan Lapissa.

– Lähinnä olen lähestynyt Inarin Palloa ja Kuusamon Palloa. Siellä voisin hakata puita ja vetää treenejä. Se on lähimpänä mielessä [tulevaisuudessa].

– Ensin Bluesin pesti kunnialla loppuun, hän muistutti.

Matikainen on valmentanut koko uransa Suomessa.

– Ulkomailla valmentaminen kiinnostaa, mutta en tiedä millä aikajänteellä.

Matikainen kuuluu Suomen A-maajoukkueen valmennusryhmään, johon hänet nimettiin kesäkuussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle