Ilmeisesti tarkoituksellisestikin kirjasta on tehty mahdollisimman puhekielinen ja sitä on yritetty saada aikaan toteuttamalla kirja Samin omana kerrontana. Sen tarkoitus on ilmeisesti tehdä kirjasta autenttisemman oloinen, mutta ajoittain kerronta muuttuu jorinaksi. Välillä teksti menee ”tästä voi olla kiikkustuolissa kerrottavaa”-tyyppiseksi jauhannaksi, joka on aluksi piristävää, mutta usemman kerran toistettuna alkaa ärsyttämään. Myöskään ”silloin oli kyllä kyrpä otsassa”-tyyliset sanavalinnat eivät sovi urheilukirjoihin.
Kerronnan pikku puutteista huolimatta kirja on sisällöltään huippuasiaa. Kuten Helenius itse sanoi julkistamistilaisuudessa, Kurrin ja Selänteen jälkeen on vaihteeksi hienoa ja erilaista lukea duunarin tarinaa. Juuri sitä raakaa työntekoa, mitä ammattilaisjääkiekko parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) on.
Suutari on tehnyt perusteellista työtä - eri pelaajien ja entisten ”tanssipartnereiden” antamat kommentit ovat miellyttävä piriste kirjaan, varsinkin kun ne on selkeästi eritelty muusta tekstistä. Se, että mukana on myös tunnettuja pelaajia, kuten Georges Laraque, kertoo siitä, että kirjan eteen on tehty töitä. Pasi Nielikäisen nimeäminen tunnetuksi voimahyökkääjäksi on tosin suuri loukkaus Cam Neelyä kohtaan, mutta annettakoon se Pasin kaverille anteeksi.
Kuinkahan moni tämänkään sivuston lukijoista muistaa, että ennen kuin Sami Heleniuksesta tuli se puukätinen puupää hän pelasi myös nuorisomaajoukkueessa? Kirja antaa aika raadollisen ja todellisen kuvan elämästä NHL:ssä. Olet iso, tosi iso, tappelet. Ihan sama, vaikka Suomessa oletkin ollut jotain muuta.
Niille lukijoille, jotka Suutarin goon-juttuihin eivät Jatkoajassa ole tutustuneet, pellin julmuus saattaa olla yllätys. Farmissa tai farmin farmissa on tapeltava elantonsa vuoksi ja osa alan miehistä ei pidä roolistaan. Silti se on keino pitää yllä omaa elintasoaan ja omaa unelmaa jääkiekkoammattilaisuudesta. Sami myös raottaa verhoa ammattilaisuuden raadolliseen puoleen, jossa elintason ylläpitämiseksi ollaan valmiita tekemään lähes mitä tahansa ja fiilistä tappeluun haetaan erilaisten lääkkeiden kautta.
Mielenkiintoisia ovat myös väliin laitetut haastattelut kirjassa mainituista tappelijoista. Ainoana ongelmana on, että ne ovat ajoittain todella pitkiä ja lukija ehtii sinä aikana unohtaa, mihin Sami omassa kerronnassaan jäi. Loppuun laitettu opas kiekkotappeluiden maailmaan on mielenkiintoinen ja kertoo knoppitietoja säännöistä ym.
Yleisesti ottaen kirja on sisällöltään laadukas ja näkökulma tuore. Se ei myöskään sorru esittelemään Pohjois-Amerikan kiekkoilua absoluuttisena totuutena, jollaista kiekon pitäisi olla Suomessakin. Johdonmukaisesti etenevä opus esittelee Samin uran Jokela Gardenista Hakametsään. Kirjan onneksi tällä tarinalla on onnellinen loppu, kirjan päättyminen heikosti menneeseen Jokeri-kauteen olisi ollut pettymys. Nyt Samin uralla on kääntymässä uusi lehti, johon on hyvä päättää opus.
Jääkiekkofriikeille ja miksei muillekin, Seitsemäs puolustaja on hankkimisen arvoinen kirja siinä missä Kurrin, Selänteen ja muidenkin supertähtien elämäkerrat. Ainakin se laajentaa perspektiiviä pohjoisamerikkalaiseen kiekkoon.
Jukka Suutari- Sami Helenius: Seitsemäs puolustaja, Johnny Kniga, 259 s. sh. 25e