Helsingin IFK:n todelliset vaikeudet alkoivat jo puolivälieräsarjassa Ilvestä vastaan, kun ykkösvahti Dave Stathosilla oli imukytkin on-asennossa. Tämä johti "journeyman" Jan Lundellin hyppäämiseen tolppien väliin, mikä näyttikin jo onnistuneelta ratkaisulta. Ilves kaatui Lundellin hyvien otteiden ja joukkueen ryhdistäytymisen seurauksena. Myös Kärppiä vastana Lundellilla on kulkenut, kunnes finaalipaikka oli katkolla ja Lundellin pää ei kestänyt.
Ensin siniviivavedon hörppy ja sen jälkeinen tyräily Timo Pärssisen kanssa maalin takana ei kovin hyvää kuvaa Lundellin otteista jättänyt. On tosin todettava, että Lundell otti myös monta hyvää koppia ottelussa - joista tärkeimpänä Sakari Palsolan läpiajon torjunta.
Vaikka Lundellin torjuntaprosentti on miehen puolella, perustaso ja kylmähermoisuus eivät ole. Lundell ei ole yksi SM-liigan kovimmista maalivahdeista ja tämän tietävät kaikki - tähän asti Lundell on pärjännyt lähinnä IFK:n dominoinnin ja hyvän puolustuspelin ansiosta. Mukana on joitakin hyviäkin koppeja, mutta ratkaisupaikan virheet näkyvät aina räikeästi.
Valmentaja Hannu Aravirta joutuu perimmäisten kysymysten äärelle, kun maalivahtivalintaa viidettä ottelua ajatellen harkitaan. Edellisen ottelun flopannut Lundell vai edellisen puolivälieräsarjan flopannut Dave Stathos?
Perustasoltaan Stathos on täysin eri planeelta Lundellin kanssa, kuten jo runkosarjassa ehdittiin osoittaa. Stathos pystyy tekemään sen yliluonnollisen pelastuksen, jota Lundell ei. Näitä pelastuksia mestarijoukkueen vahdilta tarvitaan, ja nimenomaan näitä vastustajavahti Niklas Bäckström kykenee esittämään yhdestä lipsahduksesta huolimatta.
Pronssiottelujoukkueen maalissa pelaa sunnuntaina Jan Lundell.
Kullasta taistelevan joukkueen Dave Stathos.
Haluaako IFK finaaleihin vai pronssiotteluun?