Rauma vaihtui Poriin

LIIGA / Haastattelu
MAINOS: Kaikki Liiga, Mestis ja Mestarien liiga -ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.
SaiPa oli tyly vieras Ässille, kun lappeenrantalaiset hakivat pisteet Porista lukemin 1-3. Patapaitojen vahvuudessa on viime otteluissa luistellut SM-liigayleisölle uusi tuttavuus, kun 20-vuotias Aki Juusela on viilettänyt porilaisten riveissä.

– SaiPa pelasi hyvin ja oli selvästi parempi. Emme saaneet kaikkea irti, hengetön esitys. Paljon oli parannettavaa omassakin pelissä. Jesse Laaksosen ja Severi Sillanpään kanssa ovat pelit lähteneet ihan hyvin liikkeelle, mutta tänään oli vaikeampaa, kommentoi Aki Juusela.

A-junioreiden SM-liigassa hurjassa maali- sekä pistetahdissa porskuttanut nuorukainen pelasi vasta kauden neljännen ottelunsa miesten tasolla. Omiin otteisiinsa raumalaislähtöinen Juusela on tyytyväinen, mutta myös parannettavaa löytyisi.

– Ihan hyvin on lähtenyt liikkeelle, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Olen yrittänyt pelata rohkeasti. Pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä ihan eri sarjat, jos verrataan miehiä ja junioreita. Paljon pitää töitä tehdä ihan kaikilla osa-alueilla, mutta erityisesti pelinopeuteen pitää keskittyä, mietti nuorukainen.

Juuselan oma kausi on sujunut erinomaisesti. Vaikean alkukauden jälkeen myös Ässien A-juniorit ovat alkaneet nousta sarjataulukossa. Juusela jakaa kiitosta joukkuetovereille mainiosta kaudestaan.

– Kausi on sujunut hyvin, mutta iso kiitos pitää antaa joukkueelle ja joukkuekavereille. Joukkue on ollut hyvä, eikä niitä maaleja siellä kukaan yksin tee. Sitten on vielä se, että olen saanut olla terveenä.

”Siltähän se vähän tuntuu, että on liikaa rahaa tuhlattavana”

Juusela on Rauman Lukon kasvatti, joten nuorukaisella on patapaitojen seuraavassa ottelussa näytön paikka, kun Ässät matkustaa lauantaiksi Raumalle Lukon vieraaksi.

– Toivotaan, että pääsen kokoonpanoon. Olisi hieno pelata kotikaupungissa patapaita päällä, se toisi varmasti ylimääräistä latausta, pohdiskeli Juusela.

Rauma vaihtui Poriin runsas puolitoista vuotta sitten, kun Juusela siirtyi Lukon A-junioreista Ässien vastaaviin.

– Tuntui siltä, että junnasin Raumalla paikallani. Ei tullut kehitystä, joten lähdin Poriin hakemaan vastuuta ja peliaikaa. Vaihto Poriin ollut pelkästään positiivista, ei ole edes mitään kuittailuja seuravaihdosta kuulunut.

Kettupaidassa on viime aikoina esiintynyt suhteellisen vähän raumalaislähtöisiä pelaajia, mutta selvää syytä tälle Juuselalla ei ole.

– Siltähän se vähän tuntuu, että on liikaa rahaa tuhlattavana. Vaikea sanoa, välillä hankitaan ulkopuolelta samantasoisia tai vähän parempia pelaajia. Pitää se kuitenkin muistaa, että en minä Rauman vuosina ollut vielä lähelläkään liigatasoa, päätti Juusela.

Pitkävedon kertoimet

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HIFK vs SaiPa
  • 1.86
  • 4.05
  • 3.70
Ilves vs Tappara
  • 1.97
  • 3.95
  • 3.45
KalPa vs Ässät
  • 1.70
  • 4.25
  • 4.40
Lukko vs Sport
  • 1.65
  • 4.40
  • 4.60

» Lähetä palautetta toimitukselle