Välikausi, välikausi, välikausi. Kuulostaako tutulta? Tätä mantraa on totuttu toistamaan Tapparassa viimeisten kausien ajan. Perinteikästä seuraa on yritetty saada kiipeämään perä edellä puuhun viimeisten vuosien aikana. Suurin syy ongelmiin löytyy Kissanmaankadun toimiston huoneesta, jonka ulkopuolella lukee ”toimitusjohtaja”.
Viime vuosien valmentajavalinnoissa yksi tärkeimmistä kriteereistä on ollut kustannus. Kun toimintaperiaate on tämä, niin metsään mennään usein ja huolella. On palkattu noviisivalmentajia ja toivottu heidän kasvavan tehtäväänsä ikään kuin matkan varrella. Päävalmentaja on joukkueen sokkeli, jonka päälle kokonaisuus rakentuu. Paraskaan joukkue ei menesty, jos päävalmentajan taidot johtaa ja kehittää peliä ovat alkeelliset. Pelaajat eivät ole tyhmiä. He haistavat kilometrien päähän, kun joku yrittää myydä heille ajatuksia, joihin he eivät itse usko. Tämä näkyy juuri tällä hetkellä Tapparan pelissä.
Rauli Uraman kohdalla täysosumaan osuttiin kerran monen osatekijän loksahtaessa kohdalleen, mutta kestävänä toimintatapana käytäntö ei toimi. Tapparan johdossa tätä ei käsitetty, vaan samaa metodia sovellettiin Mikko Saariseen, Petri Mattilaan ja lopulta myös Sami Hirvoseen. Viimeistään Mattilan eroamisen jälkeen hälytyskellot olisivat pitäneet soida ja kovaa. Toimitusjohtaja Mikko Leinosen ego kirjoitti kuitenkin edelleen shekkejä, joita joukkue ei pystynyt lunastamaan.
Kaikki kunnia Leinoselle Tapparan talouden tasapainottamisesta ja jopa seuran pelastamisesta 90-luvulla. Sitä meriittiä ei kukaan voi ottaa häneltä pois. Fakta on kuitenkin se, että 2010-luvulla jääkiekkoseuran liiketoimintaosaaminen pitää olla rautaista ja ajan tasalla. Metodit, jotka toimivat vielä 2000-luvun alkupuolella eivät päde enää. Leinosen kohdalla on muutenkin nykyään turha puhua liiketoimintaosaamisesta. Viimeisellä tilikaudella Tamhockey Oy teki tappiota yli 450 000 euroa. Kärjistetysti sanottuna seura yrittää vuosi toisensa jälkeen pikemminkin välttää tappiota kuin pyrkiä tekemään voittoa.
Tamhockey Oy:n hallituksesta on poistunut kaikki jääkiekosta ymmärtävät ja meteliä pitäneet henkilöt. Tämän hetkinen kokoonpano hyväksyy mukisematta nykyisen puuhastelun. Karua kieltään kertoo myös se, ettei Buffalo Sabresin valmentajatiimissä nykyään toimivan Teppo Nummisen osaamista, tietotaitoa tai scouttaus-mahdollisuutta ole pyritty hyödyntämään millään tavalla. Tosin tämä ei ole lainkaan yllättävää historiatietojen valossa.
Mikä avuksi?
Ratkaisu ongelmaan on yksinkertainen: totaalinen organisaatiomuutos. Esimerkiksi HIFK:ssa organisaatiomuutos aloitettiin 2008 ja viime keväänä vuoltiin kultaa. Tällaiset totaaliset muutokset ovat pitkiä ja kipeitä prosesseja, mutta oikein suoritettuina tuloksekkaita. Vai voiko kukaan HIFK:n kannattaja sanoa käsi sydämellä kaipaavansa takaisin Pentti Matikaisen aikaan?
Moni kannattaja kysyy, miksi Leinonen ei ymmärrä siirtyä sivuun toimitusjohtajan tehtävistä? Leinosen näkökulmasta kysymys kuuluu, miksi hänen pitäisi erota? Tappara on tällä hetkellä Leinosen suojatyöpaikka. Jos Leinonen eroaisi, mihin tehtävään hän siirtyisi? Vai kuvitteleeko joku ihan oikeasti, että Leinosella olisi viime vuosien toimintatapojen perusteella jotain annettavaa nykypäivän liike-elämälle?
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että jos Leinonen eroaa, hän tekee sen puhtaasti omasta tahdostaan. Motivaatio tähän voisi löytyä jonkin Tapparan johtamista kiinnostavamman tehtävän myötä, esimerkiksi liitto- tai kansainvälisellä tasolla.
Hirvonen voidaan kyllä erottaa, pelaajasopimuksia purkaa ”yhteisymmärryksessä” tai Jukka Rautakorpi palkata urheilutoimenjohtajaksi, mutta kaikki nämä toimenpiteet ovat vain laastarikorjauksia. Todellinen muutos Tapparassa alkaa siitä päivästä, kun Leinonen sulkee viimeistä kertaa Tapparan toimiston oven takanaan.
