Kaarnan laiva kohti oikeaa kurssia

LIIGA / Haastattelu
Pelicansin seurajohdossa on vaihtunut muutakin kuin herrojen nimet. Vaikka velkasaneerauksessa ei ole varaa tappion tekemiseen, seuran lähtökohdat liigakauteen ovat turvallisemmat kuin vuosiin. Toimitusjohtaja Ilkka Kaarna näkee, että tässä on alku kestävälle kiekkokehitykselle Lahdessa.

Perinteinen elokuinen Lahden harjoitusturnaus on juuri käynnistynyt. Hiljattain on kuulunut sekä erittäin positiivisia että negatiivisia uutisia liittyen Pelicansiin. Lahtelaisten onneksi vain positiiviset koskettavat kaupungin kiekkoilun lippulaivaa.

Kaarna vahvistaa vielä kerran varmuudeksi, että uutisoidut talousrikosepäilyt eivät koske nyky-Pelicansia millään tavoin, vaan ainoastaan yksityishenkilöitä, jotka eivät enää kuulu Pelicansin hallitukseen.

– Pelicans ei ole saanut asiasta mitään kyselyitä tai syytettä. Tiedän vain sen, mitä olen lehdistä lukenut ja muilta kuullut. Tämä ei vaaranna velkasaneerausta millään tavalla.

Viikon iloinen uutinen on lahtelaisen kiekkohistorian kenties merkittävin yhteistyösopimus. Huonekaluyritys Isku osti Lahden Jäähallin nimen kymmenen vuoden sopimuksella. Taloudellisen hyödyn lisäksi Kaarna iloitsee, että Isku Areena hänestä hienoin jäähallin sponsorinimi Suomessa. Merkittävä sopimus pönkittää seuran imagoarvoa.

– Iskun mukanaolo on positiivinen signaali moneen suuntaan. He eivät lähde tuosta vaan tunteella mukaan, vaan siellä on iso firma, joka harkitsee ja tekee päätöksensä. Se lisää meidän uskottavuutta merkittävästi. Meillä on pitkäaikainen sopimus, ja se tuo meille puhtaasti rahaa vuositasolla.

Kauppasummaa ei kerrottu julkisuuteen. Maksu on pilkottu jokaiselle sopimusvuodelle, mutta vuosien edetessä tilille kolahtava summa pienenee. Tämä kertoo siitä, että suuryrityksellä on kova luottamus Pelicansin uuteen nousuun juuri nyt.

Kosolti pelimerkkejä jäljellä

NHL:n epävarma tilanne löi kotimaan siirtomarkkinat jäihin koko kesäksi. Kun yhteisymmärrys Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä viimein löytyi menneellä viikolla, pelaajavirta on ollut lähes täysin menoliikennettä.

– Meillä on jo tässä vaiheessa joukkue valmiimpi kuin monella muulla, ja se on halutunlainen. Onnistuimme keväällä saamaan aika nopeasti rungon kasaan ja hyvä niin. Se oli monen tekijän summa. Nyt ei sitten tule sitä painetta mikä joillakin muilla on, Kaarna myhäilee.

Puolustus on lopullisessa muotissaan. Tilauksessa on nikkarilaitahyökkääjä ykkösketjuun sekä ykkösmaalivahti, kun seuran pääomistaja Pasi Nurminen teki sopimuksen Atlantaan.

Edelliskausina olisi veisattua tuttua virttä: Pelicansilla ei ole rahaa palkata ansioituneita pelimiehiä. Sen sijaan, että Kaarna puhuisi ”lupaavan” tai ”kilpailukykyisen” hyökkääjän kiikaroinnista, hän voi turvallisin mielin käyttää sanaa ”hyvä”.

– Tämän hetken tilanne antaa meille liikkumavaraa. Aika näyttää, millaisia päätöksiä me teemme. Onko se sitten yksi vai kaksi hyökkääjää, ja millaista maalivahtia me tarvitsemme. Mutta rahaa meillä on suunnitellussa pelaajabudjetissa jäljellä merkittävä määrä.

– En tässä vaiheessa lyö kiinni summaa, joka käytetään johonkin. Meidän tilanne elää koko ajan. Jotkut pelaavat odotuksia paremmin ja jotkut huonommin, tulee loukkaantumisia. Tulobudjetista on merkittävä osa tulematta, koska pelit ovat pelaamatta.

Maalivahdin houkuttelemiseen käytettävät rahat vapautuivat suoraan Nurmiselle suunnitelluista palkkakuluista. Toimitusjohtaja antaa ymmärtää, että onnistuneen molarihankinnan jälkeenkin ykköshyökkääjään voidaan panostaa.

– Sanotaan näin, että jos kohdalle osuu, niin meillä on mahdollisuus hankkia hyvä… ainakin hyvänhintainen hyökkääjä, Kaarna korjaa painotustaan ja hymyilee.

– Raha ei takaa mitään. Pelicans ei kilpaile tässä tilanteessa isojen seurojen kanssa, hän kuitenkin muistuttaa.

Kuinka kauan odotusta?

huomio

Ei enää pelaajakoordinaattoria
[lue lisää]

Toistaiseksi kotimaan siirtomarkkinoiden tulopuolella on hiljaista. Kohta liikenne Euroopasta Atlantin yli rauhoittuu ja kääntyy päinvastaiseksi.

– Tällä hetkellä tilanne seisoo joka puolella. Kun puhutaan vapaana olevista pelaajista, katseet on suunnattu Pohjois-Amerikkaan. Monet odottavat NHL-sopimusta, ja kun sitä ei synny, katseet suunnataan Eurooppaan, Kaarna tietää.

Realistina Kaarna ei odota, että Pelicansin havittelema pelaaja löytyisi muutamassa päivässä. Suomalaisen pikkuseuran jonotusnumero ei ole korkea.

– Samanlainen viesti on tullut joka seuralta, että voi mennä vähän aikaa ennen kuin saa. En ole huolissani, koska meillä on näinkin valmis joukkue nyt. Jos me emme nyt saa pelaajia, niin rahat eivät saa polttaa näpeissä.

Alle puoli vuotta Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset eivät joudu tuloverotuksen kynsiin, vaan selviävät pelkällä lähdeverolla. Jääkiekkomaailmassa murhe on enemmän työnantajan kuin alaisen, sillä tähtipelaajaa kiinnostaa vain nettopalkka. Kaarnan mukaan Pelicans ei suunnittele hankintojaan myöhäissyksyksi säästääkseen palkkakuluissa.

– Jos löytyy hyvä mies ja päätämme käyttää rahan sellaisenaan suunnitellusti, ei ole väliä onko mies lähdeverolla vai ei. Mutta jos mennään kovin lähelle sitä päivämäärää, milloin meidän kannattaisi ottaa lähdeveropelaaja, tullaan sellaiseen tilanteeseen, että kun pelaaja miettii nettopalkkaansa, meillä mahdollisuus saada parempi pelaaja samalla meidän käyttämällä rahamäärällä.

Pelicans-toimitusjohtaja ei pahemmin perusta kyseisestä verotuskäytännöstä. Lisäksi hän pitää riskialttiina pistää pelaajakauppaa jäihin odottamaan lähdeveroaikarajaa. Samantasoista pelaajaa ei välttämättä tarjota toista kertaa.

– Ulkomaalaisia koskeva verotussysteemi on ihan pee. Korkeapalkkainen jääkiekkoilija, joka tulee käymään Suomessa, jättää hirvittävät verotulot. Eikä hän koskaan käytä palveluja, joihin verot maksetaan. Puolen vuoden lähdeverojuttua päästään aika harvoin hyödyntämään jääkiekossa. Ulkomaalaisen työvoiman verotukseen pitäisi löytyä muukin vaihtoehto kuin kuuden kuukauden lähdevero tai täysimääräinen progressiivinen verotus.

Keskitason jyriä

Paappanen, Widing, Hannus, molemmat Rämöt… Pelicans on viime vuosina leiponut puolivalmiista lupauksista liigatason pistenikkareita ja luottopelaajia. Tehtävä on pysynyt samana, joskin vakaa tavoite on pitää helmet omissa riveissä.

– Olemme onnistuneet saamaan joukkueen aika nopeasti kasaan. Se tarkoittaa sitä, että saimme halutut pelaajat, Ilkka Kaarna kertoo ja mainitsee esimerkkejä:

– Me halusimme Matias Lopin, hinta–laatu-suhteessa me uskomme häneen. Samoin (Kimmo) Pikkarainen. Tarvitsimme kiekollista puolustajaa, mistään sellaista ei ole saatavilla, paitsi rahalla jota meillä ei ole. Ja tietenkin vielä se, että (Jami) Kauppi on valmentanut heitä molempia ja tuntee heidät.

Tähän asti näkemäänsä toimitusjohtaja on tyytyväinen. Hankinnoista prospekti-kategoriaan voidaan Pikkaraisen ja Lopin ohella laskea puolustaja Esa Saksinen sekä hyökkääjät Olli Julkunen ja ruotsalainen Marcus Paulsson.

– Me uskomme kaikkiin, jotka olemme hankkineet. Heidän arvonsa mitataan hinta–laatu-suhteessa. Tällaisen seuran kuin Pelicans tulee joka vuosi koettaa löytää pelaajia, jotka lyövät itsensä Pelicansissa läpi. Jos haemme niitä, jotka ovat lyöneet itsensä muualla läpi, meillä loppuu rahat, Pelicansin kirstunvartija toteaa.

Lupaavista näytöistä huolimatta Kaarna tietää, että jokaiselta on turha odottaa läpimurtoa. Miehet erottuvat pojista syyspimeillä, hän sanoo.

– Kaikkihan eivät tietenkään onnistu. Jos me onnistumme hankkimaan pelaajia, joista kolme viidestä lyö itsensä läpi, olemme onnistuneet tosi hyvin.

Reservi Mestiksessä

On todennäköistä, että kauden mittaan muitakin pelaajia pyörähtää Pelicansissa kokeilemassa liigavauhtia. Seura on yrittänyt tiivistää yhteistyötä Mestis-joukkueiden kanssa, jotta hädän hetkellä apu olisi lähellä. Pelicansilla ei ole resursseja eikä syytä pitää niin laajaa organisaatiota, että loukkaantuneille löytyisi aina paikkaaja omasta reservistä.

– Varmaan jossain vaiheessa tarvitsemme pelaajia lyhytaikaisesti lainaksi loukkaantumisten takia, ehkä myös testataksemme tulevaa kautta varten. Meillä on halu olla yhteistyössä useammankin seuran kanssa. Jos se jonkun seuran kanssa toimii paremmin, niin hyvä.

Ensisijaisesti Pelicans pyrkii yhteistyöhön lähialueen pikkuseurojen, kuten Heinolan Kiekon kanssa. Alasarjajoukkueilla ei kuitenkaan ole tarjota Pelicansille tasokkaita pelaajia korvaamaan loukkaantuneita.

Pelicansilla ei ole farmisopimusta yhdenkään seuran kanssa. Kaarna ei kommentoi, ovatko suhteet johonkin seuraan lähtökohtaisesti paremmat kuin muihin. Kuulopuheiden mukaan kontakti Haukkoihin on vahva.

Vahva usko tulevaisuuteen

Kaarna edustaa koulukuntaa, joka suhtautuu epäilevästi median lietsomaan kritiikkiin suomalaisen jääkiekkoilun ympärillä. Sama valitusvirsi joka vuosi, mutta siitä huolimatta yleisö aina löytää tiensä jäähalleihin. Lahden katastrofikausillakaan yleisömäärät eivät ole painuneet pitkälle alle kolmen tuhannen.

– Tiedämme, mikä on pohjalukema, minkä verran täällä käy kärsimässä huonommillakin hetkillä. Meillä on tie vain ylöspäin. Mulla on vahva usko, että täällä käy hyvinkin porukkaa. Mutta se on meistä kiinni, kuinka hyvin.

– Odotusarvo, nimilista ja ympärillä oleva touhu ja organisaatio ovat kaikki menneet eteenpäin.

Kaarna myöntää, että joillakin paikkakunnilla yleisömäärät laskevat varmasti, mutta hän ei usko kokonaistilanteen muuttuvan paljon. Liigan kokonaiskuvaa katsoessa hänen suurin huolenaiheensa on, että Suomessa pelaajabudjetit ovat jämähtäneet paikalleen samalla kun muualla palkkojen kasvu on jatkunut.

– Suomen palkkataso poikkeaa Ruotsista ja Keski-Euroopasta enemmän ja enemmän. Se aiheuttaa omat uhkakuvansa tulevaisuudessa.

Oman joukkueensa aurinkoiseen tulevaisuuteen toimitusjohtaja uskoo lujasti. Pelicansin minimitavoite on paikka pudotuspeleissä ja taloudellinen tähtäin sadantuhannen euron voitollisessa tuloksessa.

– Tämä on raskaasti tappiota tuottanut yritys. Tämän kääntäminen voitolliseksi tuosta vaan ei ole missään yrityksessä helppoa. Varmaan laiva kääntyy hitaasti tässäkin tapauksessa. Isot kurssimuutokset on tehty. Uskon, että Pelicans tekee ensi kaudella positiivisen tuloksen, ja siitä alamme rakentaa pikkuhiljaa vahvempaa ja vahvempaa Pelicansia.

– On paikkakunnan, sijainnin, hallin, ympärillä olevan populaation, elinkeinorakenteen puolesta – kaikki on valmiina siihen, että Lahti voisi elättää keskitason liigajoukkueen.

Pelicansin tulevan kauden budjetoitu yleisötavoite on 3200 katsojaa ottelua kohti. Ankealla edelliskaudellakin lukema kohosi lähes kolmeen tuhanteen, tarkalleen ottaen lukemaan 2917.

Ei voi sanoa, että kestävää kehitystä suunnitteleva Ilkka Kaarna olisi sortunut yltiöoptimismiin. Pitkän haastattelutuokion perusteella terve pelikaaniparvi ei ole silmänlumetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle