Pelicansin tulevaisuuden valmentajaspekulaatiot ovat olleet tapetilla jo tammikuusta lähtien. Petri Matikaisen nimi oli esillä ensimmäisten joukossa, mutta taloudellisen tilanteen vuoksi asia on ollut jäissä pari kuukautta. Milloin Matikaisen halukkuutta liigajoukkueen valmentajan virkaan tiedusteltiin ensimmäisen kerran?
- Kevättalvella. Tai oikeastaan kakkosvalmentajan paikkaa tarjottiin jo aiemmin, mutta päävalmentajaksi kyseltiin todellakin vasta joskus kevättalvella, hän valottaa.
Tuore liigavalmentaja on toistaiseksi tehnyt valmentajan työtä vain nuorten parissa. Matikaista ei kuitenkaan pelota siirtyä isompiin ympyröihin.
- Pitkälle samalla lailla mennään. Tietenkin konsepti on vähän erilainen, kun persoonat ovat vanhempia, monilla on lapsiakin. Tuskin heidän ymmärtäminen kuitenkaan mikään ongelma on, kun olen itsekin isä. Toimintatapojani en ala kummemmin muuttamaan.
Nuorille vastuuta
Viime kausina Lahdessa on nähty harmittavan vähän omia poikia liigaympyröissä. Junioreiden parissa paljon työskennellyt Matikainen tuokin tämän asian tiimoilta iloisia uutisia – toki osin pelaajabudjetin pakottamana.
- Tulen tuomaan rohkeasti junioreita esille. Kunnon paikkoja tarjotaan. Tilanne on sikäli hyvä, että tunnen monet kavereista hyvin. Muutamilla on hyvä mahdollisuus läpimurtoon.
Nuorten tavoin Matikainen itsekin pääsee – tai joutuu – kokemattomana suuriin saappaisiin. Tilannetta helpottaa se, että rinnalla on monissa liemissä keitetty Seppo Repo. Kokemus ei kuitenkaan ollut ratkaiseva tekijä valmennuksen nokkimisjärjestystä kartoittaessa.
- Seppo on kokenut kaveri ja auttaa kokemuksellaan sekä joukkuetta että minua. Hän on ikään kuin projektin isähahmo. Persoonat vaan täsmäsivät paremmin näin päin, että minä toimin ykkösvalmentajana. Näin saadaan Kotilaisen Terokin paremmin tuotua mukaan, Matikainen viittaa Pelicansin vastavalittuun apuvalmentajaan, joka toimi hänen aisaparinaan jo menneellä kaudella.
Matikaisen valmentajasopimus kattaa tulevan kauden, ja toisesta vuodesta sekä seuralla että päävalmentajalla on käytettävissään optio. Tuore päävalmentaja on vaikean tehtävän edessä eikä kurkota kuuhun ainakaan ensimmäisenä vuonna.
- Onhan tämä hirvittävä haaste. Kunhan itse kestäisin ja organisaatio selviäisi ehjänä ensi kevääseen.