10 vuotta sitten joku olisi pitänyt hulluna, jos olisi erehtynyt edes spekuloimaan JYPin mestaruusmahdollisuuksilla. Ei pidä näinä päivinä. Toisaalta yhtälailla voisi pitää suuruudenhulluna, jos miettisi JYPin kahden edellisen kauden olleen jollain muotoa pettymyksiä.
Toisaalta ne olivat, toisaalta eivät. Joukkue on osoittanut, että se pystyy pelaamaan erittäin vahvaa ja rutinoitunutta kiekkoa. Sellaista kiekkoa, jolla otetaan voittoja. Toisaalta on ollut myös havaittavissa, että joukkue on pahimmillaan varsin yksipuolinen. Variaatioita ei ole pelillisesti löytynyt riittävästi jos vastustaja osaa pelata aseet pois.
Pahiten tämä näkyi viime keväänä. Runkosarjan selkeä voittaja puutui ja puutui hetki hetkeltä enemmän. JYP kaatoi Ilveksen käytännössä vain tamperelaisten puukätisyyden ansiosta. Paremmin viimeistelevä ja hieman kokeneempi porukka olisi laittanut JYPin jo liian ahtaalle. Välierissä hurrikaanilauma jäi sitten täysin henkäykseksi Bluesin käsittelyssä ja pronssiottelun anteeksipyytelyä ei liene enää tarvis muistella.
Pakko uudistua
Tuleva kausi on monelta osin arvoituksellinen. Nimilistaltaan JYP on jälleen hyvin pitkälti tuttu ja turvallinen, mutta pelillisesti se ei voi enää sitä olla. Tilanne on ristiriitainen, sillä vahva ja hyvin omaksuttu pelisysteemi on menestyksen tae. Silti yksilöille on annettava vapauksia. Joukkue pystyy voittamaan mestaruuksia, mutta se tarvitsee pelaajia, jotka ratkovat pelejä.
Risto Dufvan ”pelikirja” on osoittautunut kieltämättä hieman yksiulotteiseksi, ja tässä on ehkäpä isoin uudistumisen paikka. Joukkueelta pitää löytyä varasuunnitelma ja suunnitelma vielä senkin varalle kun vastustaja löytää keinot JYPin suitsimiseen. Pelkkään tasaiseen ja varmaan menoon ei voi luottaa, vaan irtiottoja pitää pystyä tekemään jopa marraskuisissa runkosarjapeleissä.
Kokonaisuutena JYPin materiaali kuitenkin riittää haastamaan monilta osin esimerkiksi viime kauden mestarin HIFK:n. Potentiaali on vaan kaivettava esiin oikealla hetkellä. Joukkue riittää takuulla jälleen hyvään runkosarjasijoitukseen, mutta se ei saa jäädä leijumaan sille tasolle, jolla se on maaliskuun puolessa välissä. Maaliskuun 17. pitää olla jo paljon parempi. Kahtena viime vuonna parannusta ei ole tapahtunut ja näin hyvä runkosarja on mennyt ikään kuin hukkaan.
Alakerta uudessa uskossa
Vaikka JYP ei lähtenyt riehumaan siirtomarkkinoilla, tuli joukkueeseen kuitenkin jossain määrin uusia kasvoja. Hyökkäyspää jatkaa melko tarkalleen viime kaudella tutussa muodossa. Ainoa, jos uusvanhaa Tuomas Pihlmania ei lasketa, värväys oli Sportista tullut Antti Jaatinen. Hänetkin täytyy lähtökohtaisesti laskea lähinnä syvyyshyökkääjäksi, sillä etukäteen arvioiden peliaikaa ylemmissä ketjuissa ei ole hirvittävästi luvassa.
Puolustuspäähän sen sijaan tuli yksi selkeä profiilihankinta. Kokenut Arto Laatikainen on täsmälleen oikea mies paikkaamaan Venäjälle siirtynyttä Jyrki Välivaaraa. Kokenut Blues-kasvatti on monipuolisena pelaajana erinomainen apu sekä ylivoimaan että pelien ratkaisuhetkille.
Peliminuuteista taistelemaan tulivat Harri Ilvonen sekä Kristian Näkyvä. Kumpikaan ei ole vielä noussut isoiksi liiganimiksi, mutta potentiaalia molemmilta löytyy. Ensin mainitun viime kausi meni osittain pipariksi loukkaantumisen vuoksi, mutta toissa talven 19 tehopistettä antavat suuntaa siitä, mihin mies voi palasien osuessa kohdalleen pystyä.
Näkyvää puolestaan voisi luonnehtia projektipelaajaksi. Liigapelaajana mies on vielä raakile, mutta toisaalta tuttu ainakin JYPin pelaajakoordinaattori Jukka Holtarille Blues-vuosilta. Näkyvä lienee kuitenkin se pelaaja, joka ensisijaisesti lähtee hakemaan peliminuutteja Mestiksestä JYP-Akatemian riveistä. Hänkin saanee kuitenkin näyttöpaikkansa kauden mittaan.
Lisäksi maalin suulla tapahtui merkittävä muutos. Pekka Tuokkola matkasi myös Itärajan taakse ja länsinaapurista puolestaan paikkaamaan löytyi Riku Helenius. Ilves-lähtöisen Heleniuksen viime kaudet eivät ole olleet tilastojen valossa kovin mairittelevia, mutta JYP-paitaan siirtyminen on hänelle omalla tavallaan uusi alku parin rikkonaisemman kauden jälkeen.
Maalivahtien suhteen Jyväskylässä on mielenkiintoinen kilpailutilanne. Selkeää ykkösvahtia on mahdoton sanoa. Joni Myllykoski oli viime kaudella hyvä, mutta toisaalta tukena ja turvana oli tuolloin Tuokkola, joka pystyi torjumaan korkealla tasolla joka pelissä.
Jos jompi kumpi maalivahdeista epäonnistuu, pystyykö toinen nostamaan omaa tasoaan riittävästi, ja ennen kaikkea pitämään tason riittävän korkeana? Myllykoski ei kuitenkaan ole torjunut koskaan SM-liigassa selkeänä ykkösvahtina ja toisaalta Heleniuksen viime kausien perusteella hänellekään ei uskalla povata tuota statusta.
Joko nyt vai joko taas?
Tarkasteli asiaa miltä kantilta tahansa, JYP on jälleen yksi niistä joukkueista, jotka kisaavat realistisesti koko sarjan herruudesta. Se, pystyykö jyväskyläläisryhmä parantamaan viime kausista, on lähinnä hienosäätökysymys. Jos joukkue osoittaa jo kauden aikana, että se pystyy pelaamaan samaan aikaan iloisesti ja kurinalaisesti, se on vahva myös keväällä. Jos koko talvi pelataan varman päälle ja heitellään päätykiekkoja, ovat ilmassa edelleen samat uhkakuvat kuin aiemminkin.
Pahin tilanne lienee olisi se, että JYP olisi jälleen selkeässä runkosarjan johdossa helmikuun lopulla. Tällöin voisi yhdellä jos toisellakin pyörähtää päähän vanhat haamut. Hyvä tilanne puolestaan olisi se, että JYP joutuisi hakemaan parasta peliään koko runkosarjan ja ottaisi viimeisillä kierroksilla isoja ja merkityksellisiä voittoja. Nämä kantaisivat todennäköisesti paremmin hedelmää kuin vastustajan piekseminen molemmille merkityksettömässä pelissä.
Ei voi sanoa, että pöytää olisi varsinaisesti katettu JYPin menestykselle. Riittävällä yllätyksellisyydellä ja oveluudella sieltä on mahdollista kuitenkin kerätä isojakin palasia.
