Juujärvi oli erityisen tyytyväinen siihen, että peliä saatiin tiivistetyksi loppua kohti:
- Alussa oli hermot kireällä, ja etenkin toisessa erässä olimme aivan purjeessa - Jokerit painoivat päälle ja heillä oli paljon maalipaikkoja. Loppua kohden tietysti se, kenellä pää pitää ja pystyy keskittymään, ratkaisee. Onneksi kolmanteen pystyttiin parantamaan tekemisen tasoa, ja pystyttiin myös säilyttämään peli sellaisena kuin sen pitää olla jatkoajalla, Juujärvi toteaa.
Liigamiehistöstä vapautuneiden esitystä valmentaja kommentoi seuraavasti:
- Kyllähän etenkin hyökkäyspäässä Nurmen ja Kontiolan rooli oli iso. Heidän ketjunsa pyöritti peliä moneen otteeseen hyvin ja loi paljon paikkoja, ja paremmalla onnella olisi maalinkin voinut tehdä. Parannettavaakin "liigavahvistuksillemme" kyllä jäi.
Tapparan liigajoukkueen pelien päättyminen tietää sitä, että A-juniorien ei tarvitse sitä asiaa enää kokoonpanonsa kanssa miettiä - miten iso asia tämä on?
- No, sanotaan näin että onhan siinä yksi asia vähemmän mietittävänä, mutta kyllä niitä muuttujia silti riittää. Edelleen haemme koko ajan päivän kunnon mukaan terävintä kokoonpanoa, meillä on kuutisen kentällistä äijiä valmiina hyppäämään askiin. Se on tietyllä tavalla positiivinen ongelma. Ryhmämme on kuitenkin yhtenäinen, ja liigavahvistukset olivat henkisesti valmiita pistämään itsensä likoon. Se on positiivista, että kaikkien liigassa mukana olleiden taholta tuli selkeä viesti, että he haluavat pelata jo tänään. Ja asenne olikin kyllä pääsääntöisesti todella hyvin kohdallaan.
Muuten Juujärvi oli erityisen tyytyväinen mm. Tuokkolan ja Antti Jaatisen sekä Karri Akkasen ja Niklas Mattssonin peliin - jälkimmäiset esittivät erityisesti vahvaa kulmapeliä. Vastaavasti kaksi maalia värkännyt Hietakankaan kenttä ei aivan puhtaita papereita saa. Toinen maali tuli erikoistilanteesta, ja toinen kesken vaihdon. Etenkin puolustuspäähän jäi joka tapauksessa paljon petrattavaa.
Tuokkola oli lopulta maalivahtien taistelun ykkönen, sillä vastustajan Hallikainen alkoi kolmannen erän loppupuolella hieman haparoida. Tämä huomattiin vaihtoaitiossa, ja laitettiin lisää painetta:
- Onhan se yleisestikin aina niin, että jos ei koita niin ei voita. Hallikainen on tässä sarjassa monta peliä voittanut lähes yksinään, ja otti todella isoja koppeja tänäänkin. On tärkeää, että uskallamme häntä tosissamme haastaa ja laittaa häirintää maalivahdin eteen, Juujärvi kommentoi.
Tuokkolan "ihmeparantumista" Juujärvi kommentoi seuraavasti:
- Siinä oli otettu selkeä linja, että miestä ei kaukaloon päästetä ennen kuin on sekä lääkärin lupa että omat tuntemukset kunnossa. Jatkoa ajatellen on tärkeää, ettei mitään riskejä otetua. Kun se viesti sitten tuli, niin olihan meidän hänen vanhoilla näytöillään pakko antaa tilaisuus, vaikka Mattanen olikin siinä kelpo pelejä pelannut.
Seuraava ottelu pelataan alkuperäisen tiedon vastaisesti lauantaina Hartwall-areenalla.
- Se on varmasti pelaajillemme hieno kokemus. Täytyy vain huolehtia siitä, että valot eivät häikäise liikaa. Puitteet ovat ainakin erinomaiset, että siitä ei jää kiinni.
Entä mihin tämä sarja tulee ratkeamaan?
- Kyllä tässä marginaalit ovat pienet, joten uskoisin että samalla tavalla kuin tänään ratkaisevaa on sen hetken tekeminen. Ja kuten playoff-kiekossa yleensäkin, niin joukkueen pitää olla vahva - silloin sieltä nousee niitä yksilöitäkin esiin. Jokerit on taitava joukkue, se vaatii meiltä koko viisikon puolustamista ja erityisesti hyvää reagointia kiekon menetyksiin, koska he kääntävät peliä nopeasti.
Vastustajan valmennus hiillostui tuomariin lopulta aika totaalisesti. Miten kommentoisit sitä?
- Ilmeisesti siinä jäi joku jälkitilanne näkemättä, josta nyt sitten tulee asianmukainen jatkokäsittely. Tuomarin linja yleisestihän oli tänään salliva, molemmat joukkueet pelasivat aika raisua peliä eikä jäähyjä juuri tullut. Kun taas vaikka edellisessä Tampereen pelissä lähti todella pienestä boksiin. Mutta sillä tavalla tuomari oli tänään selkeä, että hänen linjansa säilyi läpi ottelun hyvin - vaikka puolin ja toisin olisi jäähyjä välillä toivottu, niin hän oli tasapuolinen.