Merkittävimpien yksittäisten menetysten vastapainoksi liiga saa takaisin parin vuoden takaiset superhyökkääjänsä kun Kai Nurminen palaa Turkuun ja Jan Calounkin päässee taas pelaamisen makuun Suomessa. Nurmisen ja Calounin kaltaiset miehet ovat tärkeitä ajatellen koko liigankin tasoa, etenkin sellaisena kuin se näyttäytyy suurelle yleisölle. He tulevat suoraan pistämään hyökkääjien terävimmän huipun uuteen paikkaan ja nostavat siten koko liigan tasoa katsojan silmissä. Varauksin myös Ville Peltonen ja Vladimir Vujtek kuuluvat samaan joukkoon, sillä vaikka Peltonen ei Pohjois-Amerikassa mainetta niittänyt, on hän Euroopan sarjoissa ollut erinomainen. Täsmälleen kuten Nurminen ja Calounkin.
Vaahto puolustajien kermasta jäi Suomeen, ja saammekin jatkaa liigan viime kauden kirkkaimpien puolustustähtien pelistä nauttimista. Jiri Vykoukal jatkaa Espoossa ja Marek Zidlicky jäi hieman yllättäen HIFK:n puolustuksen selkärangaksi. Menetysten vastapainoksi Suomeen palaa myös useita erittäin kovaa liigatasoa olevia puolustajia kuten entinen Tapparan kippari Pasi Petriläinen ja HIFK:hon siirtynyt Jonas Junkka. Pelaajavirta kulkee molempiin suuntiin, mutta paluuvirta pääsee helposti unohtumaan synkisteltäessä, ovathan lähtijöiden uroteot tuoreemmassa muistissa.
Vain maalivahtien osalta tilanne aivan liigan huipulla koki takaiskun Pasi Nurmisen ja Jussi Markkasen lähdön myötä. Samaan aikaan hurjassa nousussa olleen Ari Ahosen siirtyminen Devilsien organisaatioon pahensi tilannetta. Mutta vaikka Tapparaa kouraistiinkin kovalla kädellä Jussi Markkasen lähdön koittaessa, löytyi Espoossa alle tasonsa pelanneesta Tom Draperista oiva korvaaja. On kaikki syyt olettaa, että Draper palaa tasolleen ja onnistuu jälleen Tapparassa, ja siksi huippuvahti Markkasen koko liigan tasoon jättämä kolhu on paljon pienempi. Samaan aikaan Jarmo Myllys palaa Suomeen ja osaltaan auttaa tilannetta.
Draperin siirto ei ole ainoa tapaus, jossa paluumuuttajien lisäksi liigan sisäinen pelaajaliikenne auttaa paikkaamaan ulkomaille lähteneiden jättämiä aukkoja. HIFK on lähettänyt useita viime kauden veteraanihyökkääjiään toisille liigapaikkakunnille. HIFK:n viime kauden miehistö oli aivan liian syvä, ja kokeneita, taitavia hyökkääjiä oli liikaa. Esimerkiksi Lasse Pirjetä ja Markku Hurme paikkaavat konkarihyökkääjien katoa liigaa kokonaisuutena ajatellessa, vaikkeivät olekaan uusia nimiä.
Muutenkin koko liigaa tarkastellessa monet seurat saivat pitää parhaan pelaajansa. Ton jatkaa Jypissä ja Machulda Saipassa, jne. Vaikka nämä miehet eivät lööpeissä komeile, niin heidän pelillinen merkityksensä joukkueidensa johtotähtinä on suuri koko sarjallekin. Itseasiassa liigan menetykset keskittyvät pariin seuraan ja kenties juuri niiden seurojen kiinnostavuus valtakunnallisessa mediassa on luonut illuusion vakavasta tilanteesta, siitä huolimatta että samat seurat ovat saaneet erittäin kovia miehiä myös paluupostissa.
Vaikka pelaajavirta Suomesta oli suurta, ei lähtijöitä sentään loputtomasti ole. Mika Alatalo ja muut liigaan palaavat miehet yhdessä liigan sisäisten siirtojen ja nuorten pelaajien kehityksen kanssa paikkaavat liigan kolhut aivan tarpeeksi hyvin, jotta voidaan perustellusti väittää lukumääräisesti suuren lähtijöiden määrän olevan hyvinkin kestettävissä ilman tason notkahtamista.
Menetetyt pelaajatyövuodet eivät olekaan se suuri asia tämän vuotisessa muuttoliikkeessä. Tulevaisuutta ajatellen pelaajaliikenne on Suomen jääkiekolle ja myös liigalle suuri etu, melkein kuin laittaisi rahaa pankkiin. Lyhytkin ura ulkomailla, varsinkin Pohjois-Amerikassa täysin toisenlaisessa kulttuurissa rikastuttaa pelaajaa, eikä vain jääkiekkoilijana. Vaikka vain osa lähtijöistä palaa Suomeen ensi vuonna, ja monet vasta vuosien päästä ja kenties mutkan kautta silloinkin, on koko Suomen huippukiekkoilun näiden pelaajien kautta kokeman kansainvälisen vuorovaikutuksen merkitys huikea. Mitä on muutama menetetty pelaajatyövuosi, verrattuna koko jääkiekkokulttuurin kehitykseen ja rikastumiseen?
Vaikka suomalaisen kiekkoilun taso huipulla nouseekin, tapahtuu nopein kehitys tällä hetkellä tason laajenemisen muodossa. Suomi ei ole muutamaan vuoteen saanut todellista supertähteä, mutta tavallisen suomalaisen liigakiekkoilijan taso on lähestynyt hitaasti, mutta varmasti kansainvälistä huippua. Samaan aikaan kotimaisen huipputason nousemisen kanssa on sille yltävien pelaajien määrä lisääntynyt nopeasti ja lisääntynee jatkossakin. Tason nousu ja etenkin leviäminen onkin itseasiassa luonnollista ja odotettua, sillä suomalaisen kiekkoilun kansainvälinen menestys ja toisaalta kasvaneen elintason lisäämä harrastajamäärä ja parantamat resurssit, yhdessä liiton ja seurojen toiminnan kehittymisen kanssa alkavat vaikuttaa.
Seuraava looginen vaihe onkin suomalaisten ammattikiekkoilijoiden kansainvälistyminen monessakin mielessä, ja sitä me todistamme nyt SM-Liigan pelaajakadon muodossa. Ilmiö on nimetty julkisuudessa näköalattomasti ja tuomittu kielteiseksi vailla visioita, sillä tämänkin väistämättömän kehityksen hedelmät ovat kypsiä poimittaviksi muutaman vuoden kuluttua. Nyt nopeasti kiihtynyt kansainvälistyminen johtaa väistämättä muutaman vuoden viiveellä seuraavaan, suomalaiselle kiekkoilulle välttämättömään kehityssykäykseen - kokeneiden veteraanien, paljon Maailmaa nähneiden kehäkettujen määrän nopeaan lisääntymiseen.
Suomalainen liigapelaaja on viime vuosina ottanut askeleita kohti huippua taidon saralla, ja liigajyräkin on siksi nyt kansainvälisesti haluttua tavaraa. Tätä kirjoittaessa paljolti juuri suomalaisista ”liigajyristä” koottu maajoukkue on ottanut juuri toisen voittonsa kansainvälisessä turnauksessa. Oltakoon noista turnauksista muissa yhteyksissä mitä mieltä tahansa, niin SM-Liigapelaajien tasosta se todistaa.
Muutaman vuoden viiveellä on odotettavissa seuraava askel henkisellä puolella. Surkuttelun sijaan olisi syytä ymmärtää, että matkalla kohti todellisia jääkiekon suurmaita, olympialaisten voittajasuosikkeja, tämä on aivan välttämätön kehitysvaihe. SM-Liigallekin noiden maiden joukkoon kipuaminen on moninverroin arvokkaampaa kuin muutaman valmiin pelaajan, niiden joita paluumuuttajat eivät määrällisesti korvaa, paikkaaminen kolmosketjun miehillä ja uusien pelaajien nostaminen vastaavasti näiden tilalle. Kehitys kulkee sykäyksittäin, ja nyt on suomalaisessa jääkiekossa menossa pelaajarintaman laajentuminen. Tänä talvena monet joukkueet ajavat sisään uusia pelaajia jopa suoraan junioreista.
SM-Liiga olisi viisas huomioidessaan tämän kehityksen tarpeeksi vakavasti strategisessa suunnittelussaan. Liigan taso nousee muutaman vuoden kuluttua ja varsinkin tyvipään pelillinen taso saattaa nousta parissa kaudessa erittäinkin merkittävästi suomalaissyntyisen, hyvässä iässä olevan pelaajatarjonnan lisääntyessä. Vaihtoehtoisesti liigan on laajennuttava. Valinta ei kohdistu lainkaan niin helposti tason nostamiseen kuin voisi olettaa, sillä liigan taso on jo nyt varsin korkea kansainvälisesti arvioiden, ja merkittävä harppaus vaikeuttaisi tulevaisuudessa huomattavasti juniorien siirtymistä liigaan. Saksa mainitaan usein esimerkkinä ulkomaalaiskiintiön suuruudesta varoiteltaessa, vaikka ongelman ydin on nimenomaan tasoero pääsarjan ja nuorten pelaajien välillä – johon ulkomaalaiskiintiöllä toki on suuri vaikutus. Liigan tason nousun on siis syytä tapahtua suomalaisten nuorten pelaajien tason nousemisen tahdissa ja myötä.
Parasta olisikin alkaa jo nyt varautua liigan laajentamiseen ainakin yhdellä joukkueella, kahden-kolmen vuoden kuluttua. Se loisi pääsarjatason työpaikan 20-25:lle pelaajalle. Laajentumisen mittakaavaa pohdittaessa tavoitteena tulisi olla liigan tyvipään tason säilymisen osapuilleen nykyisellään A-juniorien SM-sarjaan verrattuna, joka tietysti kehittyy omalla sarallaan toivon mukaan pitkin harppauksin. Pelaajien tuomien liigaan ilman edeltävää ammattilaiskokemusta on voitava turvata, sillä sitä kokemusta ei Suomen kokoisessa markkinassa ole viisasta tuottaa laajamittaisesti kuin yhdessä sarjassa. Ei ole myöskään syytä kannustaa hankkimaan ammattilaiskokemusta ulkomailta siinä iässä jossa pitäisi myös hankkia koulutus ja kasvaa aikuiseksi. Epäilemättä sekin sopii joillekin, mutta se ei saa muodostua pääasialliseksi reitiksi liigaan.
Laajentamisen määrätietoinen suunnittelun ja valmistelun aloittaminen ajoissa antaisi liigapaikasta kiinnostuneille seuroille ja kaupungeille mahdollisuuden alkaa valmistautua mukaan astumiseen. Suomalaisten kiekkoilijoiden tason leventyminen mahdollistaa pikapuoliin liigan asiakaskunnan lisäämisen ilman tuotteen heikentymistä, jos niin halutaan, ja jos haasteeseen pystytään vastaamaan viisailla ja tarpeeksi pitkäjänteisillä päätöksillä ajoissa. Liigan asiakaskunnan laajentamisen mukanaan tuoman rahan lisäksi koko Suomen kiekkoväkeä ilahduttaisi se, että merkittävä osa tuosta rahasta suuntautuisi 20:n ammattilaiskiekkoilijan työpaikan luomiseen suomalaisille pelaajille, per uusi seura.
Pelaajakadosta metelöimisestä huolimatta SM-Liiga tuntuu olevan melkoisen hyvässäkin urheilullisessa kunnossa kauden alla. Suurimmat haasteet lienevätkin muualla kuin urheilullisen tason säilyttämisessä – seurojen taloudessa ja lajin itsensä ulkopuolelta sitä kohtaan suunnatuissa paineissa. Jääkiekkofanin olo on kuitenkin tässä tilanteessa lokoisa, sillä SM-Liiga kokonaisuutena tuntuu olevan nousukiidossa kiitos tamperelaisseurojen erinomaisen onnistumisen kaikilla rintamilla viime kaudella, Kärppien menestyksen ja resurssien, sekä Bluesin kovien satsauksien. Luonnollisesti moni muukin tekee hyvää työtä, mutta suurimmat parannukset liigan kokonaisuuteen syntyvät noiden neljän joukkueen noususta vanhojen suosikkien ja haastajien rinnalle ja kenties ohikin – sarja näyttää. Kaksinapainen liiga murtui pari vuotta sitten HIFK:n mestaruuteen, ja vaikka TPS on sen jälkeen palannut voittajaksi, ei näköpiirissä ole mitään muuta kuin kilpailun kiristymistä. Tällaisessa tilanteessa pelaajien siirtymisen nostaminen liigan odotuksen kuumimmaksi perunaksi tuntuu varsin kapeakatseiselta ja lyhytnäköiseltä – pelaajaliikennettä tarkemmin katsoen kenties jopa sokealta.