Runkosarja on joka tapauksessa rynkytelty nyt läpi ja edessä ovat ns. play-off-pelit. Tiedättehän nuo mystiset matsit joita tosimiehet, ja etenkin sellaisiksi halajavat, kutsuvat osuvasti tosipeleiksi. Tosipeleissä runkosarjan tasaiset tamppaajat tuppaavat helposti jäädä rannalle ruikuttamaan kun nälkäisemmät painavat vasemmalta ohi.
Upi-gaala go go go!
Allekirjoittanutkin otti tuntumaa tosipelehin osallistumalla SM-liigan perinteiseen gaalaan jossa palkittiin juuri niitä jotka ovat talven mittaan tehneet sen tasaisimman tamppauksen.
Runkosarjassa onnistujia ei toki pidä väheksyä. Kukaan tuskin kyseenalaistaa Timo pärssisen lahjakkuutta. Pärssiselle kerääntyikin gaalassa kainaloon tykkiä sun muuta mukavaa kotiin kannettavaa palkintoa joilla kotoinen liigamme muisti parhaimpiaan.
Pärssisen joukkuetoveri Toni Söderholm oli puolestaan päättänyt lahjoittaa lohdutuspalkintona kaikille play-off-joukkuieden kapteeneille partakoneet. Tonin hyvää tarkoittava toive oli että jokaisen play-off-joukkueen kapteeni ajaisi seuraavan kerran partansa vasta oman kautensa päättymisen kunniaksi Södeltä lahjaksi saamallaan koneella. Söderholmin lahjan toimivuutta tulee toisaalta hieman epäilleeksi kun muistaa kuinka raivokkaasti IFK:n kotipeleissä mainostetaan lääkettä hiustenlähdön ehkäisemiseksi, ja tutkailee kapteenin oman kuontalon katoavaa rehevyyttä.
Ville Peltosta haukuttiin Jokereihin siirtymisen jälkeen eräissä piireissä osamaksi. Nähdäänkö SM-liigassa tulevana syksynä runsain mitoin liuhupartoja jos IFK-leirin partakoneet osoittautuvat yhtä toimiviksi kuin kaljuuntumislääkkeet? Hierooko Japa Levonen ensi kaudella leukaansa toimitsija-aition edessä rangaistuksen merkiksi samaan aikaan kun kuuluttaja kuuluttaa: ’Mikko Rautee, kahden minuutin rangaistus, vastustajan parrasta kiinnipitäminen’?
Entä Raipe?
Ja partakoneista niihin joilla parta oikeasti jo kasvaa.
SM-liigan gaalan suuriin epäkohtiin lukeutui eittämättä legenda Raimo Helmisen totaalinen unohtaminen. Allekirjoittanut odotti vähintään jonkinlaista muistamista maestron 40-vuotispäivän kunniaksi, vaan vielä mitä. Juhlallisuuksissa tohkeiltiin kyllä kaiken maailman kiekon tyhjään maaliin laittajista, mutta unohdettiin tyystin aikamme legenda ja kaikkien aikojen maajoukkuepelaaja ja lätynkääntäjä.
Tapahtunutta vääryyttä ei voi korvata millään muulla tavalla kuin lisäämällä tulevaisuudessa Raimo Helminen-palkinto kyseisen gaalan repertoaariin. Hopeinen rollaattori tullaan vielä jonain päivänä myöntämään pelaajalle, joka on tahkonnut liigaa pidempään kuin hätäisimpien teinien aikakäsitys antaa myöten.
Entäs sit nää pleijarit?
Pleijariparit ovat vähintäinkin mielenkiintoiset. Jokerit ja Kärpät ovat tahkonneet maailman sivu toisiaan vastaan kevään korvilla. IFK ja Ilves ovat käyneet aikoinaan SM-liigan pisimmän ottelun paremmuuttaan pudotuspeleissä selvitellessään. HPK:n Jukka Jalonen on kunnostautunut tätä nykyä Lukkoa valmentavan etunimikaimansa Rautakorven pelityylin julkisessa analysoinnissa ja TPS kohtaa Bluesin jota valmentaa turkulaisikoni Hannu ’Hantta’ Virta.
Panosta siis riittää ja yllätyksiä tullaan näkemään. Äkkisältään Kärpät, IFK, Lukko ja TPS vaikuttavat selkeiltä voittajakandidaateilta. Parhaimmat yllätysmahdollisuudet altavastaajista lienee Jokereilla, jonka valmennus on etenkin play-off-meriiteiltään täysin omassa luokassaan.
IFK on tottunut kauden mittaan pyyhkimään Ilveksellä jäätä mennen tullen niin kotihallissaan kuin Hakametsässäkin. Jos maalivahti Pitkämäki onnistuu ja tamperelaiset pystyvät pelaamaan hyvää fyysistä peliä ja eliminoimaan IFK:n sielun, Kuhta-Harkins-Pärssinen –ketjun, ei Ilveksenkään voitto välttämättä niin kovin suuri paukku olisi.
Bluesin saumat TPS:ä vastaan lepäävät puhtaasti asenteen varassa. Vain se sama spiritti jonka avulla muinainen Kiekko-Espoo kaatoi turkulaiset kevään 1998 pudotuspeleissä voi siivittää Siniset voittoon. Luultavaa tosin on että kyseinen spiritti majailee edelleen Matinkylän vanhassa hallissa vierastaen modernia Länsiauto-tallia.
Allekirjoittanut on joka tapauksessa niin monena keväänä veikannut Bluesin lopulta breikkaavan pudotuspeleissä, että jättää sen tällä kertaa väliin. Jos espoolaiset vaikka nyt sitten onnistuisivat kun kaikki 'asiantuntijat' jättävät joukkueen tänä keväänä rauhaan.
HPK:n tyyli on muuttunut täksi kaudeksi vauhdikkaasta taitokiekosta normaalin SM-liigapainin kriteereitä vastaavaksi. Pelit eivät ole niin viihdyttäviä kuin aikaisempina vuosina, mutta jos se on hinta joka Hämeenlinnassa pitää maksaa siitä että joukkue on tänä vuonna muutakin kuin helmikuun tähti, on kannattajakunta lienee tyytyväistä. Vastus on Kerholla kuitenkin ikävin mahdollinen. Rautakorven luotsaama Lukko tietää taatusti kuinka puolustaa ja painia, ja kun ei raumalaisten liikkeessä tai maalivahtipelissäkään ole moitteen sijaa kääntynee sarja Pitsikaupungin hyväksi yllättävänkin lyhyen sarjan päätteeksi.
Ensimmäisen play-off-kierroksen jälkeen jatkoon menevät TPS, Lukko, IFK ja Jokerit. Palataan pleijareiden seuraavaan vaiheeseen sitten tuonnempana.
että sikäli...